Maalataan portinpielet!

Ilmakuva Onkkaalasta.

Ilmakuva Onkkaalasta.

Suomessa rakennusten julkisivujen koristaminen kuvataiteen avulla tuli päätökseensä viimeistään 1930-luvulla, jolloin funktionalismin tyylisuunta karsi arkkitehtuurista sen, mikä ei toiminnan näkökulmasta ollut välttämätöntä. Kärjistäen voi todeta, että 1960-luvulla katosi arkkitehtuurikin, kun tästä eteenpäin lähestulkoon kaikkea rakentamista alkoivat ohjata teolliset tuotantoprosessit, puhdas käytännöllisyys ja kiinteistökehittäjien voitontavoittelu.

Onkkaalaksi kutsuttava Pälkäneen kuntakeskus ei ole jäänyt osattomaksi lähihistorian vuosikymmenten rakentamiskehityksestä. Jos Pälkäne mielletään ”älyttömän kauniiksi paikaksi” (SHL 23.11.2016), ohikulkijan olisi pitänyt löytää tänne tiensä aikoja sitten ilman yhteiskuntataidetta. Yksi totuus lienee, että kauneus lepää hajallaan pitkin pitäjää, ja se kaunis, minkä ohikulkija on löytänyt, sijaitsee muualla kuin marketkeskustassa.

Toinen totuus on, että matkailija pysähtyy ja viipyilee eri paikoissa muunkin kuin ympäristön kauneuden ohjaamana. Jos tarjolla on kaivattuja palveluja ja kokemuksia, ihminen kokee viihtyvänsä rujommassakin ympäristössä. En suinkaan moiti Pälkäneen keskustaa rujoksi, mutta se on ahdas, hieman hahmottumaton ja nykyisiltä palveluiltaan vaatimaton. Onkkaalanraitin näivettymiskehitys alkoi Lahdentien rakentamisesta, ja siihen osallistui myöhemmin karavaanarialueen häätäminen pois Kostianvirran suulta.

Keskustaajaman tiestö muistuttaa t-kirjainta, jonka sakaroiden varsilla ei ole monia pysähtymisen mahdollistavia poukamia tai katseenvangitsijoita. Tullakseen suosituksi markkinapaikaksi Pälkäneen torin pitäisi tarjota tilaa muuhunkin kuin parille myyntikatokselle. Nykyistä toritonttia ja samalla kuntakeskusta ei pysty omalla paikallaan elävöittämään ja kohottamaan mitenkään muuten kuin purkaen seurakuntatalo ja avaten maisema Mallasvedelle: vähempi ei riitä, vaikken ajatusta ihan vakavissani esittänytkään.

Lahdentien varressa Keskustien liittymän molemmille puolille levittäytyy käyttämätöntä vihervälitilaa, johon soisin tuotavan tulevaisuudessa modernia toimintasisältöä. Mikäli kyläsilhuettiin saataisiin oikeaa aktiivisuutta, ei pelkästään patsastaidetta, tämä väistämättä elävöittäisi myös jo olemassa olevaa keskustaa – toivotan siis tervetulleiksi liikuntahallin ja senioritalon.

Syntymäkotipitäjäni Mänttä muistuttaa siinä suhteessa Onkkaalaa, että se jää valtaväylän varrelta sivuun eikä sen keskusta hahmotu lainkaan auton ikkunasta. Pikkuinen teollisuuspaikkakunta ymmärsi aikanaan profiloitua taidekaupungiksi, missä se hyödynsi arkkitehtuuriperintöään ja kylän kompaktia kokoa. Tällä hetkellä taide on ”brändännyt” Mäntän niin vahvasti, että sisäänajoväylä ei erikseen tarvitse johdattelevaa valokujaa ohiajavien houkuttelemiseksi.

Pälkäneen keskusta voisi saada uuden elinvoimansa sytykkeen lasikattoisesta monikäyttöisestä rauniokirkosta, joka ei jäisi pelkäksi hämmennystä herättäväksi kukkopatsaaksi tienposkeen. Valtakunnallisesti arvokas peltomaisema ja valaistu Kostianvirta ottaisivat itseoikeutetusti osaa kuntaa paremmin tunnetuksi tekevään yhteiskuntataiteiluun.

 

Salla Paakkunainen

arkkitehti, Pälkäne

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?