Vielä kolme ottelukierrosta ennen Nelosen loppumista FC KaVo:n leirissä saatiin pureskella kynsiä.
Alla oli kolme murskatappiota maalierolla 5–18, joukkueen sijoitus lohkossa oli yhdeksäs ja kerättynä oli 20 pistettä. Kymmenentenä – ja ennen kaikkea ensimmäisenä putoamisviivan alapuolella – majaileva LeKi oli enää viiden pisteen päässä. Jos kaksi peräkkäistä tappiotonta peliä pelanneet lempääläläiset intoutuisivat venyttämään näiden kahden pelin jatkoksi kolmen pelin voittoputken, tarvitsisi kangasalalaisten raapia lopuista kolmesta ottelustaan vähintään yksi voitto ja yksi tasapeli.
LeKi kiskoikin lopuista peleistään täydet pisteet voittamalla kolme viimeistä otteluaan maalierolla 10–3, mutta kangasalalaiset hoitivat oman tonttinsa: KaVo kaatoi sekä TP-49:n että PP-70:n ja pelasi FC Teivon kanssa 1–1-tasapelin.

Verkon oikealla puolella. Huippukauden pelannut maalivahti Tarmo Kosonen ja KaVo:n puolustus selvittävät tämänkin tilanteen.
– Loppu oli muutaman ihan luokattoman pelin jälkeen ok, ja vähimmäistavoite saavutettiin. Kai se joukkueen keski-iän nousu alkaa näkyä tuloksissa, FC KaVo:n pelaajavalmentaja Jussi Jokilampi puntaroi.
Jokilampi tunsi joukkueensa hyvin; hän ennakoi jo loppukeväällä vaisusti aloittaneen joukkueen hilaavan itsensä keskikastiin kokemuksensa turvin. Käteen jäänyt kahdeksas sija oli kutakuinkin se, mitä joukkueen materiaalilla oli mahdollista saavuttaa.
Kompurointi sarjan häntäpään joukkueita vastaan kauden loppupuolella maksoi kuitenkin KaVo:lle pisteitä ja sijoituksia. Kaksi lisävoittoa olisi tiennyt neljättä sijaa, toisaalta kaksi voittoa vähemmän olisi tiennyt putoamisviivan alle putoamista.
– Kuusi ensimmäistä peliä pelasimme ilman voittoa, ja jo siinä olisi voinut mennä homma ihan lekkeriksi. Pidimme kuitenkin yllä sellaista ryhmähenkeä, että tarvittavat pisteet saatiin väkisin raavittua. Asennetta osoitettiin vaikeilla hetkillä, kun se lopun vaikea vaihekin vielä käännettiin, Jokilampi kiittelee omiaan.
Sarjapaikka Nelosessa säilyi Kangasalla lopulta viiden pisteen turvallisella erolla, eikä LeKi pystynyt kirimään itseään kangasalalaisten ohi. Lempääläläiset nostivat silti itsensä viimeisillä kierroksilla pois putoajan paikalta. Vastaavasti Nekalan Pallolle kolmen viimeisen ottelun häviäminen merkitsi kompastumista putoamisviivan alapuolelle.
Aktiivisesti harjoitellut Juho Saramäki oli KaVo:n kauden kirkkain valopilkku. Orivedeltä kulkenut keskikentän minidynamo oli harjoituksissa erittäin aktiivinen ja iski kymmenen maalia voittaen joukkueen sisäisen maalipörssin.
– Joukkueen hyökkäyspelaamisen taitotaso ei kokonaisuudessaan hirvittävän hääppöistä ollut tänäkään vuonna, mutta vaikkei se niin kaunista aina olekaan, niin voisihan sitä huonomminkin pelata, Jokilampi tuumaa.
Toinen suuri onnistuja oli maalivahti Tarmo Kosonen, jonka neljäs KaVo-kausi oli samalla miehen paras.
Ensi vuoteen valmentaja Jokilampi katsoo varovaisen optimistisesti.
– Koetetaan talvella treenata jossakin, ja jos ensi vuonna muutama uusi pelaaja tulisi mukaan… Se tekonurmi helpottaisi sitten ainakin tulevia vuosia. Eihän se vetovoimaa lisää, kun tekonurmi on muualla itsestäänselvyys, mutta ainakaan sen takia ei enää jätetä tulematta.
Jalkapallon Nelonen, lopputilanne:
HJS 22 22 0 0 138-6 66
TPV/2 22 17 1 4 101-23 52
JanPa 22 16 0 6 86-34 48
PP-70 22 10 2 10 44-48 32
Pato 22 10 1 11 53-53 31
TP-49 22 9 2 11 47-67 29
VaKP 22 8 4 10 48-61 28
KaVo 22 8 3 11 46-55 27
LeKi-futis 22 7 3 12 38-58 24
NePa 22 6 4 12 35-58 22
FC Melody 22 4 2 16 32-103 14
FC Teivo 22 3 2 17 22-124 11
Viimeisimmät kommentit