Karjalaiset herkut: Keltaisen Talon Heli ja kesäpälkäneläinen Leena Korppoo yhdistivät karjalaiset juurensa ja herättivät Kannaksen makumuistot

Suu makiaks kaurakiisselillä

Kaurakiisseli ei näytä eikä maistu kovin voimakkaalta - Mutta se oli uskomattoman hyvää! sanoivat illan emännät. Kuva Karoliina Korppoo.

Kaurakiisseli ei näytä eikä maistu kovin voimakkaalta – Mutta se oli uskomattoman hyvää! sanoivat illan emännät. Kuva Karoliina Korppoo.

Siinä on kuulemma hapan maku, vähän kaurainen, ei voimakas. Se syödään kuuman maidon ja voisilmän kanssa.

Se on kaurakiisseli, karjalainen perinneruoka, jonka luultavasti jokainen Kannaksella syntynyt ja kasvanut tunsi. Kun siellä päin syötiin ”kiisselii”, sillä tarkoitettiin nimenomaan kaurakiisseliä. Jos puhuttiin marja- tai muusta jälkiruokakiisselistä, sanaan piti lisätä jokin määrittävä etuliite.

Kaurakiisselistä ei ole tullut kaikkien suomalaisten suosikkia, kuten karjalanpiirakoille ja myöhemmin esimerkiksi pääsiäispashalle on käynyt. Se on jäänyt unohduksiin monilta evakkojen jälkeläisiltäkin, tai siitä on jäänyt vain hämärä tuoksu- tai makumuisto kaukaa lapsuudesta, kun mummo vielä käytteli rakkaita reseptejään.

 

Muistoilla maustettua

Pitkän pöydän ääressä oli aikaa sekä maisteluun että muisteluun. Kuva Karoliina Korppoo.

Pitkän pöydän ääressä oli aikaa sekä maisteluun että muisteluun. Kuva Karoliina Korppoo.

Keltaisen Talon emäntä Heli Rapatti, jonka isänpuoleiset juuret lähtevät Kivennavan Vehmaan kylästä ja yksi hänen vakituisista asiakkaistaan, kesäpälkäneläinen Leena Korppoo, jonka isä oli kotoisin Muolaasta, ryhtyivät kerran kesällä muistelemaan kaurakiisseliä. Kumpikaan ei ollut varma, miten sitä valmistettiin.

– Kiisselimuistoista juttu lähti muihin ruokamuistoihin, ja sitten pääsimmekin jo siihen, että kokeillaan, naiset kertovat.

Lisäpontta heidän tuumaansa antoi viime kesänä ilmestynyt pitäjäkirja Näin Muolaa jäi elämään, jonka tekijöistä saatiin pätevä tietoverkosto.

Syntyi uudenlainen karjalaisen perinteen tapahtuma, joka sai nimekseen Suu makiaks – maistellaan ja muistellaan. Se toteutui lopulta isänpäivän aattoiltana kutsuvierastilaisuutena, jossa illastettiin ja haasteltiin karjalaisittain.

– Mutta ei se siihen loppunut, Heli Rapatti ja Leena Korppoo lupaavat.

Pilottitapahtuman koko menu koottiin karjalaisista perinneruuista. Alkupalana oli kaura-mustikka -smoothie, sitten

Hannu Luukka taitaa kaurakiisselin teon. Kuva Karoliina Korppoo.

Hannu Luukka taitaa kaurakiisselin teon. Kuva Karoliina Korppoo.

kaurakiisseliä, karjalanpiirakoita, vatruskoita, pieniä lanttukukkoja ja jälkiruokana ”mustikkamölllöö”, joka tehdään ruisjauhoista ja mustikoista.

– Vielä jäin kaipaamaan perunapiirakoita, jollaisia minun mummoni teki. Ne olivat pyöreitä, pienen lautasen kokoisia ja tihkuivat voita. Teolliset perunapiirakat eivät maistu niiden jälkeen miltään, Leena Korppoo kertoo.

Hänen mummonsa teki myös mustikkamöllöö ja sitä paitsi arinalla paistettua ruisleipää, joka maistui maailman parhaalta pienen tytön suussa, kuori varsinkin.

– Maku- ja tuoksumuistot ovat ihmisillä vahvoja. Luulen, että monissa vieraissamme heräsi samanlaisia ajatuksia kuin minussa, Korppoo pohtii.

Olennaista illallispöydän ääressä Nuijantalossa olikin muistelu; tarinat ja murre, joka osalta vielä luontuu puheeksi ja toisilla soi kauniina korvissa.

Leena Korppoon isä, Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Lauri Kantee oli uskollinen kannakselaisaktiivi ja muolaalaisen puheenparren säilyttäjä, joka kirjoitteli murrepakinoita ja käänsi yleiskielisiä tekstejä murteelle. Hän on myös kirjoittanut kolme kannakselaisaiheista kirjaa, joita tytär on parhaillaan kokoamassa yksiin kansiin.

– Vahva yhteys isän juuriin ja koko suuri kieli- ja kulttuuriperintö on saanut minut kiinnostumaan uudelleen näistä asioista. Haluan tehdä oman osani, että kaikki tämä rikkaus pysyisi tallessa, hän sanoo.

Herkkua melkein tyhjästä

Heli Rapatti (vasemmalla) ja Leena Korppoo jalostivat yhteiset ruokamuistonsa karjalaisherkkujen illaksi ystäville. Kuva Karoliina Korppoo

Heli Rapatti (vasemmalla) ja Leena Korppoo jalostivat yhteiset ruokamuistonsa karjalaisherkkujen illaksi ystäville. Kuva Karoliina Korppoo

Heli Rapatin leivontataidot ovat pälkäneläisille tuttuja Keltaisen Talon kahvilasta, ja lisäksi piirakoiden rypyttely on ollut hänellä näpeissä lapsesta asti.

– Muistan lapsuudestani ennen kaikkea lauantait, koska ne olivat piirankanleipomispäiviä. Saunaan mentiin viiden aikoihin, ja sen jälkeen oli iltaruoka. Tuoreita piirakoita kastettiin karjalanpaistin rasvaliemeen – en tiedä mitään, mitä voisi verrata siihen herkkuun, hän kertoo.

Suu makiaks -illan piirakkapuoli oli siis helposti järjestetty, mutta kaurakiisseliä ei niin vain keitettykään. Sääksmäeltä löytyi onneksi muolaalaiskontaktien kautta kiisselimestari Hannu Luukka, joka tuli apuun ja opettamaan.

Kaurakiisseli kuulostaa ruualta, joka syntyy lähes tyhjästä. Siihen tarvitaan neljä asiaa: pala hapanleipää tai vaihtoehtoisesti tilkka valmista kiisseliä juureksi, kauraryynejä, vettä ja suolaa. Juuri ja kauraryynit laitetaan veteen pariksi päiväksi, jolloin juuri käy ja kaurasta irtoaa vanhanajan vauvanruokana ja vatsavaivalääkkeenä tuttu lima, joka kiinteyttää kiisselin.

Käymisen jälkeen kauraryynit siilataan pois liemestä, ja sitä kuumennetaan runsas tunti, jolloin kiisseli sakenee.

– Sitä ei saa päästää kiehumaan ja koko ajan pitää sekoittaa, Luukan opetuksessa ollut Rapatti selittää.

Keittämisen loppuvaiheessa lisätään suolaa vähitellen. Lopputulos on kellertävän vaalea, liukas ja lohkeava. Sitten se onkin syytä ammentaa suoraan lautaselle.

– Syöjät voivat odottaa kiisseliä, mutta kiisseli ei odota syöjää. Sen rakenne alkaa nopeasti muuttua hyytelömäiseksi, jos se seisoo jäähtymässä, Rapatti kertoo.

Suu makiaks uudelleen ensi syksynä

Helin karjalanpiirakat täydensivät tarjoilun. Kuva Karoliina Korppoo.

Kotiteikoinen karjalanpiirakka on ruokamuistojen aatelia. Kuvassa on Heli Rapatin taidonnäytteitä, Kuva Karoliina Korppoo.

Kahden naisen järjestämä Suu makiaks -kutsuvierasilta ennakoi yleisötapahtumaa, jota Heli Rapatti ja Leena Korppoo suunnittelevat ensi syksyksi. Jolloinkin kekriaikana Nuijantalolla on tarkoitus viettää karjalaisten ruokien päivää, jolloin kaikki halukkaat pääsisivät maistelemaan kaurakiisseliä, piirakoita ja muita perinneherkkuja.

Heli Rapatti kertoo, että suunnitelmat ovat vielä kesken, mutta palaute pilottitapahtumasta oli niin hyvää, että se innostaa kehittämään aihetta eteenpäin.

Luovutetun Karjalan perinteet ja karjalaisten evakkotiet ovat yksi merkittävä osa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden viettoa kaikkialla maassa; muun muassa elokuussa Tampereelta Keuruun Haapamäelle puksuttava evakkojuna on saanut suuremman suosion kuin kukaan osasi odottaa.

Heinä- elokuussa Keltaisessa Talossa Nuijalla on nähtävänä Evakkoon lähtö lapsen silmin -näyttely, joka lainataan Kangasalan Äijälä-talosta. Marraskuulle suunniteltu ruokatapahtuma jatkaa näyttelyn jäljillä, ja sen yhteydessä on tarkoitus varata aika ja paikka myös muisteluhetkiin ja tarinoiden kertomiseen.

Yksi kommentti

  1. Nimetön

    Ei meillä täällä Hämeessä kiisselikattaukseen ole tietääkseni kuulunut veitsi eikä haarukka. Kostian koulun puuropäivänä em. työvälineet olisivat muinoin saattaneet olla oikein oiva valinta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?