Mallasvedellä ja Kukkialla runsaasti sinilevää

Vuosien 1998–2015 pitkäaikaiskeskiarvoon verrattuna viime viikon, eli viikon 39 lisäksi leviä oli Pirkanmaan ELY-keskuksen havaintopaikoilla keskimääräistä runsaammin viikoilla 26 ja 30.

Vuosien 1998–2015 pitkäaikaiskeskiarvoon verrattuna viime viikon, eli viikon 39 lisäksi leviä oli Pirkanmaan ELY-keskuksen havaintopaikoilla keskimääräistä runsaammin viikoilla 26 ja 30.

Mallasveden Pakanrannassa Pälkäneellä ja Kukkialla Luopioisten uimarannassa havaittiin viime viikolla runsaasti sinilevää. Syy syksyisiin sinileväesiintymiin on lämmin ja vähätuulinen sää. Lisäksi pintavesien jäähtyessä vesimassat sekoittuvat, mikä voi nostaa alempien vesikerrosten fosforia levien käyttöön.

Viime viikolla sinilevien määrä oli runsain koko kesän aikana Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen leväseurannassa. Levähavaintoja tehtiin 12 seurantapaikalla, joista seitsemällä paikalla leviä oli runsaasti.

Vähän sinilevää havaittiin muun muassa Pälkäneveden Aitoon Laivarannasta. Näiden lisäksi Pirkanmaan ELY-keskus sai yleisöilmoitukset runsaista sinileväesiintymistä Kukkian Kuohijoelta ja Evinsalon pohjoispäästä.

Yksi kommentti

  1. Mervi Veijola, kesäasukas

    Olemme olleet kesäasukkaana Syvälahden rannassa vuodesta 2009. Ensimmäinen syksy nyt kun sinilevää rannassa olemme havainneet. Veden raja alempana kuin koskaan. Ei sinilevän synty selity yksin lämpimällä säällä. Jos on fosforia vedessä niin on myös maataloutta. Lahteen laskee ainakin kaksi pientä ojaa jotka tuovat maatalouden lannoitteita ja lehmien jätöksiä ojan kautta järveen. Pari rajua myrskyä ollut nyt syksyllä ja kovat sateet. Levät tulleet sen myötä. Mitähän johtopäätöksiä pitää tehdä? Tarviiko olla kovinkaan lukenut näistä asioista.
    Luulen että maatalouteen saadaan rahaa sitä varten että estetään fosforin valumat järviin. Ojathan pitää pohjustaa sannalla tai muulla aineosalla joka suodattaa jätökset. Näin me kesäasukkaatkin joudumme ehkäisemään järvien pilaantumisen.
    Ottakaahan joskus näytteitä näistä ojista ja muista valumakohdista. Täytyy olla uskallusta tarttua kipukohtiin. Olen kotimaisen maatalouden vankkumaton kannattaja mutta olen myös sitä mieltä että vastuu pitää kantaa.
    Miksi veden pintakin on alempana kuin koskaan? Miksi annetaan valuttaa kohtuuttomasti?
    Toivotaan ensi kesälle puhtaita vesiä ja kannetaan siitä yhdessä vastuu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?