Apulanta Pälkäneelle – valkokankaalla

Aitoon Kirkastusjuhlien vakiovieras Apulanta saapuu taas Pälkäneelle. Tällä kertaa rock-yhtye nähdään Honkalan sijaan yhteiskoulun auditoriossa ja konsertin sijaan puhutaan elokuvaesityksestä. Tuukka Temosen ohjaama Teit meistä kauniin -elokuva käy läpi Suomen suosituimpien joukkoon kuuluvan bändin tarinan alkuajoista lähtien – siitä, kun ala-asteikäinen Toni Wirtanen muuttaa isänsä kuoltua Heinolaan äitinsä kanssa ja tutustuu Antti Lautalaan. Yhdessä he päättävät perustaa punk-bändin, johon liittyy mukaan myös Simo ”Sipe” Santapukki.

Apulannan synnyn lisäksi Teit meistä kauniin kuvaa 1990-laman moninaisia vaikutuksia suomalaiseen arkeen. Pääosissa nähdään muun muassa Roope Salminen, Mimosa Willamo, Iiro Panula, Laura Malmivaara, Lorenz Backman ja Lotta Backlund. Sivurooleissa ovat mukana myös Tuukka Temonen, Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki.

Teit meistä kauniin on Kiertue-elokuvateatteri Filmipyörän lokakuisen kiertueen ensimmäinen elokuva. Toisena elokuvana nähdään kotimainen draama Tyttö nimeltä Varpu, jonka päärooleissa näyttelevät nuori Linnea Skog ja Paula Vesala. Kriitikoiden ylistämä Skog esittää 12-vuotiasta Varpua ja Vesala tämän äitiä Sirua, jolla on vaikeuksia ottaa aikuisen roolia.

Eräänä iltana Varpu lähtee pohjoiseen etsimään isäänsä, jota ei ole koskaan tavannut. Kun isä löytyy, hän ei osoittaudukaan aivan sellaiseksi kuin Varpu oli odottanut. Tyttö nimeltä Varpu on aiemmin lyhytelokuvallaan Oscar-ehdokkuuden saaneen Selma Vilhusen esikoisnäytelmäelokuva.

Elokuvat pyörivät Pälkäneellä maanantaista keskiviikkoon 17.–19. lokakuuta.

Poikkeuksellisen tiiviin ja pitkäaikaisen suhteen Pälkäneen suunnalle rakentaneesta Apulannasta kertova elokuva nähdään isolta kankaalta.

Poikkeuksellisen tiiviin ja pitkäaikaisen suhteen Pälkäneen suunnalle rakentaneesta Apulannasta kertova elokuva nähdään isolta kankaalta.

 

Jännitystä ja animaatiota

Myös K-Kino on aktiivinen lokakuun puolivälissä. Kuun puolivälin molemmin puolin Kangasala-talon isossa salissa nähdään jännityselokuvat Nainen junassa ja Inferno sekä animaatiot Lemmikkien salainen elämä ja Doria etsimässä.

Tate Taylorin ohjaama Nainen junassa perustuu Paula Hawkinsin menestysromaaniin, joka kertoo paikallisjunalla päivittäin työmatkalle lähtevästä Rachelista. Junamatkoillaan Rachel alkaa kiinnittää huomiota erään talon asukkaisiin, ja sattumalta joutuu todistamaan junan ikkunan takaa jotakin yllättävää. Elokuvan pääosissa nähdään Emily Blunt, Rebecca Ferguson, Justin Theroux ja Luke Evans.

Jännittäviin tilanteisiin ajautuu myös Tom Hanksin esittämä Langdon tutkiessaan Da Vinci -koodin hengessä jälleen uusia johtolankoja elokuvassa Inferno. Tällä kertaa ollaan Danten jalanjäljillä ympäri Eurooppaa yhdessä Felicity Jonesin esittämän tohtori Brooksin kanssa – kisassa aikaa vastaan.

Doria etsimässä on jatko-osa 13 vuotta sitten ilmestyneelle ja erittäin suosituksi nousseelle Nemoa etsimässä -elokuvalle. Vedenalaisiin seikkailuihin säntäävät vanhat tutut Nemo, Marlin ja huonomuistinen Dori, jonka perhettä kolmikko lähtee etsimään. Kotieläinten puuhista isännän tai emännän ollessa poissa kertova Lemmikkien salainen maailma on puolestaan ollut yksi vuoden katsotuimpia elokuvia.

Nainen junassa on Emily Blunt.

Nainen junassa on Emily Blunt.

 

Kotimaisella menee hyvin

Suomen Filmikamari ry:n mukaan elokuvilla on meneillään Suomessa vahva vuosi. Suomalaiset ovat käyneet elokuvissa lokakuun alkuun mennessä enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, jolloin katsojia kirjattiin lähes 8,8 miljoonaa. Viime vuosi oli katsojamäärältään paras sitten vuoden 1983.

Kotimaisen elokuvan katsojaosuus on kävijätilastoissa korkea, yli 25 prosenttia. Kotimaiset elokuvat ovatkin suuressa roolissa loppuvuodesta: viime vuoden lopulla katsojia vetivät elokuvien ääreen muun muassa James Bond, Nälkäpeli ja Star Wars, kun tänä vuonna odotukset on lastattu uuden Star Warsin lisäksi pitkälti Tatun ja Patun sekä Luokkakokous 2:n harteille.

Pälkäneelle lokakuussa saapuvista elokuvista Teit meistä kauniin oli kuun alussa kuudenneksi katsotuin kotimainen elokuva tänä vuonna. Vasta syyskuun lopussa ensi-iltansa saanut Tyttö nimeltä Varpu oli tilastointihetkellä kotimaisista elokuvista 18. katsotuin.

Tyttö nimeltä Varpu kertoo äidin ja tyttären – sekä isän – sekaisin menneistä rooleista. Elokuvaa on ehdotettu myös Golden Globe -palkintoehdokkaaksi.

Tyttö nimeltä Varpu kertoo äidin ja tyttären – sekä isän – sekaisin menneistä rooleista. Elokuvaa on ehdotettu myös Golden Globe -palkintoehdokkaaksi.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?