Polle toi postinkin perille

Satu Lindstedt ja Riia-hevonen Sappeen huipulla viimeisellä tehtävärastilla. Pälkäneläiset ratsastusseurat järjestivät maastotaitoratsastuskilpailut lauantaina. Kyseessä oli keväällä alkaneen neljän seuran yhteistyön ensimmäinen varsinainen tapahtuma.
Satu Lindstedt ja Riia-hevonen Sappeen huipulla viimeisellä tehtävärastilla. Pälkäneläiset ratsastusseurat järjestivät maastotaitoratsastuskilpailut lauantaina. Kyseessä oli keväällä alkaneen neljän seuran yhteistyön ensimmäinen varsinainen tapahtuma.

– Postin vieminen postilaatikkoon sujui yllättävänkin hyvin, Satu Lindstedt mainitsee.

Äkkiseltään voisi luulla, että äänessä on postinkantaja, mutta Lindstedt puhelee taluttaen samalla vaaleaa hevostaan Riiaa. Parivaljakko on hetkeä aikaisemmin saanut suoritetuksi maastotaitoratsastuksen kilpailuradan – ensimmäistä kertaa urallaan.

Lindstedt kertoo tehtäväradan olleen juuri sopivan haastava.

– Postilaatikkotehtävä sujui meiltä sutjakasti. Haasteellisin rasti oli sen sijaan kahden maassa maanneen puomin välissä olleen pressun ylitys. Olimme harjoitelleet pressun ylitystä jo kotitallillamme, eikä ongelmia ollut. Kilpailussa käytetty keltainen pressu oli kuitenkin hevosen mielestä ilmeisesti pelottava, kotona olimme treenanneet vihreän pressun kanssa, Kanta-Hämeen Ratsastajia edustava Lindstedt ruotii.

Lindstedt ja Riia kisasivat yhdessä viidentoista muun ratsukon kanssa Sappeen Matkailukeskuksessa, jossa sydänhämäläiset ratsastusseurat Islanninhevosystävät Alsaela, Kaukkalan Ratsastajat, Ratsastusseura PR-88 ja Sydän-Hämeen Ratsastajat järjestivät seudun ensimmäiset maastotaitokilpailut.

Kymmenen tehtävärastia

Maastotaitokilpailujen tehtävissä punnitaan hevosen luottamus ratsastajaan, rohkeus, tottelevaisuus, tasapaino ja varmajalkaisuus. Lisäksi arvioidaan ratsastajan apujenkäyttöä, istuntaa ja taitoa liikkua ratsain maastossa.

– Tavoite on siis mitata hevosen ja ratsastajan yhteistyötä ja taitoa, Liisa Tyllinen Ratsastusseura PR-88:sta tiivistää.

Sappeen huipulla kilpailijat ratkoivat kymmenen erilaista tehtävää. Postinjakamisen ja pressun ylittämisen lisäksi kisailijoita testattiin myös esimerkiksi hevosenkenkien heittämisessä, lastenvaunuja työntävän henkilön kohtaamisessa, puomien välissä peruuttamisessa, pölkyn ylityksessä ja portin avaamisessa ja sulkemisessa.

– Pisteitä annetaan sen mukaan, kuinka sujuvasti hevonen ja ratsastaja rastilla toimivat. Parhaat pisteet saa, jos kaikki menee kerralla nappiin. Myös se tuottaa ihan hyvät pisteet, jos hevonen ensin kieltäytyy tekemästä jotain tai ratsastaja ei saa suoritettua tehtävää, mutta tehtävä lopulta kuitenkin onnistuu, Tyllinen toteaa.

Seudun ensimmäisissä maastotaitokilpailuissa kilpailtiin kaksi luokkaa. Ensimmäiseen, aloittelijoille suunnattuun luokkaan kuului vain tehtävärata. Toisessa luokassa suoritettiin tehtäväradan lisäksi askellajikoe.

 

Tulokset:

Luokka 1: Maastotaitoratsastus, helppo, avoin aloittelijoille tai kokemattomille hevosille. Osakoe C tehtävärata. Taluttaja/avustaja sallittu:  1) Iida Ylönen Bláskjár frá Mosfellsbae  90 p, 2) Alma Kämppi Glaesir frá Alfahlid Sydän-Hämeen Ratsastajat 85, 3) Veera Linna Vakur Sydän-Hämeen Ratsastajat 77, 4) Milla Välisalo TC Murphy Is Dun Tampereen Ratsastusseura 75, 5) Satu Lindstedt Kalvarija Kanta-Hämeen Ratsastajat 74, 6) Anni Pennanen Suvilla Kaukkalan Ratsastajat 73, 7) Anette Kinnarinen Sheza Hot Dee 69, 8) Pinja Rönni Nasi SIHY / Alsaela 66.

Luokka 2:  Maastotaitoratsastus, helppo, avoin kaikille. Osakokeet C tehtävärata ja osakoe B askellajikoe: 1) Emily Papinsaari Bonzo Kangasalan Ratsastajat 118, 2) Kati Leppälahti Glaesir frá Alfahlid SIHY / Alsaela 104, 3) Maria Parviainen Glaesir frá Alfahlid SIHY / Alsaela 103, 4) Maarit Huoponen Pohjolan Tuike Ratsastusseura PR-88 98, 5) Sissi Leppälahti Bláskjár frá Mosfellsbae SIHY / Alsaela 90, 6) Noora Sihvola Nasi Sydän-Hämeen Ratsastajat 89, 7) Tiina Hietala Blossi frá Akureyri SIHY / Alsaela 80, 8) Riikka Aronen Tittan Sirpukka Suomenratsut 73.

Kilpailuissa palkittiin tsemppipalkinnolla hyvästä yhteistyöstä ja asenteesta Satu Lindstedt ja Kalvarija sekä Suomenhevosliiton tsemppipalkinnolla Riikka Aronen ja Tittan Sirpukka.