Luopioisten apteekissa pääsee mittauttamaan verenpaineensa ja verensokerinsa maksutta keskiviikkona 26. lokakuuta kello 10–13. Luopioisten diabeteskerho hoitaa mittaukset ja jakaa tietoa. Yksi elämä -terveystalkoot kannustaa kampanjaviikolla suomalaisia huolehtimaan aivoistaan mittaamalla tai mittauttamalla verenpaineensa.
Kohonnut verenpaine ei aiheuta tuntuvia oireita, mutta se rasittaa aivoja hellittämättä. Paine haurastuttaa ja rasvoittaa aivojen suonistoa. Pahin uhka on aivohalvaus, jonka saa noin 14 000 suomalaista vuosittain. Heistä puolella on diabetes. Verenpaineen alentaminen on tärkeä osa diabeetikon hoitoa, sillä diabetes ja verenpaine ovat vaarallinen yhdistelmä.
Kohonnut verenpaine lisää myös sepelvaltimotaudin ja muiden valtimotautien vaaraa. Muita mahdollisia haittoja ovat sydämen vajaatoiminta ja munuaisten toiminnan häiriintyminen. Kohonnutta verenpainetta ja verensokeria voidaan hoitaa. Siksi on tärkeää tietää, mitkä juuri sinun arvosi ovat. Kun tiedät lukusi, voit toimia sen mukaan. Kohonneen verenpaineen ja verensokerin tehokas hoitaminen kannattaa.
Viimeisimmät kommentit