Hyvinvointi- ja kauneusalan yrittäjät valtaavat Nuijantalon sunnuntaina. Mukana on 16 paikallista naisyrittäjää.
– Kylä on täynnä pieniä yrittäjiä. Huomasimme, että hyvän olon, vaatteiden ja kauneuden parissa toimivia yrittäjiä olisi löytynyt vieläkin enemmän, Mimosa-tapahtuman koonneet Heli Rapatti ja Paula Suksia sanovat.
Naisten yhteistempauksen äiti on Luopioisten Pytingissä kiiteltyä kahvihuonetta pitänyt Paula Suksia. Nosh-edustajaksi innostuttuaan Suksia ehdotti ekologisten naisten ja lasten vaatteiden esittelyiltaa Keltaiselle Talolle.
– Siitä homma lähti vähän keulimaan. Aloimme miettiä, että mitä jos järjestettäisiinkin tapahtuma, jossa olisi kerralla enemmänkin paikallisia tuotteita.
Kaksikko kyseli mukaan muitakin, ja pian kasassa oli salin täydeltä kauneus- ja hyvinvointiteemaan sopivia naisyrittäjiä.
– Yrittäjät vinkkasivat, ketkä voisivat myös olla kiinnostuneita, ja paikat täyttyivät tosi nopeasti, Paula Suksia sanoo.
– Kaikki järjestyi käsittämättömällä helppoudella: pidimme yhden pikkupalaverin ja se oli oikeastaan siinä, Heli Rapatti kertoo.
Yhteistyössä on voimaa
Pälkäneläiset naisyrittäjät ovat löytäneet yhteistyön voiman. Muutos on koonnut hyvinvointialan yrittäjiä saman katon alle Nuijantalon naapurissa. Mimosan päivästä nimensä saanut Nuijan yhteistempaus tuo naisten osaamista esille vielä isommin ja laajemmin.
– Tämä on ehdottomasti myös verkostoitumistapahtuma. Kun edes me yksinyrittäjät emme tunne kunnolla toisiamme, niin mistä asiakkaat osaisivat kaikki löytää, Paula Suksia sanoo.
Etenkin näin joulun alla hyvinvointi- ja kauneusalan yrittäjillä on tarjottavaa myös lahjaideoita etsiville miehille.
– Vaikkemme me mitään joulumarkkinoita olla järjestämässä, niin kyllähän lahja-asiat alkavat jo olla mielessä, Paula Suksia sanoo.
Mimosa-tapahtuma toimii samalla Keltaisen Talon joulukauden avauksena. Kahvilakauppa tuo kylälle tunnelmaa vuodenvaihteeseen saakka, kunnes jää talvitauolle. Myös Noora Rosbergin Spirraalin joulukauppa asettuu Keltaiselle Talolle. Marraskuun ajan esillä on Tiina Ehrukaisen lasia, keramiikkaa ja tekstiileitä.
Keltainen Talo palvelee Mimosa-tapahtuman jälkeen torstaisin kello 14–20, perjantaisin kello 12–17, lauantaisin kello 11–16 ja sunnuntaisin kello 12–17.

Muun muassa Heli Rapatti, Paula Suksia, Elina Mäkinen ja Minna Kankaanpää ovat mukana Mimosa – naiset yhdessä tapahtumassa, joka täyttää Nuijantalon sunnuntaina.
MIMOSA – Naiset yhdessä Nuijalla su 6.11. klo 12–16
- Reetta Heikkilä, Valmentaja Reetta Heikkilä
- Jaana Hokkanen, Nanouchkabeads
- Terhi Kallio, Me&i-edustaja
- Minna Kankaanpää, Koulutettu hieroja Minna Kankaanpää
- Kerli Kyttälä, KauneusSalonki Gerly
- Minna Liljedahl, Mielilaulu
- Carita Lindholm, Arkkitehtitoimisto Lindholm Oy
- Elina Mäkinen, Sarkasen tilan jäätelö
- Tiina Nickberg, Stonefell Oy – Sisustus & stailaus
- Erika Pohjola, Design Pohjola
- Heli Rapatti, Keltainen Talo
- Noora Rosberg, Spirraali
- Paula Suksia, Nosh-edustaja
- Kirsi Urkko, Apukikka Kirsi Urkko
- Noora Virtanen, Nooran tanssi- ja teatterikoulu
- Anja Wähling, Anja Wähling tmi
Tapahtuman avaa kulttuurituottaja Marketta Vaismaa klo 12
Viimeisimmät kommentit