Päihteet: Nuorille videokilpailu, varttuneemmille tietoisku samalla ”Puheeksioton” teemalla

Kuules nyt, vanha ja nuori

Uuden ilmiön edessä ei oikein tiedä, mitä tehdä. Mummo voi repsahtaa kostealle tielle siinä missä teinikin, ja teinin läträys alkoholin kanssa voi olla järkytys mummolle siinä missä mummon huuruinen käytös puolestaan hämmentää teiniä. Näiden väliin jäävä ikäpolvi kauhistunee kumpaakin.

Päihteiden käyttö nostetaan ensi viikolla esiin osana vanhustenviikkoa, kun päihdesosiaalityöntekijä Kirsi Helenius puhuu Kangasala-talossa pidettävässä vanhustenviikon yleisötilaisuudessa. Aihe on ytimekäs: tee sukulaiselle tai tuttavalle ystävänpalvelus ja uskalla ottaa sinussa huolen herättänyt alkoholinkäyttö puheeksi.

Siihen, miksi vanhuksen alkoholinkäyttöön puuttuminen koetaan vaikeaksi, on Heleniuksen mukaan monia syitä.

– Ikäihmisten alkoholinkäyttö on edelleen tabu, kuten seksuaalisuus ja rahapelien pelaamisesta aiheutuvat ongelmatkin. Riippuvuusasiat voidaan lisäksi kokea vaikeaksi, kun ei itsekään oikein tiedetä, mistä puhutaan, hän arvelee.

Vaikka kotipalvelun työntekijän tai omalääkärin tulisikin työnsä puolesta puuttua vanhuksen päihteidenkäyttöön, asian ottaminen rakentavasti esille ei ole helppoa.

– Esimerkiksi kotipalvelun työntekijän käynti voi olla hyvinkin lyhyt, esimerkiksi 15 minuuttia, mikä on aika vähän tämäntyyppisen asian esiintuomiselle. Tällaisissa tilanteissa pitäisi mennä luovien – keskusteluhan loppuu heti alkuunsa, jos toisen kodissa alkaa ensimmäisenä puhua tämän alkoholinkäytöstä ongelmana.

Helppoa tapaa päihteiden käytön esille ottamisesta tuskin edes on. Asiaa ei silti tulisi painaa villaisella toisen pahastumisen pelossa – jotkut pahastuvat puheeksi ottamisesta joka tapauksessa, olivat sanavalinnat miten huolellisesti mietittyjä ja hienovaraisia tahansa. Helenius arvelee, että hyvä tapa ottaa asia puheeksi voisi olla se, että kertoo omista havainnoistaan ja siitä, mikä on saanut huolen heräämään toisen alkoholin käytössä.

– Tärkeää on toista arvostava keskustelutapa ja kuuntelemisen taito. Jos toisen saa keskustelemaan asiasta, voidaan miettiä alkoholin käyttämisen merkityksiä hänelle.

Pälkäneellä samaan aiheeseen tartutaan marraskuun alussa ehkäisevän päihdetyön teemaviikolla.

 

Rahapalkinto videolla

Pälkäneen ja Kangasalan nuoria herätellään päihdepohdintaan videokilpailulla, jonka voittajalle on luvassa kolmensadan euron käyttöraha itse valittavaan toimintaan tai yrityksiin. Videolle määritelty aihe ”Päihteet – nuoret ja vanhat” kestää tarkastelun myös vanhustenviikolla, mutta kilpailuaika ulottuu sen jälkeiseenkin aikaan eli lokakuun loppuun asti.

Vapaa-aikaohjaaja Matti Heinämäen mukaan aiheen rajaus 13–17-vuotiaille tarkoitetussa kilpailussa on tarkoituksella jätetty väljäksi.

– Tavoitteena on, että nuoret ajattelevat asiaa – ja myös me aikuiset saamme tietää, mitä nuoriso päihteiden käytöstä ajattelee.

Videot voi lähettää järjestäjille sähköpostitse osoitteeseen nuoriso@kangasala.fi tai esimerkiksi Facebookissa videokisalle luodun tapahtumasivun kautta yksityisviestillä.

Lokakuun alussa käyntiin polkaistu kisa on Heinämäen mukaan saanut osakseen orastavaa kiinnostusta jo ennen aloitusta.

– Sen verran osaan sanoa, että kun palkintoa kartoitettiin nuorisotiloilla, se innosti kovasti. Osa suunnitteli jo tarkkaan, miten voittorahat käyttäisi.

Pieni mutta arvovaltainen raati esikatselee videot ja valitsee niistä parhaat sosiaalisessa mediassa julkaistaviksi ja jaettaviksi. Videoiden saamat tykkäykset painavat lopputuloksessa, mutta eivät kokonaan ratkaise voittajaa.

 

Työryhmä tarttuu päihteisiin

Ehkäisevän päihdetyön työryhmä – johon kuuluu jäseniä niin kunnasta, seurakunnasta kuin poliisistakin – seuraa päihteiden käyttöä Kangasalla ja Pälkäneellä. Työryhmän tehtävänä on samalla suunnitella, miten päihteiden käyttöä ja haittoja olisi mahdollista vähentää. Tälle vuodelle linjauksia miettinyt työryhmä päätti nostaa painopistealueiksi nuoret ja vanhukset.

– Ikäihmisten päihteiden käyttö on merkittävästi lisääntynyt. Sitä on yllättävänkin paljon sukupuolesta riippumatta, sosiaali- ja terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Sari Mäkinen kertoo.

Ongelmalliseksi päihteiden käytön vanhuksilla tekee etenkin se, että monilla iäkkäillä on käytössään yksi tai useampi lääkitys, jonka kanssa alkoholi voi istua huonosti yhteen. Päihteiden käytön seurauksena myös pienet toimintakykyä haittaavat kolhut yleistyvät, eikä niistä toisaalta parannuta yhtä nopeasti kuin nuorempana.

Vanhusten lisäksi ehkäisevän päihdetyön työryhmä päätti ottaa kohteeksi nuorison.

– Nuoriin satsaaminen ehkäisevässä päihdetyössä on kuin laittaisi rahaa säästöpossuun, Mäkinen kuvailee.

300 euron video – tee näin

* Suunnittele ja kuvaa 1–5 minuuttia kestävä video aiheesta ”Päihteet – nuoret ja vanhat”.

* Voit tehdä sen yksin tai kaverin, ryhmän, joukkueen tai luokan kanssa.

* Lähetä valmis video osoitteeseen nuoriso@kangasala.fi tai yksityisviestillä Facebookissa tapahtumasivulle (Videokilpailu Ehkäisevän päihdetyön ryhmä Kangasalan kunta). Voit myös lähettää valmiin videon linkin, jos sinulla on esimerkiksi Youtube-tili, jolle olet ladannut videon.

* Kisaan voivat osallistua 13–17-vuotiaat nuoret Pälkäneeltä ja Kangasalta.

* 300 euroa voittava video julkistetaan viikolla 46.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?