Turvallisuutemme tänään: Poliisi neuvoo ilmoittamaan, suojaamaan omaisuuttaan ja ennaltaehkäisemään

Turvallisuus on kaikkien vastuulla

Komisario Petri Kollasen mukaan syrjäseudut eivät ole poliisin valvonnassa samassa asemassa kuin keskukset.

Komisario Petri Kollasen mukaan syrjäseudut eivät ole poliisin valvonnassa samassa asemassa kuin keskukset.

Sisä-Suomen poliisilaitos, jonka alueeseen Pälkäne ja Kangasala kuuluvat, on maantieteellisesti laaja, sillä se kattaa 45 kuntaa.

Pälkäneen seurakunnan järjestämän Turvallisuutemme tänään? -luentosarjan ensimmäinen osa perehdytti kuulijoita muun muassa siihen, miten poliisin organisaatio rakentuu ja toimii näin isolla alueella.

Tavallisen kylätienkulkijan väistämätön johtopäätös on, että poliisi on kaukana, koska poliiseja näkyy harvoin muualla kuin isojen kaupunkien keskustoissa.

– Onko turvallisuutemme siis yhtä kaukana? tilaisuuden isäntänä toiminut kenraali Pertti Salminen heitti kysymyksen ilmaan.

Illan pääpuhuja, komisario Petri Kollanen vahvisti, että poliisin organisaatio supistuu kaiken aikaa ja yksiköt harvenevat. Seuraavaksi suljetaan ensi vuoden vaihteessa poliisiasemat Ylöjärveltä ja Lempäälästä.

– Tästä ei voi enää paljon vähentää, Petri Kollanen arvioi.

Hän rauhoitti kuitenkin kuulijoita sillä, että poliisihallitus seuraa toimintaa yksityiskohtaisesti ja saa pian selville, jos jokin paikka on huolestuttavan turvaton. Pälkäneellä asiat ovat hyvin, sillä poliisia ei tarvitse odottaa pitkään.

– Toimintavalmiusaika, eli aika hätäkeskukseen soitetun puhelun loppumisesta siihen hetkeen, kun partio on paikalla, oli Pälkäneellä viime heinäkuussa keskimäärin 18,5 minuuttia A-luokan eli kiireellisimmissä tehtävissä ja melkein 30 minuuttia B-luokan tehtävissä, Kollanen kertoi.

C-luokan tehtävät ovat kiireettömiä tapauksia, esimerkiksi varkaiden vierailuja, jotka havaitaan vasta jälkeenpäin.

Tilanne on Pälkäneen osalta jopa parantunut viime vuodesta. Esimerkiksi Sisä-Suomen poliisilaitoksen pohjoisimmassa kunnassa Pihtiputaalle toimintavalmiusaika A-tehtävissä on 40 minuuttia.

Omaisuuden suojauksesta kuten lukoista, valaistuksesta, hälyttimistä ja kodin pitämisestä asutun näköisenä kannattaa joka tapauksessa huolehtia hyvin, sillä läsnä olevaa ja asiat tuntevaa kyläpoliisia nykyinen järjestely ei korvaa.

 

Ilmoita uhkauksesta

Vaikka poliisiasemien verkosto harvenee, nykytekniikka mahdollistaa sen, että osa poliisin palveluista on käytettävissä aina ja ilman jonottamista. Esimerkiksi ajanvaraukset ja passihakemukset voi tehdä sähköisesti netissä ja myös rikosilmoituksen tekeminen onnistuu suoraan poliisin järjestelmään.

Eri asia on, luottavatko ihmiset siihen, että ilmoituksella on merkitystä, teki sen sitten soittamalla tai verkossa.

Esimerkiksi mopojen pärinästä tehdään paljon ilmoituksia, mutta ne tuovat harvoin poliisia paikalle saman tien. Ja vaikka partio ehtisi tapahtumapaikalle puolen tunnin sisällä, mopoilijat ovat jos siinä ajassa ehtineet ampaista pitkien matkojen päähän.

– Häiritsevästä tai pelottavasta asiasta ilmoittaminen ei ole turhaa, vaikka näyttäisikin siltä, että poliisi ei reagoi. Kaikki ilmoitukset käsitellään ja tilastoidaan, ja jos tietyltä alueelta tulee paljon ilmoituksia samanlaisista asioista, poliisi näkee, että siellä on ongelmia, Kollanen selitti.

Netti- ja some-aikana tieto leviää nopeasti ja laajalle alueelle mutta ei läheskään aina tarkkana tai totuudenmukaisena.  Uhkauksia liikkuu, mutta on vaikea tietää, mikä on vakavaa. Onko kysymyksessä pelkkä heitto vain todellinen rikoksen uhka?

– Epäilyttävistä asioista kannattaa ilmoittaa. Poliisi kerää tietoa niistä ja osaa kiinnittää huomiota asiaan tai henkilöön, josta tulee paljon ilmoituksia, Petri Kollanen vastasi.

Tero Ahlqvist huomautti, että yksi suuri ongelma ilmoittamisessa on poliisin suoran päivystysnumeron poistaminen käytöstä.

– Ennen oli mahdollisuus ilmoittaa poliisille suoraan virka-ajan ulkopuolellakin, mutta nyt kaikki puhelut pitää soittaa hätäkeskukseen. Hätäkeskus taas ohjeistaa, että vain todellisista hätätilanteista ilmoitetaan ja kehottaa välttämään turhia puheluja. Rajatapaukset jäävät siten helposti ilmoittamatta, kun ihmiset eivät tiedä, mistä saa soittaa ja mistä ei, Ahlqvist totesi.

Petri Kollasen mukaan hätänumeroon voi soittaa, vaikka ei olisi varma välittömästä avuntarpeesta.

– Kaikista ilmoituksista lähtee tieto oman alueen poliisille, hän selitti.

 

Porsaan routa kovenee

Erityisnuorisotyöntekijä Jorma Jussila sanoo, että keskusteluyhteys kaduilla liikkuviin nuorisoryhmiin voi ratkaista pienet käytöshäiriöt.

Erityisnuorisotyöntekijä Jorma Jussila sanoo, että keskusteluyhteys kaduilla liikkuviin nuorisoryhmiin voi ratkaista pienet käytöshäiriöt.

Pirkanmaalla kirjattiin viime vuonna 73 168 rikoslain mukaisesti rikokseksi määriteltyä tekoa. Pälkäneellä lista näyttää maaseudulle tyypilliseltä: asuntomurtoja, varkauksia, näpistyksiä, liikennerikkomuksia ja väkivallantekoja. Huumausainerikollisuus ei ole hälyttävää, vaikka poliisi on kesän aikana löytänyt kaksi kannabiksen maastoviljelmää.

Pälkäneellä kuten kaikkialla muuallakin huomattava osa rikoksista tehdään päihtyneenä.

– Jos ihmiset eivät joisi alkoholia ollenkaan, poliisilla olisi huomattavasti vähemmän tehtäviä, Petri Kollanen totesi.

Kommenttipuheenvuoron luennolla esittänyt kangasalalainen erityisnuorisotyöntekijä Jorma ”Jommu” Jussila, totesi, että huumeiden käyttö- ja hallussapitorikoksia tulee tilastoihin niin paljon, kuin niitä ehditään selvittää. Valitettavan usein huumerikokset liittyvät nuoriin tai nuoriin aikuisiin.

Vaikeissa ongelmissa olevien, rikoksiin syyllistyvien nuorten määrä on pieni osuus kaikista samanikäisistä, mutta pienen kärjen osalta ongelmat kasautuvat ja rikollisuuden vaara kasvaa.

– Oma äitini sanoi nuorten hölmöilystä, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Mutta nykyään routa kovempaa kuin ennen – autot ovat nopeita, viina vahvaa ja tiedonkulku lähes reaaliaikaista. Ei ole konstikaan mobilisoida vaikka joukkotappelua yhdessä illassa, jos niin halutaan, Jussila vertasi.

Hän tietää tosin kokemuksesta, että nuoriin suhtaudutaan joskus turhankin epäluuloisesti.

– Nuoret eivät itse ajattele häiritsevänsä käyttäytymisellään ketään, kun taas aikuiset näyttävät välillä kokevan, että nuoret häiritsevät jo pelkällä olemassaolollaan, ennen kuin he ovat ehtineet mitään tehdäkään. Keskustelu ja pelisäännöistä sopiminen yleensä auttavat ymmärtämisessä, hän sanoi.

 

Mikä vaivaa aikuisia

– Mietin usein, mikä aikuisia vaivaa. Miksi elämä on niin levotonta? kysyi kirkkoherra Jari Kemppainen, ja samaa pohti moni muukin yleisön joukossa.

Siihen ei edes Jorma Jussilalla ollut vastausta.

– Tarkoituksellista ongelmien aiheuttamista se ei kuitenkaan ole. Olen nähnyt paljon erilaisia koteja ja perheitä, mutta en yhtään vanhempaa, joka toivoisi lapsille pahaa, hän totesi.

Pertti Salminen totesi, että vastuu alaikäisten ongelmista ja hölmöilystä kuuluu joka tapauksesta aikuisille. Mutta jos aikuisia vaivaa jokin, heidän lapsiaan vaivaa usein sekä läheisyyden ja tuen että rajojen puute. Poliisin rikostilastoissa on suoraan luettavissa kotien vaikeuksia.

Jorma Jussilan mukaan vinoon kasvaminen alkaa jo päiväkoti-iässä.

Pikkulapsi, joka vaatii saappaat jalkaansa ryhmäkuvaan, vaikka kaikilla muilla on sisätossut, ei saa saada tahtoaan perille. Jos yhteisistä säännöistä saa luvan poiketa pienenä, niihin suostuminen myöhemmässä elämässä voi tuottaa isoja ongelmia.

Toisaalta nuori, jota tönitään pois tieltä kotona, sopeutuu huonosti muuallekaan.

– Ongelmien ennaltaehkäisy on keino, jolla jokainen voi lisätä nykyistä ja tulevaa turvallisuuttaan. Nuorten kanssa antaisin neuvoksi, että koeta lähteä silittämään myötäkarvaan, Jussila sanoi.

Sisä-Suomen poliisilaitos

  • Entiset Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitokset yhdistyneinä
  • 45 kuntaa: eteläisin Urjala, pohjoisin Pihtipudas – väliä noin 400 km
  • Pinta-ala 37 365 km2
  • Pääpoliisiasema Tampere, toinen keskus Jyväskylä
  • Poliisipäällikkö Timo Vuola
  •  17 poliisiasemaa. Vuoden 2017 alussa Lempäälän ja Ylöjärven asemat lakkautetaan.
  • Operatiiviset kenttäjohtoalueet: Keski-Suomi, PIR-länsi, PIR-itä (mm. Pälkäne ja Kangasala), Tampere
  •  Aluetta palvelevat hätäkeskukset Pori (Pirkanmaa) ja Vaasa (Keski-Suomi)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?