Ystävyyden vuosikymmenet

Mummon murinat

Kypsässä iässä oleva naapurin rouva kertoi menevänsä viikonloppuna nuoruudenystävänsä 80-vuotispäiville. Pohdimme jonkin aikaa sitä, miten nopeasti ihmiset vanhenevat. Tuli puheeksi sekin, miten jokin ystävyys säilyy melkein koko elämän ajan ja toinen lopahtaa parissa vuodessa. Kuinka se menikään? Joko ihan lapsuuden leikeissä vai vasta kansakoulun vuosina syntyivät ensimmäiset ystävyydet? Piti ihan katsella vanhoja valokuvia ja muistella, miten tämä juttu milläkin luokalla sujui. Kun ei kaikkia sydämenasioita voinut äidille kertoa, piti tavata joku tyttö kahden kesken ja korvaan kuiskutella salaisuuksia. Ei ollut meillä kännyköitä silloin.

Kun yksittäisiä ystäviä muisteli, niin vähän tuli nolo olo. Miksi sen yhdenkin tummatukan kanssa piti panna välit melkein poikki siinä rippikouluiässä? Taisi johtua kateudesta. Hänestä oli kehkeytynyt kurvikas sulotar, jolla oli rotusääret. Poikien katseet seurasivat häntä aivan liikaa. Seuraavaksi alkoi kaveerata toisen tytön kanssa, koska tämä oli yhtä arkisen näköinen kuin mummo silloin nuorena. Tosin kateus vähän haittasi nytkin, koska hän oli melko varakkaan kodin ainoa tytär.

 Teinivuosina sitten tuli kuvioihin eräs neito, jonka kanssa on ystävyys kestänyt yli kuusikymmentä vuotta. Hän lähti jo melko nuorena muualle opiskelemaan, joten yhteydenpito sujui postin välityksellä. Harvoin tavattiin. Nyt ei ole vuosikymmeniin enää lähetelty kirjeitä. Puhelimessa pulistaan, asiaa riittää niin, että vähintään tunti hujahtaa huomaamatta. Viime tapaamisesta on yli viisi vuotta. Mietimme äskettäin, vieläkö edes tuntisimme toisiamme, jos sovittaisiin treffit Helsingin rautatieasemalle.

Vuonna 1966 Suomessa oli 900.000 puhelinta. Näin kertoi vanha Aamulehti. Niistäkin ilmeisesti iso osa yrityksissä, kouluissa ja muissa laitoksissa, niin että ei todellakaan joka neidon omassa käytössä. Nykynuori ei moista voi edes kuvitella, koska nyt on jo esikoululaisilla omat kännykät, teini-ikäisistä puhumattakaan. Niinpä voi esimerkiksi ensirakkauden huumasta kertoa uskotulle ilman, että muut perheenjäsenet kuulisivat.

Kun aikuistuttiin, niin parisuhde saattoi sotkea kaverikuviot. Äkkiä olikin ensisijalla se unelmien mies. Ystävä jäi toiseksi. No jaa, kohta löytyi toisellekin kumppani. Jos hyvin sattui, oltiin toistensa häissä. (Tosin saattoi sattua, että osui samaan aikaan lyhyt oleskelu synnytyslaitoksella.) Nykyään joudutaan usein parhaan ystävän kaasoksi. Meidän nuoruudessa ei edes tiedetty, mikä sellainen kaaso on.

Vuodet kuluivat. Joittenkin kohdalla saattoi käydä niin, että puoliso ei suosinut ystävyyden ylläpitoa. Toisinaan kanssakäyminen oli ihan katkolla. Joskus ystävättärien kumppaneistakin tuli kavereita. Saatettiin olla toistensa lasten kummeja.

Elämän ruuhkavuosina ystävyyssuhteiden ylläpito jäi ehkä vähemmälle, mutta keski-iässä alkoi taas olla aikaa tapaamisiin. Lapset lähtivät kotoa, vapaa-aikaa oli enemmän. Kun käy niin, että yhtäkkiä ollaan yksin, (avioero tai puolison kuolema) niin uskolliset ystävät ovat kullanarvoisia.

Tässä iässä tulee jo mieleen, millainen on sitten ystävyyden viimeinen luku. Olemmeko, vai onko jompikumpi meistä tuntemiskykyä vailla dementiaosastolla? Kumpi poistuu ensin näyttämöltä, ja onko toinen vielä siinä kunnossa, että tulee laskemaan kukkasensa uskollisen ystävän kummulle?

Mymmeli

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?