– Tämä maa on antanut minulle koulutuksen ja työelämän, joka vastaa täysin toiveitani, Seppo Hovi toteaa kiitollisena.
Työ jatkuu edelleen noin kolmen keikan viikkovauhdilla. Nämä vaativat myös valmistautumista, joten työtunteja kertyy melkoisesti. Suunnilleen puolet vuodesta Hovi tekee työtään Laitikkalassa sijaitsevalta kesäasunnolta käsin.
Viisi viime vuotta Hovi on valmistellut myös uutta ohjelmasarjaa.
Piano oli varma valinta
Seppo Hovin isä oli sodankäynyt mies, joka ei ehtinyt käydä tarpeeksi kouluja. Onni Hovi oli ammattimuusikko, joka näki varhain poikansa lahjakkuuden. Niinpä hän halusi järjestää ainoalle lapselleen parhaan mahdollisen koulutuksen.
Sepolle hankittiin viulu, mutta poika oli päättäväinen, hän tunsi pianon omaksi soittimekseen.
– Piano on niin kokonaisvaltainen soitin, että viehätyin siihen enemmän, mies muistelee lapsena tehtyä valintaansa.
Käytyään vuoden yksityistunneilla Seppo pääsi oppilaaksi Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle. Pianistin ura sai loistavan lähdön.
Muutaman vuoden päästä isä toi ahreralle pojalleen haitarin.
– Isä kannusti opettelemaan myös haitarinsoiton työmahdollisuuksien vuoksi.
Haitari on pysynyt pianon rinnalla koko uran ajan, ja äänitteillä Hovi on soittanut yhtä paljon haitaria kuin pianoa.
Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolta Seppo valittiin saman opinahjoon suoraan opiskelemaan solistista pianonsoittoa pääaineena. Klassinen musiikki ei kuitenkaan antanut riittävästi, vaan viihdemusiikki, jazz ja pop veivät miehen ammattimuusikoksi kesken opintojen.
Musiikki vei mennessään
Työskennellessään muusikkona Seppo Hovi kävi Yleisradion toimittajakoulutuksen. Sieltä hän jatkoi tuttujen kannustamana opiskelua opettajakorkeakoulussa. Valmistuttuaan Hovi työskenteli kolmentoista vuoden ajan luokanopettajana, josta valtaosan tehden Helsingissä pioneerityötä musiikkiluokkien kanssa.
– Pidin työstä paljon. Elämä oli tuolloin hyvin lapsikeskeistä, kun omatkin lapset syntyivät noina vuosina, Hovi kertoo.
Opettajan- ja muusikon töiden ohella mies ehti myös säveltämään ja sovittamaan.
Yrityskeikkoja oli niin paljon, että Hovi päätti muutaman vuoden virkavapaan jälkeen sanoutua irti opettajanvirastaan ja ryhtyä päätoimiseksi muusikoksi.
– Suunnilleen samalla sekunnilla alkoi lama, mies kertoo.
Televisiotyö alkoi kuitenkin vetää ja vähitellen miehestä tuli koko kansan tuntema viihdyttäjä. Laman vastineeksi ihmiset tarvitsivat viihdettä ja sen tarjonta lisääntyi kanavilla.
– Silloin oli iso pettymys, jos suosikkiohjelman katsojaluvut jäivät alle miljoonan, Hovi muistelee.
Hovia työllistivät koko kansan tuntemat Tenavatähdet, Karuselli, Seppo Hovin seurassa ja BumtsiBum.
– Erityisesti Seppo Hovin seurassa -ohjelman teko vei aikaa.
Taitoa ja rohkeutta
Seppo Hovin monipuolinen koulutus on ollut hyvä pohja monipuoliselle uralle. Vahva musiikkitausta on antanut mahdollisuuden kokeilla eri asioita.
– Yksi parhaiten mieleen painuneista hetkistä urallani on se sekunnin murto-osan kestänyt hiljaisuus, joka seurasi ensimmäistä johtamaani iskua Helsingin kaupunginorkesterin vappumatinean harjoituksissa.
Hovia oli pyydetty johtamaan tuota sadan henkilön orkesteria ja hän tarttui haasteeseen empimättä. Perusteelliseen valmistautumiseen kuului muun muassa yksityistunteja kuuluilta kapellimestareilta. Ainoa, mihin hän ei ollut osannut valmistautua, oli se viive, joka seuraa soiton alkua tahtipuikon jo heilahdettua.
Tuon vappumatinean jälkeen Hovi on johtanut orkestereita säännöllisesti ja tehnyt äänitteitäkin niiden kanssa.
Tänä syksynä Hovi on tehnyt Muistojen ilta -juhlakiertueen yhdessä myös 70 vuotta täyttävän Jaakko Ryhäsen, 80 vuotta täyttävän Pentti Lasasen sekä nuoremman polven sopraanon Angelika Klasin kanssa. Loppuunmyytyjä konsertteja on ollut paljon.
– Tällä kiertueella olen saanut tehdä kaikkea, mitä olen musiikin parissa tehnyt. Meillä on loistava tiimi, Hovi kiittelee.
Muistojen ilta -kiertue jatkuu keväällä.

Aimo Kokkola ja Seppo Hovi herättävät Kuiseman Ilmarinpirtin eloon Pälkäne-viikolla. Kuva vuodelta 2014.
Laitikkalassa jo 25 kesää
Lehti-ilmoitus johti Sinikka ja Seppo Hovin Laitikkalaan, tarkemmin Kuiseman Saksankärkeen. Siellä oli tarjolla kesämökki, josta oli tuleva heidän kakkosasuntonsa.
– Pirkko ja Reino Syrjä ahkeroivat tontin kuntoon. Puita ei ollut vain kaadettu ja raivattu pois tieltä, vaan ne oli pinottu saunan viereen ikään kuin tervetulotoivotukseksi. Koimme, että tulimme sellaisten ihmisten luo, joihin voimme luottaa, Seppo muistelee.
Hovin perhettä kohdellaan Laitikkalassa kuin kyläläisiä ikään, heitä kutsutaan mukaan juhliin ja tapahtumiin.
– Viettäisimme Laitikkalassa enemmänkin aikaa, mutta työt ja muut aktiviteetit pitävät meitä osan vuodesta Helsingissä.
Siellä asuu myös viisi lastenlasta, josta vanhin on 11-vuotias ja nuorimmainen vuoden ikäinen.
Mökilläkin riittää tekemistä, sillä Hovit ovat ruokataloudessaan hyvin pitkälle omavaraisia. Sinikan elämä on kesällä varsin puutarhakeskeistä ja Sepon vastuulle jää tontilla vesovan kasvuston raivaus, kalastus ja ravustus. Paikallisista metsistä pariskunta hakee sieniä ja marjoja.
– Laitikkalassa on ihana rauha ja upeat maisemat jokaisena vuodenaikana, Seppo sanoo.
Kylästä on löytynyt myös hyvä ammatillinen kumppani, Aimo Kokkola.
– Aimolla on voimallinen ja hyvä ääni, jossa on erinomainen, yhtä aikaa kansanomainen ja elegantti sointi, Hovi ihastelee.
Miehiä yhdistää viihdyttäjän uralla paitsi musiikki, myös samanlainen huumori, jonka takana on Hovin mukaan aina pieni melankolia.
– Suomalaisessa populaarimusiikissa suru ja ilo tulevat samasta juuresta.
Seppo Hovin syntymäpäivä on 29. marraskuuta. Sankari on jo juhlinut juhlansa kiertueen merkeissä ja viettää merkkipäiväänsä matkoilla.
Viimeisimmät kommentit