Suomi 100: Itsenäisyyden juhlavuosi tarjoaa pälkäneläisyhdistyksille luovan haasteen

Vuosi 2017 tehdään yhdessä

Kulttuurituottaja Marketta Vaismaa totesi järjestötapaamisessa, etä jokaisella on oma lähtökohta tarkastella Suomea ja suomalaisuutta.

Kulttuurituottaja Marketta Vaismaa totesi järjestötapaamisessa, etä jokaisella on oma lähtökohta tarkastella Suomea ja suomalaisuutta.

Vuonna 2017 vietetään itsenäisen Suomen satavuotisjuhlaa, jonka valtakunnallinen teema on ”Yhdessä”. Pälkäneellä teemaan tartutaan avaamalla vuoden mittaa sata luukkua itsenäisyyteen eli järjestämällä sata tapahtumaa Suomi 100 -tunnuksen alla.

Suomi 100 -tapahtuman voi toteuttaa mikä tahansa järjestö tai yksityishenkilö, kunta, seurakunta, yhden tai useamman kylän väki tai esimerkiksi ystäväjoukko, kuten käsityöpiiri tai treeniporukka. Tapahtuma voi olla uusi tai jo valmiiksi olemassa oleva.

Uuden tapahtumaidean voi ilmoittaa kilpailuun, jossa paras ehdotus palkitaan maksamalla järjestämiskustannukset.

Kaikki Suomi 100 -tapahtumat saavat näkyvyyttä yhteisen markkinoinnin kautta, ja niihin tapahtumiin on myös haettavissa rahallista tukea Pälkäneen kunnalta. Tapahtumakokonaisuutta koordinoi kulttuurituottaja Marketta Vaismaa.

Ohjelmahankkeelle on haettu valtakunnallista Suomi 100 -tunnusta, jonka myöntää valtioneuvosto.

Marketta Vaismaa ja liikuntasihteeri Petri Ketola esittelivät Pälkäneen Suomi 100 -suunnitelmia viime viikolla kunnan järjestämässä järjestötapaamisessa. Aihe kiinnosti paikallista yhdistysväkeä niin, että valtuustosalin lisäksi piti ottaa käyttöön kunnanhallituksen kokoushuone, jotta kaikille riitti istumapaikkoja.

 

Rakkausposti tai vaikenemiskilpailu

Suomi 100 -tapahtumien suunnittelu alkoi nopeasti kiinnostaa pälkäneläistä yhdistysväkeä.

Suomi 100 -tapahtumien suunnittelu alkoi nopeasti kiinnostaa pälkäneläistä yhdistysväkeä.

Suomi 100 -tapahtumien suunnittelu vie perimmäisten kysymysten äärelle, mutta kaiken ei tarvitse olla vakavaa ja juhlallista. Marketta Vaismaa muistutti, että suomalaisuutta sopii käsitellä luovalla ja humoristisella otteella.

– Miten olisi esimerkiksi vaikenemiskilpailu? Tai metsäretki, jossa jokaiselle varataan oma kanto, jolla istua yksin? Liian monet suomalaiset suosivat nykyään vihapostin lähettämistä – millainen voisi olla rakkausposti ja millaisen tapahtuman siitä saisi? Vaismaa herätteli yhdistysväen mielikuvitusta.

Sopiakseen Suomi 100 -sarjaan tapahtuman ei tarvitse olla aiheeltaan erikoinen eikä tavoittaa tietynsuuruista yleisöä, mutta sen on oltava avoin kaikille.

– Tapahtuma voi olla lähtökohtaisesti suunniteltu pienelle joukolle, kunhan ketään ei suljeta ulkopuolelle. Lätynpaisto tai lumiukkojen rakentaminen sopii aiheeksi oikein hyvin, Vaismaa selvitti.

Suomalaisuuden ohella tärkeä kriteeri on paikallisuus. Jokaisen tapahtuman tulee olla suunnattu pälkäneläiselle yleisölle ja toteutua ainakin suurin piirtein paikkakunnan rajojen sisäpuolella.

 

Tapahtumille sinivalkoinen ilme

Sadan uuden tapahtuman keksiminen Pälkäneen kokoiseen kuntaan olisi työläs urakka, joka tuskin koskaan valmistuisi. Sata

Maria Aho toivoi yhdistyten muistavan juhlavuoden tapahtumien suunnittelussa teini-ikäiset.

Maria Aho toivoi yhdistyten muistavan juhlavuoden tapahtumien suunnittelussa teini-ikäiset.

luukkua itsenäisyyteen -tapahtumasarjan ideana onkin ottaa mukaan jo olemassa olevat vuosittaiset tapahtumat, joilla monilla yhdistyksillä on useita.

Marketta Vaismaa muistutti, että vähän muokkaamalla ja mielikuvitusta käyttämällä kaikesta voi rakentaa Suomi 100 -tapahtuman. Idean ei tarvitse olla suuritöinen – esimerkiksi kuntoilupäivänä voitaisiin pukeutua sinivalkoisiin asuihin tai konsertti siirtää sisätiloista keskelle metsää.

Ainoastaan kilpailuun osallistuvien tapahtumasuunnitelmien pitää ehdottomasti olla uusia ideoita. Uuden luominen on tietysti tervetullutta, ja kun koko vuoden tapahtumia kirjataan yhteiseen kalenteriin, paljastuu aukkokohtia, jotka odottavat täyttäjää.

SPR:n Pälkäneen osaston puheenjohtaja Maria Aho löysi yhden sellaisen.

– Kuka järjestäisi jotakin teini-ikäisille? Pienille lapsille ja aikuisille on tapahtumia, mutta ei oikeastaan yhtäkään nuorisolle suunnattua, hän huomautti.

Aho pohdiskeli, että nuorten tapahtuma voitaisiin toteuttaa useamman yhdistyksen tai muun toimijan yhteistyönä, ja moni muu kannatti ajatusta.

Hakemukset tällä viikolla, ilmoitukset lokakuun loppuun mennessä

Aito Säästöpankki ja Luopioisten säästöpankkisäätiö palkitsee Suomi 100 -tapahtumankilpailun voittajan rahoittamalla sen toteutuksen. Lisäksi Pälkäneen kunta on varannut 5000 euroa juhlavuoteen liittyvää toimintaa varten. Sitä voivat hakea pälkäneläiset yhdistykset ja vastaavaan yleishyödylliseen toimintaan myös yksityiset henkilöt.

Sekä tukihakemukset että kilpailuideat on jätettävä tämän viikon perjantaihin 14.10. mennessä kirjallisina kunnanvirastolle tai sähköpostiin osoitteella marketta.vaismaa@palkane.fi.

Tiedot vuoden 1917 aikana järjestettävistä Suomi 100 -tapahtumista toimitetaan Marketta Vaismaalle lokakuun loppuun mennessä.

Kaikki juhlavuositapahtumat kootaan vuoden lopussa ilmestyvään Sydän-Hämeen Lehden Suomi 100 -juhlanumeron kalenteriin, minkä vuoksi ajankohtatiedot tarvitaan hyvissä ajoin. Epäselvistä tapauksista, esimerkiksi jos tapahtumalle ei löydy ajoissa sopivaa päivämäärää, voi neuvotella erikseen.

Tapahtuman esittelyn ei tarvitse olla pitkä eikä kaikkien yksityiskohtien loppuun asti mietittyjä. Tässä vaiheessa on oleellista ilmoittaa, mitä, missä ja milloin tapahtuu ja kuka on järjestäjä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?