Pasi Tiitola tekee Suomi 100 -juhlavuonna ilmestyvää kuvakirjaa Pälkäneestä.

Kun tuntuu, että on lähellä, mene vielä vähän lähemmäs

Pasi Tiitola kuvasi Kirkastusjuhlatunnelmaa.

Pasi Tiitola tekee kuvakirjaa Pälkäneestä.

Kun Apulanta nousee kahdettakymmenettä kertaa Kirkastusjuhlalavalle, valokuvaajat kyyristyvät lavan ja yleisön välissä Toni Wirtasen jalkojen juurelle. Jokainen yrittää saada valojen välkkeessä ja savun seassa pomppivasta keulahahmosta ikonisen rokkikuvan.

Mutta Pasi Tiitola on hakenut paikkansa yleisön seasta. Hän kohottaa kameransa ilmaa takovien käsien sekaan ja tallentaa tunnelmaa siellä missä se on tiiveimmillään.

Joka festareilla kiertävät bändit ovat vain yksi syy lähteä Kirkastusjuhlille. Vielä tärkeämpää on ihmisten keskuudessa vallitseva meininki. Sitä Tiitola on ikuistamassa vuonna 2017 ilmestyvää Pälkäneen kuvakirjaa varten.

Tiitola on kiinnostunut pälkäneläisestä elämästä ja ilmiöistä. Siksi valokuvaaja tähtäilee Kirkkareillakin suuren osan aikaa muualle kuin lavan suuntaan. Kameran pitää olla valmiina, kun kohdalle sattuu suosikkibändistään hurmioitunut ja hiki päässä joraava kuulija. Tai polttariseuruettakin hulvattomammin pukeutunut äijäporukka.

Tungoksen keskelläkin Tiitola yrittää mennä mahdollisimman lähelle kohdettaan, sillä monesti meininki kiteytyy parhaiten jossain yksittäisessä yksityiskohdassa.

Silloin kun tuntuu, että on lähellä, kuvaajan pitää mennä vielä vähän lähemmäs. ”If your pictures aren’t good enough, you aren’t close enough”, kuten Robert Capan sanoi

– Vielä ei ole kukaan suuttunut, eikä rikkonut kameraa, Tiitola nauraa.

 

Juuret näkyvät valokuvissa

Tiitola pyrkii pääsemään lähelle kuvattavaa.

Pälkäneen valokuvakirja on yksi kunnan Suomi 100 -satsauksista. Hämäläispitäjä tekee kirjan siitä, millainen osa satavuotiaista Suomea löytyy täältä Pirkanmaan laidalta.

Pasi Tiitolalla on yksi ylivoimainen valttikortti, jonka vuoksi hän valikoitui kirjan tekijäksi: nuoren kuvaajan juuret ovat syvällä Pälkäneellä.

– Kuvien estetiikassa näkyy myös se, että juureni ovat mainoskuvauksen parissa, Tiitola uskoo.

Mutta hän ei ole tekemässä mainosmaista Pälkäne-esitettä, vaan oman realistisen kuvan siitä, mitä Pälkäne on.

– On tietenkin hyvä, jos kirja edistää matkailua tai muuttoa, mutta se ei ole sen tarkoitus. Se on minun subjektiivinen näkemys Pälkäneestä.

Puolitoistavuotinen kirjaprojekti on Tiitolalle ensimmäinen näin pitkäkestoinen hanke. Se on myös 28-vuotiaalle kuvaajalle tietynlainen merkkipaalu, pääseehän hän ikuistamaan kotikuntansa kansien väliin.

Kokonaisuus koostuu kymmenistä yksittäisistä kuvakeikoista. Jos aiheena on esimerkiksi paikkakunnalla vahvasti vaikuttava käsityö- ja pienyrityselämä, Tiitola etsii sopivan tekijän ja käy ikuistamassa osaajan pajallaan.

– Minut on otettu todella lämpimästi kaikkialla vastaan, hän kiittelee kuvattavia.

 

Elävä kunta, ei tyhjiä maisemia

Kuvakirjaan tulevat mukaan kaikki Pälkäneen ikonit kirkkorauniosta ja Kostiavirrasta alkaen. Mutta nekään eivät esiinny tyhjinä rakennuksina tai tyhjinä maisemina.

– Kuntien kuvakirjat on perinteisesti tehty tietyllä kaavalla. Ne ovat täynnä kauniita kuvia ja hienoja rakennuksia, mutta niistä puuttuvat ihmiset ja elämä. Nyt pyritään tietoisesti rikkomaan tätä kaavaa.

Tiitola ei tavoittele kolkkoa ajattomuutta, vaan tallentaa pälkäneläistä tämän päivän elämää. Esimerkiksi Kostianvirta näyttäytyy elävänä ja idyllisenä, kun hankkiutuu paikalle kesäisen kimppakaraoken aikaan.

Mutta kaikkiin paikkoihin ei ole tarjolla sopivia tapahtumia eikä saatavilla luontevia ihmisiä. Silloin ”maisemaa täyttää” Anna Kankila.

– Paikasta toiseen kulkeva anonyymi hahmo muodostaa kirjaan draaman kaaren.

Pasi Tiitola aloitti Pälkäneen kuvaamisen maaliskuussa. Kesäinen ja syksyinen Pälkäne on jo ikuistettu, sillä kaikki kuvat pitää olla kasassa vappuun mennessä.

Kirjan taitossa ei kikkailla tehokeinoilla, vaan kuvien annetaan puhua.

– Tykkään skandinaavisen minimalistisesta tyylistä. Kunnan kuvakirja ei voi olla mikään Hippo-lehti.

 

Pasi Tiitolan työtila on Tampereella.

 

Kamera ja kanat kulkeneet suvussa

Pasi Tiitola kokee olevansa etuoikeutettu, sillä hän on tehnyt harrastuksestaan työn.

– Meillä ovat kulkeneet suvussa kanat ja kamerat, Saarikylissä broilertilalla lapsuutensa viettänyt Tiitola sanoo.

Kanalasta luovuttiin vuosituhannen vaihteessa ja perhe muutti Onkkaalaan, kun Tiitola oli kuudesluokkalainen. Kamerat ovat kulkeneet mukana vielä sen jälkeenkin.

– Vaarini oli erityisen innokas kuvaaja, ja häneltä sain ensimmäiset filmijärkkärini.

 

Miten kuvaajaksi voi ryhtyä?

Asianajajaksi on vaikea ryhtyä niin, että harrastaa ensin juristin hommia. Pasi Tiitola ajatteli kuvaajan urasta jotenkin samaan tapaan. Hän tiesi, että moni harrastajakuvaaja on omalla erikoisalallaan ammattilaisen veroinen osaaja. Miten hän voisi erottua sellaisesta joukosta ja tienata kuvaamalla leipänsä.

Nuorukainen kypsytteli ajatusta kuvaajan urasta Voionmaan opistossa.

– Ei koulusta automaattisesti ammattikuvaajaksi kasveta, mutta se antaa aikaa miettiä, mitä haluaa tehdä. Opistolla on myös hyvää porkkaa, ja opiskelun ohessa syntyi kontakteja työelämään.

Tiitola suoritti neljä vuotta sitten valokuvaajan ammattitutkinnon ja ryhtyi yrittäjäksi. Nykyisin Tiitola tekee Tampereella työtä samoissa tiloissa kollegansa Jukka Salmisen kanssa.

 

Kuvaaminen on vain pieni osa työstä

Yrittäjävuosien aikana Pasi Tiitola on joutunut opettelemaan uusia asioita, joihin ei vielä harrastajakuvaajana törmännyt.

– Kuvaaminen on lopulta pieni osa työstä. Kontaktien luomiseen, markkinointiin ja kaikenlaisiin tietokonehommiin menee paljon aikaa. Mutta olennaisinta on se, että jos on luvannut kuvat asiakkaalle perjantaiksi, ne myös lähtevät ajallaan. Se on ihan sama, sattuuko yrittäjä olemaan sairas tai oliko hänellä sählytreenit.

Tiitola on myös oppinut nauttimaan yrittäjän vapaudesta.

– Toimistolla ei tarvitse istua kahdeksasta neljään ja välillä voi lähteä pariksi viikoksi ulkomaille kuvailemaan. Tai siis tällaiseen riittää aikaa ja rahaa, kun ei ole vielä perhettä. Ja vuoden 2002 Corolla on ihan fine, Tiitola nauraa.

Pääosa asiakkaista on yrityksiä, jotka tarvitsevat kuvia henkilöstöstään, tuotteistaan tai tiloistaan.

– Paljon pyydetään myös ’fiilistelykuvia’ esimerkiksi tukemaan yrityksen brändiä.

Lisäksi Tiitola kuvaa jonkin verran häitä ja muita juhlia.

– Vaikka yritysasiakkaiden kanssa on mahtava tehdä töitä, niin siitä huolimatta hääjuhlien positiivinen energia ja onnelliset ihmiset saavat aina erityisen hyvälle mielelle.

 

Pasi Tiitola.

 

TOP 3: Suomalaiset lempikuvaajat

Jouko Lehtola – Olen aina pitänyt tietynlaisesta karusta estetiikasta dokumentaarisessa (ja miksei myös muussakin) valokuvauksessa. Lehtolan “Nuoret sankarit” edustaa juuri tätä visuaalista tyyliä, ja on mielestäni edelleen aiheeltaan hyvin ajankohtainen sarja.

Juha Mustonen – Suomalaisen muotikuvan kova tekijä, jonka tummanpuhuva tyyli on inspiroinut minua jo pitkään. Iso nimi myös ulkomailla, ja kuvannut mm. Italian Vogueen.

Susanna Majuri – Vaikka olenkin enemmän dokumentaarisen valokuvauksen ystävä, niin pidän silti paljon Majurin unenomaisista töistä. Myös vähemmän tunnettu varhaistuotanto on ehdottomasti tutustumisen arvoista.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?