Kostianvirran ampumatapausta edelsi riita

Miksei poliisi tiedottanut viikko ennen juhannusta sattuneesta Kostianvirran ampumatapauksesta, tivattiin Pälkäneen turvallisuusluentosarjan avausillassa.

Poliisin arkea jonkin verran tuntevana voin tehdä muutaman arvauksen: koska ei muistettu, ehditty tai nähty tarpeelliseksi.

Poliisi on parantanut tiedottamistaan. Alueen päätapahtumat listataan päivittäin. Uutiskynnys on alhainen, sillä parhaimmillaan raporteissa on mukana niukasti rattijuopporajan alle puhaltaneitakin.

Päivittäisraporttien lisäksi poliisi tiedottaa rikoksista etenkin silloin, kun se helpottaa epäiltyjen tavoittamista, tapausten tutkimista tai lisävahinkojen syntymistä. Tiedottamisessa ei ole mitään vakavuusrajaa, jonka ylittävistä tapauksista tiedotetaan. Ylipäätään poliisilla ei ole tiedottamisvelvollisuutta.

Tiedottaminen ei edusta poliisin ydinosaamista tai perustehtävää. Pälkäneen ampumatapaus oli poikkeuksellinen, ja se on todennäköisesti tuonut paikalle myös erityiset tutkijat. Illan kulkua selviteltäessä ensimmäisenä mielessä ei ole ollut tiedottaminen. Se olisi saattanut vain houkutella sivullisia ampumapaikalle ja poikia työllistäviä yhteydenottoja sekä yleisöltä että medioilta.

 

Kotikylän ampumatapaus ei ole jokapäiväinen myöskään paikallislehdelle. Sydän-Hämeen Lehti osasi kysellä sen perään vasta viikkojen päästä, kun kylillä alettiin epäillä, että ammuskelu yritetään lakaista maton alle.

Netin valesivustot ovat lisänneet medialukutaitoa, mutta myös tehneet ihmiset vainoharhaisiksi. Helposti ajatellaan, että kaikella on joku tarkoitus. Mutta vaikeneminen voi johtua ihan vain siitä, ettei tieto ole tavoittanut lehdentekijöitä.

Tapauksesta uutisoitiin lyhyesti tutkintavaiheessa. Myös tuomiosta kerrottiin viime viikolla typistetysti. Kyse ei ollut tietoisesta valinnasta vaan kiireestä: aika tai tila ei riittänyt, jotta viime hetkellä saatuun tuomioon olisi voitu syventyä asian vaatimalla painoarvolla.

Vakava ampumatapaus oli sen verran poikkeuksellinen ja viiden vuoden tuomio niin kova, että tapauksesta kerrottiin tuomitun nimellä. Se ei kuitenkaan tyydyttänyt tiedonjanoa.

 

Mitä Pälkäneellä siis tapahtui kesäkuisena lauantai-iltana? Käräjätuomion mukaan tapahtumat etenivät suurin piiretein seuraavaan tapaan.

Pälkäneellä asustanut 55-vuotias Jarmo Niemi syytti hommissaan ollutta 25-vuotiasta pälkäneläismiestä työmaavarkaudesta. Mies tuli Onkkaalassa asustavan työnantajansa luokse selvittämään tapausta juhannusta edeltävänä lauantaina.

Tapaaminen meni nujakoinniksi. Niemi läppäisi miestä päähän ja nappasi selvästi itseään pienemmän työntekijän niin tiukasti niskalenkkiin, että mies sai mustelman kaulan seudulle. Mies sai Niemen irrottamaan otteensa kaivettuaan taskustaan kaasusumuttimen ja suihkutettuaan sillä Niemen naamalle.

 

Painijupakasta suuttunut mies halusi palata selvittämään asiaa, mutta ei yksikseen. Mies pyysi 20-vuotiaan pikkuveljensä kuskiksi ja ajeli Ylöjärvelle, jossa kolme muuta miestä vietti iltaa remonttihallilla.

25–26-vuotiaat kaverit kertoivat oikeudessa, että tarkoitus oli lähteä Pälkäneelle baariin. Osa miehistä oli sen verran humalassa, etteivät he muista illan tapahtumia.

Niemen kanssa riidellyt mies kertoi automatkalla aiemmista tapahtumista kavereille, jotka eivät tunteneet Niemeä ennestään.

Seurue jätti autonsa puoli yhdentoista aikaan illalla baarin lähistölle. Ylöjärveltä haettu mieskolmikko lähti kaverinsa tueksi lähellä asuneen Niemen luokse. Puhelimensa miehet jättivät autoon ja jatkoivat jalan.

Kaverit kertoivat lähteneensä todistamaan tilannetta sekä auttamaan ja turvaamaan kaveria.

 

Varkaustapausta Jarmo Niemen kanssa aiemmin selvitellyt 25-vuotias pälkäneläismies koputti oveen ja kolme kaveria jäi muutaman metrin päähän. Ovella olleen miehen mukaan Niemi avasi oven, asettui korkeaan polviasentoon ja tähtäsi pistoolilla. Sitten Niemi nousi ylös, tarttui olkapäästä ja veti miestä sisälle.

Nurkalle jäänyt 25-vuotias kaveri näki, kun ovisyvennyksessä ollut mies jähmettyi paikalleen ja sitten käsi tarttui tätä olkapäästä. Kaveri lähti nurkalta mennäkseen tilanteeseen väliin.

Ovella ollut mies tarttui Niemeä kädestä, mutta tämä riuhtaisi itsensä irti ja ampui avuksi rientänyttä kaveria lähietäisyydeltä rintaan. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion asetutkimuslausunnon mukaan piippu oli laukaisuhetkellä miehessä kiinni tai korkeintaan sentin päässä.

Ovelle koputtanut mies ja ammuttu kaveri pakenivat tulosuuntaan. Niemi ampui vielä toistamiseen, mutta luoti ei osunut.

Niemi tulitti paikalta pakenevan miesnelikon perään vielä 6–8 laukausta. Pakoon juosseiden mukaan luodit kopisivat puissa ja suhisivat jaloissa, mutta etsinnöissä luoteja tai niiden iskemiä ei löytynyt.

 

Jarmo Niemi kertoi hakeneensa purkutyömaalta löytyneen pistoolin liiteristä sen vuoksi, että ovella käynyt mies oli painijupakan yhteydessä uhkaillut kavereillaan. Oikeus ei uskonut Niemen kertomusta, jonka mukaan miehet olivat pyrkineet väkisin sisään ja ase oli lauennut vahingossa. Niemi väitti ammuskelleensa lippaan tyhjäksi ylös ilmaan miehiä pelotellakseen. Oikeus uskoi, että Niemi avasi oven pistooli kädessään, koska koki turvallisuutensa olevan uhattu, kun ovella oli myöhään illalla miesseurue.

Poliisi löysi kaksi hylsyä eteisestä ja ulko-oven edestä. Talon kulmalta niitä löytyi lisää. Niemi kertoi heittäneensä aseen vieressä kulkevaan Kostianvirtaan, mutta sitä ei löytynyt Rajavartiolaitoksen etsinnöissä.

 

Luodin rintaansa saanut uhri sai hengenvaaralliset vammat: luoti lävisti vasemman keuhkon ja mursi kylkiluun sekä aiheutti ilmaveririnnan. Rintaontelossa oli verta noin litra. Mies kärsii vammojen vuoksi jumiutuneesta lapaluusta, eikä hän pysty vielä kävelemään pitkiä matkoja.

Viiden vuoden vankeustuomion tapon yrityksestä, vaaran aiheuttamisesta, pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta saanut Jarmo Niemi määrättiin maksamaan uhrille reilun 22 000 euron korvaukset kivusta, särystä, tilapäisestä haitasta, henkisestä kärsimyksestä, työnansion menetyksestä ja pilalle menneistä vaatteista. Luotisateeseen joutunut mieskolmikko saa kukin 2000 euron korvaukset henkisestä kärsimyksestä.

Lisäksi Niemen maksettavaksi määrättiin tuhansia euroja oikeudenkäyntikuluja. Häneltä takavarikoitiin pistoolin lisäksi pienoiskivääri, haulikko ja patruunoita.

Niemen ovelle iltamyöhällä lähtenyt miesnelikko kiisti yrittäneensä tunkeutua Niemen kotiin tai olleensa liikkeellä väkivaltaisin aikein. Oikeus hylkäsi syytteet törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja kuskin osalta avunannosta siihen.

Ensimmäisessä jupakassa kaasusumutinta käyttäneen miehen pahoinpitelysyyte kaatui, koska sumuttimen käyttö katsottiin hätävarjeluksi. Luvaton sumutin takavarikoitiin, mutta lievästä ampuma-aserikoksesta annettu sakkotuomio katsottiin suoritetuksi, koska mies oli kolme päivää pidätettynä.

 

Surullisessa ampumajupakassa oli yhtymäkohtia edelliseen isoon pälkäneläisuutiseen. Myös yölliseen kirveenheilutteluun päättyneessä Poistomyynnin jupakassa lähdettiin porukalla ja humalapäissä kotiovelle asioita selvittelemään. Molemmissa tapauksissa pahiten itseään loukkasi kostoporukkaan liittynyt sivullinen.

Poistomyyntijupakassa kotinsa puolustamisessa ylilyönteihin syyllistynyt Teemu Valtonen selvisi ehdollisella. Mutta rintaan painetun aseen laukaisseen ja lippaallisen yössä ammuskelleen Niemen on vaikea vedota hätävarjeluun.

Vaikkei ovelle ilmaantunutta porukkaa tuomittukaan kotirauhan häirinnästä, niin ehkä ampumatapauksen taustalla ollut työmaavarkausepäily olisi kannattanut selvittää jotenkin muuten kuin yöllisellä kotikäynnillä.

 

 

Kommentit (80)

  1. Nimetön

    Pojat puhuu paskaa. Miksi luoteja ei löytynyt jos tulitti perään?

  2. Nimetön

    Vois antaa näiden jätkien nimetkin julki. Ihme touhua, toisten kotiin saa tulla pahoinpitelemään ja häiriköimään niin päätäkö pitää silittää? Ei saa Suomessa puolustaa itseään, tuomio tulee. Voi helvetti mitä touhua.

  3. Nimetön

    Painijupakasta suuttunut mies halusi halusi palata selvittämään asiaa, mutta ei yksin. Haloo haki kavereita avuksi eikä muka pahoinpitely aikeissa. Eiköhän ole selvittelyn paikka.

  4. Nimetön

    No huh huh mitä tekstiä!! Kuka helvetti menee pälkäneelle baariin jos on kuski? Noin nuoret vielä.. Oon kans samaa mieltä et jos on tulittanut heitä kohti niin olisi kai siellä niitä hylsyjäkin löytynyt.. Ei varmasti kyllä ollu pojilla puhtaat jauhot pussissa. Mun mielestä kans näiden poikien nimet vois julkaista!!

  5. Nimetön

    Onkohan Tämäkin juttu mennyt aivan näin kun tekstissä väitetään? Tällaisessa jutussa voisi mainita kyllä jokaikisen kyseisessä tilanteessa olleen nimen, jos sille linjalle lähdetään että nimet julki. Äärimmäisen epäkunnioitettavaa sekä ihmisarvoa alentavaa toimintaa niin virkavallalta kuin lehdistöltäkin.

  6. Nimetön

    Onko Suomen Virkavalta nykyään niin sokeaa sakkia, että näidenkin ”uhrien” uskotaan tulleen ihan hyvällä tahdolla sopimaan asiaa? Eikai kukaan nyt sentään ammuskele ketään ilman syytä???? Jos kyseessä olisi ollut hyväntahtoinen välienselvittely, tuskin mitään asetta olisi otettu kuvioihin. Kyseiset nuoret niin viattomiksi ilmaistut pojat ovat kuitenkin tulleet porukalla ja varmasti ovat olleet kosto mielessään. Naurettavaa toimintaa tapauksen tutkijoilta. Palkatkaa poliisivoimiin vähän vähemmän sinisilmäisiä porukkaa. Herää kysymys, että kuka Tässä mahtaa olla se oikea uhri?

  7. Nimetön

    Kaikki nimet julki, KIITOS. Ihan näin tasa-arvon merkeissä 🙂

    • ei uskalla

      Eivät uskalla poikien nimiä laittaa.
      Pikku pojat muuten saa henkisiä traumoja.
      Kyllähän nää pojat tiedetään siellä odottaa kakka housussa mitä on tulossa.

  8. Pälkäneläinen

    Tiedän kyseisen herran, ja hän on kyllä sen verran isompikokoinen että tuollainen polviasennosta ampuminen + nopea nousu ja ”uhrin” riuhtaisu sisälle kuulostaa aika extreme-touhulta… Onkohan nyt vähän väritetty tarinaa/ylireagoitu?

  9. Nimetön

    Nyt hyvä sydänhämeenlehti ottakaa se silmä vaikka käteen ja miettikää kannattaako ketään mustamaalata pelkän tekstin houkuttelevuuden ja draamanhakuisuuden takia. Jos kyseinen tapaus olisi tapahtunut esim Helsingissä, ei tapausta olisi varmasti puitu näin laajalti. Tämä on vain pikkupaikkakuntien halua tuoda itseään esiin ja saada mielenkiintoa teidän paskoihin päivälehtiin. 😀 BRAINS BRAINSS…. WHERE YOU AT?

  10. Nimetön

    Pieni paikkakunta jossa kaikki tuntee toisensa, miksi edes julkaista nimeä? Kenen se nyt vielä täytyy saada tietää? Hävytöntä…

  11. Journalismin opiskelija

    Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Tietoja kerätessään toimittajat joutuvat koko ajan arvioimaan lähteiden luotettavuutta. Onkohan tässä nyt varmasti noudatettu hyvää journalismia ja edellämainittuja ohjeita? Onko toimittaja ollut kriittinen ja suhtautunut ammattimaisesti saamiinsa tietoihin? Miksei myös tapauksesta tuomittua ole kuultu ja haastateltu jutussa? Mielestäni Tämä juttu ei noudata hyvän journalismin etiikkaa.

  12. Nimetön

    Tommi Liljedahl painu takaisin sinne journalismin oppitunneille 🙂 vai Oletko paperit kaivanut Muropaketin pohjalta? Muutkin siellä toimituksessa Olkaa hereillä ja Lukekaa toistenne kirjoituksia ennen julkaisemista ettei siellä päästä ihan mitä tahansa paskaa lehteen kirjoittamaan.

  13. Nimetön

    Haha, Tässä julkaisussa varmaan enemmän kommentteja kuin teidän julkaisuissa koskaan pointsit lehdelle p*skanjauhannasta!

  14. Nimetön

    Aika tarkasti olette jupakan pystyneet selostamaan pelkin kuulopuhein…

  15. Nimetön

    Jaksamisia Niemelle nyt kyllä juttu haisee pikkusen taivutellulle tai väh rajusti väritetyltä,,

  16. jari aarnio

    Tiedän tekijät. Yksi tekijöistä on Pasilan mies. Sen verran korjaan lehden kirjoittamaa juttua, että Niemi ei saanut varsinaista tuomioo tapon yrityksestä, vaan häntä syytettiin väkivaltarikoksien lisäksi myös törkeästä satulan haistelusta, josta saikin 5 vuoden tuomion.

  17. Ex-asukas

    Kyllä nää veljekset kylällä tunnetaan. Aina häiriköivät ja kaikessa ikävässä mukana. Eikä ole ammuttu kaverikaan mikään pulmunen, kaikessa pahassa aina mukana. Ei pitäs mennä toisten omaisuutta varastamaan. Jätkät nähty varkaissa. Eivät muista mitä tapahtui ,kun olivat juovuksissa. Miten muistavat kertoa saman tarinan? Kysyn vaan?

    • Varkauden nähnyt

      Itse näin kun kantoivat varastettua tavaraa,en vaan silloin tiennyt et varkaissa no kuulustelussa käyty jonkun muun kanssa kuka nähnyt tapauksen.

  18. Ei oo oikeutta.

    Mäkin voisin vaatia joltakin korvauksia henkisistä kärsimyksistä, kun väittäisin,että joku ampui mun perään ja luodit rapisivat maassa ja puissa. Kuinka ollakaan hylsyjä ei löydy, mutta kai oikeus uskoisi mua. HaH voi hitto. Mitä tää juttu oikein on? Niemi otti niskalenkin kaverista, jolla mustelma kaulassa. Oliko poika kerrankin saanut naista? Voi Juma mimmonen oikeus täällä oikein on? Kotiaan ei saa puolustaa, itseään ei saa puolustaa. Kyllä on täysin perseestä.

  19. huh huh

    Näin se menee hyökkää toisen kotiin niin saat itse korvauksia………. pitäskö mennä hakee helppoa rahaa.
    Eli mitä tästä opimme jos poika porukka tulee kotiin niin anna pahoinpidellä ettet joudu linnaan.
    Tiedän että nämäkin pojat on huume hörhöjä

    • jaahas jaahas.

      No kerta tiedät että pojat ovat huumehörhöjä, niin ketäs nämä pojat sitten ovat? Tunnet heidät, niin pystyt myös antamaan nimet?

  20. Ihmettelen

    ”lukija 11.10.2016 19:01

    Toimitus huom. Ettekö tarkista kirjoituksia, jos tänne saa tälläista paskaa kirjoittaa mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Ottakaa kyseisen henkilön tiedot talteen, koska kyseinen kirjoittaja voidaan viedä vastuuseen kirjoituksestaan.

  21. Nimetön

    Voitaisiinko Tämä kirjoitus jo oikaista? Kuten edellinenkin kommentoija sanoi, kirjoittajalla on vastuu sanomisistaan. Vaadin oikaisua! Toivon että se tapahtuu, ettei tätä juttua tarvitsisi viedä eteenpäin 🙂

    • oikeuden päätös.

      Kertoisitko mitä oikaistavaa artikkelissa on? Lehtiartikkeli on kirjoitettu aika pitkälti niin, niinkuin oikeuden päätöksessä sanotaan.

      • Nimetön

        Paljonkin. Tämä juttu on valitettavasti suurimmaksi osaksi valhetta, harmi että Nämä valheet menivät sitten oikeudessakin läpi. Monet seikat ovat täyttä paskaa, poikien sepitystä. Mutta eihän mitään muuta edes suostuta uskomaan. T: asiasta enemmän tietävä

  22. Nimetön

    Nämä työkaluvarkaat on todellakin huumehörhöjä. Tunkeutuivat yöllä Niemen kotiin.
    Tuomari on varmaankin lukenut paperit huonosti.Niemelle oli tarkoitus antaa sakot ja
    varkaille ja yöllä Niemen kotiin tunkeutuville narkomaaneille 5 v

  23. Tamperelainen

    Niemi on itse yrittänyt vakuutuspetosta hävittämällä työkalut ja tietysti hänen on etsittävä syntipukki että saa petoksesna näyttämään uskottavalta. Tämä on kuultu melko varmalta taholta, ja rikosilmoitus asiasta on tehty. Niemeltä takavarikoitiin useita ampuma-aseita, joihin hänellä ei ollut lupia. Kysymys kuuluu; Miksi Niemi on varustautunut isolla määrällä aseita, jos hänellä muka on puhtaat jauhot pussissa, vai onko suututtanut jonkun isomman tekijän, ja nyt pelkää ja turvautuu aseisiin? Linnaan vaan tommoset petoksentekijät ja ammuskelijat. Uskaltaako Pälkäneellä enää edes liikkua, kun meno on kuin villissä lännessä. Nimim. Tiedän Niemen vuosien takaa.

    • Utelias

      Kerro sen varman tahosi nimi,jos on niin varma taho. Huuhaata tuokin.

  24. niemen tuttu

    pitää paikkansa mitä ”tamperelainen” kirjoittaa. otin selvää niemeltä kylmäkosken vankilassa miten asia on ja tuntui erittäin pahoillaan olevan että nuorukaisia meni syyttelemään. on myöskin myöntänyt vakuutuspetoksen poliisille. noh, ketään en ole tuomitsemaan tekemistään virheistä mutta oppia ikä kaikki ja toivottavasti virheitään ei toisten tee. Toivottavasti pälkäneellä uskaltaa liikkua vielä jatkossakin turvallisin mielin.

    • Nimetön

      Mitenköhän olet ottanut selvää Niemeltä Kylmäkosken vankilassa? Oletko itse lusimassa? Painu hiiteen pakapuheinesi.

      • ai miten?

        2000-luvulla vankilaan voi mennä vierailulle tai jopa itse vanki voi sieltä soittaa ””ulkomaailmaan”” .. Missä pellossa olet elänyt elämäsi?? suosittelen ottamaan asioista selvää ennenkun yrität olla nokkela.

        • Viiisasta

          Helvetin tyhmä, sattumoisin tiedän,että Niemi ei ole tunnustanut mitään. Ota vittu ite selvää ennen kuin puhut täyttä paskaa. ja tiedän oikein hyvin tapaamiset ja puhelut.

  25. Nimetön

    No pysykää poissa sieltä Pälkäneeltä jos noin kamalasti pelottaa te sinisilmäiset hyväuskoiset paskiaiset Nimim.tiedän Niemen vuosiKYMMENENTEN takaa. Kaikki ovat varmasti tehneet virheitä mutta aina niistä opitaan, tässä jutussa (ja kommenteissa) mustamaalataan Niemeä nyt aivan turhaan.

  26. Niemen tunteva

    Tamperelainen puhuu täyttä paskaa.Niemi ei ole voinut yrittää vakuutuspetosta,koska nämä saatanan idiootit todellakin kävivät varkaissa. Tästä on todistaja, joka on nähnyt jätkät itse teossa. Asiasta on myös tehty rikosilmoitus. Nämä Pälkäneen omat pikku kultapojat täällä kirjoittavat ja mustamaalavat Jarmo Niemeä, koska ovat pikku paskahousuja ja eivät uskalla ottaa vastuuta tekemisistään. Niemi ei todellakaan ole myöntänyt mitään petosta, koska ei ole sellaista tehnyt. Syytökset ovat täysin asiallisia näitä pikku paskoja kohtaan ja tommoset paskapuheet voi lopettaa alkuunsa.

    • resursseja lisättävä poliiseille

      Todistaja lienee niemen HYVÄ ystävä joka ”nähnyt” nuoret pojat varkaissa. Näin yleensä vakuutuspetos saadaan uskottavaksi, no sinänsä ei merkitystä ole, koska Niemihän on petoksen poliisille myöntänyt. Valitettavaa että aikuinen ihminen ja vielä YRITTÄJÄ, vajoaa näin alhaiselle tasolle. ja sitten vielä tämä ampuminen, mennä nyt aseettomia pikkupoikia ammuskelemaan. ”huokaus”. Vankilaan vaan ja kunnon tuomio !!!

      • Voi hyvää päivää.

        Koskahan Niemi on vakuutuspetoksen myöntänyt? Aseettomia pikkupoikia? Jos ei rautaputkia veitsiä ja kaasusumutinta lasketa aseiksi , niin mitä ne on? Ota vitun idiootti selvää , äläkä puhu paskaa. Katotaan sitten, kun tuomio tulee näille pikkupojille.

        • Voi hyvänen aika

          Olet selvästi ollut paikalla tapahtuma aikaan kun niin tiedät mitä on tapahtunut? Lähde mistä tieto on tullut petos vyyhdistä on luotettava, joten kyllä se sinä olet joka palturia puhuu. Ja noin maalaisjärjellä ajateltuna mikä ilmeisesti sinulta puuttuu, tämä koko varkaus vyyhti kun ei ole ensimmäistäkään työkalua löydetty jos kerran ovat varastettu ja tekiät tiedossa on VAIN ja ainoastaan säälittävä yritys tehdä vakuutuspetos. mutta myönnettyhän se jo on, joten ei siitä enempää. mennään muihin aiheisiin

          • Uunot

            Kai ne helvetin varastetut tavarat on jo myyty aikapäiviä sitten.

  27. Oikeuden päätöksellä.

    Lue sieltä oikeuden päätöksestä,että näiltä kavereilta löytyi myös aseita autosta.
    Puhelimet jätetty autoon ja sammutettu, ettei pystytä seuraamaan missä jätkät liikkuneet. Tässä haetaan vain tuomiota Jarmo Niemelle, vaikka todelliset syylliset ovat vapaana. Ja mitä noihin Niemen aseisiin tulee,niin aika monella on kotona perintönä aseita isän tai isoisän peruja.Ottakaa asiasta selvää ennen kuin alatte syyttelemään. Ja nimet voisin minäkin kertoa,jos ei siitä tulisi mitään ongelmia.

    • luin oikeuden päätöksestä

      Niemen aseisiin sen verran, niemi on oikeudessa sanonut löytäneensä luvattomat aseet eri purkutyömailta? miten on mahdollista että nämä eripuolilta suomea löytyneet aseet ovat hänen isoisänsä?

      • Väärin

        Ehkä ilmaisin asian epäselvästi. Sanoin, että monella on kotona aseita, esim isän tai isoisän peruja. Aiemmassa kommentissa ihmeteltiin, että miten on aseita kotona.

  28. Faktaa

    Hei Niemen omaiset ja ystävät. Kyllä hovissa päätös kumotaan, siellä on pakko käsitellä myös näiden nuorten miesten rikollinen toiminta. Täytyy ottaa huomioon, että Niemi on suojellut itseään pahoinpitelemään tulleilta nuorisorikollisilta. Myös he tulevat varmasti saamaan tuomion. Tsemppiä Jarmolle ja omaisille. Oikeus voittaa, jos tässä maassa oikeutta on.

  29. Pettynyt..

    Luulin, että Suomi on oikeusvaltio. Tässä jutussa on mennyt jotain tosi pahasti mönkään! Oikeat rikolliset pääsevät kuin koira veräjästä ja uhri joutuu kärsimään. Voimia Niemelle!

  30. Haha

    Ketähän te sitten olette, Te pätijät jotka mukamas tunnette Niemen niin niin hyvin ja mustamaalaatte häntä? 🙂 Vinkkinä vaan että ei kannattaisi huudella tuollaista paskaa ellei OIKEASTI tiedä faktoja. Minä nimittäin tiedän, ja faktaa on se että tuomio meni nyt aivan väärään osoitteeseen.

  31. Aikamoista

    Täytyy myöntää, että täällä aika moni luulee tietävänsä mitä tuolla paikalla on oikeasti tapahtunut. Niemen tiedän usean vuoden takaa, ja aina ei ole kaikki inkkarit kanootissa ollut. Joten uskon, että tuolta on tullut todellista lööperiä sitten senkin puolelta. Nuo pojat/ nuoretmiehet, jotka käyneet jututtamassa Niemeä, ovat varmasti oman kortensa kekoon kantaneet, mutta aikamoista spekulointia täälä kyllä heitetään asiantiimoilta ilmoille. Kuinka joku, joka ei ole ollut pakalla tapahtumahetkellä voi täällä huudella varmasti tietävänsä mitä tuolla on todellisuudessa tapahtunut? Ihmettelen suuresti kuinka kukaan teistä voi sanoa varmasti että mitä tuolla on tapahtunut. Tuo nyt on oikeuden päätös joka on tullut. Siihen kukaan meistä nimettömistä nettikirjoittelijoista ei voi vaikuttaa. Ampuminen kun ei kuitenkaan ole koskaan mikään pieni asia. Läheltä piti ettei olisi ollut kokonaan hengetön, tällöin tuomio olisi tullutkin jostain aivan muusta.

  32. paikalla olleet

    uskon vahvasti että tällä sivulla kirjoittaneet ovat kaikki olleet paikalla, mutta eivät vaan ole tulleet poliisin tietoon. Nyt voimme vaan toivoa ettei porukassa ole vasikoita muuten jäätte kaikki kiinni rautaputkienne kanssa !

  33. Nimetön

    Suomessa ei näköjään ole kotirauhaa . Voidaan tulla rautaputkien kanssa yöllä häiriköimään.
    Ei tuomittu kotirauhan rikkomisesta?
    Nämä nuorisorikolliset saivat vielä korvauksia?

  34. Pikkukylänjuorut

    Voi herranjumala teidän kanssa, kitisette siitä kun on tultu kotirauhaa häiritsemään. Eiköhän tuossa olisi voinu muullakin tapaa tilanteen selvittää, kuin ampumalla kaveria kehkoon.

  35. ...

    Eikä kyseessä ollut todellakaan mitään ’huumehörhöjä’ jotka olisivat Niemen kotirauhaa häirynnyt.

  36. pälkäneeltä

    Jaa ei vai.. Aleksi Kaisko, Santeri Kaisko, Ari Juusela.

    • kerros nyt

      Nyt kun aletaan nimiä huutelemaan niin voit varmaan kertoa samalla oman nimesikin 🙂

      • Nimetön

        Tunnen Niemen .Tehnyt ikänsä töitä.Ainakin niin kauan kun nämä paskahousut veivät hänen työkalunsa.Nyt pitäis vielä maksaa korvauksia että pojat pääsee paikalliseen kuppilaan.
        Ammuttu kaveri oli oikein lainannut rullatuolin ja tuli sillä oikeudenkäyntiin.
        Oikeudenkäynnin jälkeen parantui välittömästi.

        • kunnon paska puhetta

          nyt rupeaa olemaan jutut kohdillaan 😀 lisää tätä paskan jauhantaa 😀

        • Nähtiin kyllä.

          Ammuttu oli aivan ok,mutta oikeudenkäyntiin tuli tosiaan pyörätuolissa. Kaikin keinoin yrittää säälipisteitä kerätä ja korvauksia saada. Ei ole todellakaan niin huonossa kunnossa kuin esittää. Nähty on.

          • Mitä tästä opittu

            Ehkä nää tyypit ei enää tule ihmisten kotiin uhittelemaan. Ei koskaan tiedä mitä ihminen tekee puolustaessaan itseään ja kotiaan. Menkääpäs vähän itseenne, kyllä jokainen tarttuu kättä pidempään, jos henkeä uhataan. Minä ampuisin varmasti,jos nelihenkinen känni/ huumeporukka oven takana takoisi. Ei epäilysitäkään, joten en tuomitse Jarmo Niemeä. Miettikääpä miten itse toimisitte?

        • Ihme on tapahtunut hallelujaa.

          No pääsehän Ankkuriin kaljalle. Kannattaa muistaa ottaa rullatuoli mukaan. Kaverin tyttöystävä juoksuttaa juomaa, kun ressukka on niin pahasti loukkaantunut. Valehtelija valehtelija. Puhuisitte lopultakin totta pojat.

    • olis kiva tietää

      Kuka oli neljäs tyyppi? Onko joku Pälkäneen Kermaperseen kakara , kun nimeä suojellaan? Nimi myös esiin.

  37. rohkeeta porukkaa.

    pälkäneläiset ovat näemmä todella rohkeaa porukkaa kun täällä huudellaan anonyymisti, pthyi

    • Nimenomaan

      Helppoahan se on täällä huudella anonyymisti. Mutta kuka oikeasti omalla nimellään ja naamallaan uskaltaisi samanlailla kirjoitella.

  38. Mitä helvettiä?!

    Asetta olisi tuskin tarvittu kuvioihin mukaan ellei Niemi olisi kokenut itseään uhatuksi. Ootteko oikeesti noin sinisilmäisiä että ette näe, mikä kaikki Tässä jutussa on mätää? Tunnen Niemen, ja hän puolustaa kyllä omaansa ja itseään mutta ei hän nyt sentään mikään hullu ole, mitä Jotkut kommentit antavat ymmärtää.. Nämä syyttelyt menevät jo oikeasti ihan naurettaviksi…

  39. Nimetön

    Vai että nuo pojat. Noh, eipä ollut vaikea arvata. Yksi käy yhteen ja tuntuu että Niemi ei olekaan niin syyllinen kuin mitä juttu ja osa kommenteista antaa ilmi. Tsemppiä keissiin Niemi.

  40. Nimetön

    No ompas täällä lapsellita porukkaa… Keskitytään tosiaan olennaiseen juu.. naurettavaa haukkumista ja syyttelyä kaikin puolin 😀

  41. Nimetön

    Joo rullatuli vaan narikkaan ja joraamaan.Pois voi hhakea aamullakin jos muisti pätkii.

  42. Voi voi

    Voi voi teitä… Muka aikuiset ihmiset. Vituttaako? Se on harmillista. Pitäisikö teidän jo keskittyä omiin asioihinne eikä jauhaa täälä pelkkää sontaa. Tehän kun ette kuitenkaan asialle mitään mahda. Netissä anonyyminä huuteluhan vaikuttaa asioihin niin paljon..? 😀

  43. Tiedoksi vaan

    Näitä kusipäitä oli viisi. Viisi yhtä vastaan, ja nyt leveillään, kun saatiin Niemi lusimaan.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?