Vuoden yrittäjäksi Kangasalla valittiin Kangasalan Asemalla toimiva Alumatic Oy. Kuljetussäiliöihin erikoistunut yritys palkittiin lauantaina pidetyssä Kangasalan Yrittäjien jokasyksyisessä yrittäjäjuhlassa. Samalla jaettiin ansioristejä myös muille ansioituneille yrittäjille.
Mobiliassa pidettyyn tilaisuuteen osallistui parisataa kangasalalaisyrittäjää.
Perinteisten kunnan, yhteistyökumppaneiden ja Pirkanmaan Yrittäjien puheenvuorojen vastapainoksi aiempia vuosia rennompaan suuntaan viritetyssä juhlassa ääneen päästettiin myös stand up -koomikko Antti Syrjä ja taidenäkökulmaa tuonut kangasalalaislähtöinen Raisa Foster. Ilta päättyi paikallisen Hunters-bändin säveliin.
Pälkäneen, Luopioisten ja Kuhmalahden yrittäjäjärjestöt julkistavat omat Vuoden yrittäjä -palkittavansa ensi viikonloppuna pidettävässä yhteisessä yrittäjäjuhlassa.
- Tilaisuudessa jaettiin myös ansioristejä pitkään toimineille yrittäjille.
- Illan ronskeimmista puheenvuoroista mikrofonin varressa vastasi Antti Syrjä.
- Eevaliisa Pentti ilmoitti olevansa jättämässä Kangasalan yrittäjien puheenjohtajan pestin.
- Alumatic Oy:n yrittäjät kaappasivat Vuoden yrittäjän pokaalin mukaansa.
- Kangasalalainen Hunters johdatti juhlaväen musiikin ja tanssin maailmaan.
Viimeisimmät kommentit