Mukavuusalueen ulkopuolella

Aaro Aho virittelee tulia Aivujärven laavulle.

Nyt ollaan mukavuusalueen ulkopuolella.

– Kyllä minä nyt saunan pesään tulet saan, nuotiotulia kyhäävä Aaro Aho vakuuttaa.

Nuorukainen ei ole varsinainen erämies, vaikka viihtyykin metsässä. Hän on juuri palannut itsenäisyyspäivän vietosta Luoston komeista maisemista. Aaro sijoittui siellä yhdessä veljensä Ilmarin kanssa hiihtosuunnistuksen parisprinttikisan kakkoseksi.

Aivujärvellä on lunta puoli metriä Luostoa vähemmän. Maisemat ovat lenkeiltä ja iltarasteilta tutut, sillä alueesta on tehty laaja, yhtenäinen kartta.

Vielä tutummissa maisemissa kulkee nuotiopuut pilkkonut Maria Aaltonen, joka on leireillyt partiolaisten laavulla lukemattomia kertoja.

Reilut kymmenen vuotta partiota harrastaneesta lukiolaisesta tulee ensi vuonna Kostian Kahlaajien lippukunnanjohtaja. Maajoukkuesuunnistaja Aaro Aho puolestaan on lajissaan kotikuntansa ja seuransa Hakan ykköstykki.

Kiireinen kaksikko on löytänyt kalentereistaan hetken ja istunut makkaratulille pohtimaan suomalaista metsää.

 

Metsä rauhoittaa

Maria Aaltonen pilkkoo puita.

Aaro Aho ja Maria Aaltonen ovat pienestä pitäen tottuneet pärjäämään metsässä ja nauttimaan suomalaisesta luonnosta.

– Vaellukset ja metsäretket rauhoittavat. Jos on ollut kiirettä, eikä pääse metsään, niin sitä alkaa kaivata. Jopa suurilla partioleireillä on oma tunnelmansa, vaikka niiden ajaksi metsään nousee pieni kaupunki, Maria Aaltonen pohtii.

Partioleirien tapaan myös suuret suunnistustapahtumat nousevat kuin taikaiskusta metsän keskelle. Ne edustavat luonnon kunnioittamista parhaimmillaan; massatapahtumista ei jää metsään jälkiä, vaan kaikki puretaan pois samalla tehokkuudella ja ripeydellä kuin rakennetaankin.

Suunnistuksen legendaarisimpaan jättitapahtumaan Jukolan Viestiin on 15 vuoden ikäraja. Siksi Aaro Aho on päässyt juoksemaan tässä maailman suurimmassa suunnistusviestissä vasta kahdesti, mutta tapahtuman hengestä hän on päässyt nauttimaan jo vuodesta 2006. Viime kesänä hän aloitti Hakan ykkösjoukkueen kisan Lappeenrannan sateisissa metsissä.

 

Metsä kouluttaa

– Metsä tarjoaa loputtomasti haasteita. Viime kädessä minä kilpailen suunnistusrataa vastaan, sillä muiden suorituksiin ei voi vaikuttaa, Aaro Aho miettii.

Kartan kanssa metsässä kiitäessään aistii maisemia eri tavalla kuin kiireettömällä vaelluksella. Aho hakee maastossa edetessään suunnistusta helpottavia yksityiskohtia, mutta mieleen jäävät myös hienot maisemat.

Erityisen vaikutuksen ovat tehneet pohjoisen jylhät näkymät. Maisema tuntuu jatkuvan loputtoman taivaanrannan alla äärettömyyksiin.

Mutta suunnistajana Aho ei ole tällaisissa laakeuksissa parhaimmillaan, sillä kompassin käyttö ei kuulu hänen vahvuuksiinsa. Ahon tyylille sopivat paremmin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan avokalliot, joissa eteneminen on nopeampaa.

Hämäläiset metsät ovat turhankin hyvin hoidettuja. Vaikka välillä olisi hienoja kallioita, niiden välimaastot ovat risukkoa tai harvennusjätettä, jossa rämpiminen ei ole erityinen nautinto.

Erilaiset metsätyypit ovat tulleet tutuksi suunnistuskisoissa. Seura- ja maajoukkueleireillä haetaan Euroopasta uudenlaisia maastoja, joita saattaa tulla eteen arvokisoissa. Aho on päässyt kipuamaan Alppien rinteitä ja koluamaan kansallispuistomaisemissa.

Avotunturissa suunnistukseen tulee erilainen rytmi: välillä ravataan pitkiä etappeja aukeudessa, jossa näkee kilometrien päähän, mutta rastia lähestyttäessä pitää osata lukea pienipiirteistä maastoa.

– On kiehtovaa päästä näkemään uusia paikkoja ja maastoja, jotka tarjoavat erilaisia haasteita, Aaro Aho sanoo.

 

Metsää löytyy läheltä

Myös partiovaelluksilla pääsee kokemaan Lapin lumoa. Asiat asettuvat uusiin mittasuhteisiin, kun ympärillä on vain avaruutta ja laakeutta.

Mutta hämäläispartiolaiselle kotoisimpia ovat kotiseudun metsät, joissa on vietetty eniten aikaa ja koettu hienoja hetkiä. Siksi Aivujärven laavu on Maria Aaltoselle tärkeä paikka.

Erityisen lumoavina hän pitää keväisiä aamuhetkiä: lähiseudun teiltä ei kantaudu vielä liikenteen ääniä, vaan ainoastaan linnut laulavat erämaajärveä muistuttavassa maisemassa. Sen kaiken keskelle on aika hienoa kömpiä makuupussista ja alkaa väsätä aamukahveja ja -puuroja.

Parasta Aivujärvessä on se, että se on niin lähellä, että laavulle voi vaeltaa tai hiihtää vaikka kotiovelta. Pälkäneellä on paljon muitakin upeita lähiluontokohteita.

Maria Aaltonen kehuu esimerkiksi Sappeenvuoren laavua. Se sijaitsee aivan matkailukeskuksen kupeessa ulkoilutien ja ladun varressa, mutta silti tuntuu kuin oltaisiin tunturimaisemissa.

Aaro Aho on painellut usein lenkillä laavun ohi, muttei pysähtynyt ihastelemaan Laipan laajoihin metsiin aukeavia näkymiä. Hänen lempipaikkansa löytyvät syvemmältä Laipanmaasta.

– Hirvijärven alue tuli koluttua läpikotaisin, kun toimin aluemestaruuskisojen ratamestarina. Siinä löysi aivan uusia, upeita paikkoja, Aho sanoo.

Myös Hirvijärvelle on helppo päästä, sillä metsätie ja komealle Korppivuorelle nousevat Laipan vaelluspolut kulkevat sen kautta.

 

Metsään on tullut tekniikkaa

Nykyajan partioleirille rakennetaan kaiken muun lisäksi myös toimivat nettiyhteydet. Leirin tunnelmaan pääsee myös sosiaalisen median välityksellä.

– Viime kesän Roihu-leirillä oli tietokoneluola, jossa partiolaiset tekivät leiristä meemejä nettiin, Maria Aaltonen kertoo.

Myös isoja suunnistuskisoja voi seurata reaaliaikaisesti netin välityksellä. Ruudun äärellä pystyy tarkkailemaan, millaisia reitinvalintoja yksittäinen kilpailija tekee.

Digitaaliaika on tuonut uusia keinoja suunnistustaitojen kehittämiseen, sillä oppia voi ottaa huippusuunnistajien suorituksista. Myös Aaro Ahon reitit piirtyvät digitaalisille kartoille, sillä hänellä on ranteessaan sykemittari, jossa on paikannin. Tämän ansiosta suorituksiaan voi analysoida jälkikäteen ja vertailla, millaisia valintoja muut reitillä tekivät.

– Tallennan karttapakkiin kisareittejä, karttoja ja kommentteja. Muutaman vuoden päästä on mukava katsoa, miten on aikaisemmin ajatellut.

Aaro Aho tietää, ettei suunnistaja voi koskaan tehdä täydellistä suoritusta.

– Aina voisi jonkun puun kiertää toiselta puolelta ja valita vielä nopeamman reitin.

 

Metsässä ei kannata hosua

Huippusuunnistaja ei edes pyri lukemaan kartalta kaikkea. Aaro Ahon vahvuus on taito yleistää: hän poimii tärkeitä kohtia ja helpottaa niiden avulla kulkuaan niin, että voi edetä omaa maksimivauhtiaan. Taito tarkoittaa sitä, ettei suunnistuksen vuoksi tarvitse himmailla juoksua, vaan itsestään pystyy ottamaan kaiken irti.

Hienoimpia kokemuksia metsässä tarjoavat ne hetket, kun kaikki sujuu.

– Juoksu kulkee, maisemat vaihtuvat, keli on hieno ja homma hallussa.

Huippuhetkissäkin on vaaransa. Virheen riski kasvaa, jos erehtyy luulemaan, että kaikki käy kuin itsestään. Ajatukset on pidettävä kirkkaana. Jos ei jaksa keskittyä suoritukseen, ei auta, vaikka olisi kuinka kova juoksija.

Aaro Aho miettii nykyisin jopa sitä, mitä ratamestari on ajanut takaa.

– Yritän ymmärtää, mitä reitin tekijä on ajatellut. Mitä ratamestari hakee ja haluaa kisaajille tarjota? Mikä on hänen mielestään haastava paikka, jossa hän olettaa syntyvän virheitä?

Parhaiten oppii ajattelemaan ratamestarin kuvakulmasta, kun toimii ratamestarina. Tätä voi harjoitella vaikka kotimaisemissa. Siksi Pinteleen jäälle on syntynyt edellistalvina latu-urasto.

– Paikannuksen ansiosta jäälle ajetut urat saa tarkasti kartalle, Aaro Aho kertoo.

Näille urille veljekset ovat tehneet toisilleen ratoja.

– Kun oppii näkemään, miten paljon hommaa ratamestarin tehtävissä on, niin ei myöskään valita niin pienistä, Aho sanoo.

 

Metsä pienentää eroja

Vaikka suunnistus on Aaro Aholle ennen kaikkea taitolaji, treeni keskittyy paljolti fysiikan kehittämiseen.

17-vuotias suunnistaja häviää vielä juoksuvauhdissa huippumenijöille parikymmentä sekuntia kilometrillä. Ero pienenee, kun mennään metsään. Ja kun otetaan kartta käteen, hyvällä suunnistajalla on mahdollisuus kiriä ero kokonaan kiinni.

Aaro Aho luottaa pitkäjänteiseen kehitykseen ja uskoo, että vauhtiero supistuu, kun pääsee treenaamaan vammoitta.

Tyypillinen harjoitusviikko sisältää fyysistä harjoittelua 15 tuntia. Juoksukilometrejä kertyy noin sata.

Näin talvella korostuu luonnostaan yösuunnistuksen harjoittelu: jos aikoo koulupäivän päätteeksi lähteä metsään lenkille, on laitettava lamppu otsaan.

Toisinaan on ankeaa lähteä tarpomaan pimeään, kylmään ja lumiseen metsään. Räntäsateeseen astuu motivoituneempana, kun ajattelee kesän arvokisoja. Ja yleensä kotiin palatessaan on autuas olo.

– Kyllä tästä osaa pääosin nauttia; ei lajia muuten harrastaisi, Aaro Aho sanoo.

Toista vuotta Tampereella opiskeleva lukiolainen asustaa viikot kaupungissa, joten aikaa ei kulu matkustamiseen. Sammon urheilulukiossa ohjelmaan ovat tulleet aamuharjoitukset. Suunnistajat treenaavat kolmesti viikossa fysiikkaa.

Syksyllä harjoittelussa korostuu voima. Ohjelmassa on muun muassa mäkitreeniä ja kuntopiiriä. Määrät ovat korkeimmillaan talvella, kun kehitetään peruskuntoa. Keväällä lisätään tehoa, jolla juoksukunto saadaan esiin.

Fysiikan kehittymistä seurataan testeissä ja leireillä. Äskettäin Aho teki juoksumattotestin, jossa mitataan sykettä, hapenottokykyä ja maitohappotasoja. Tulosten avulla nähdään, millaista vauhtia kestää.

Ahon valmentajana toimii Timo Saarinen. Itsekin hyvällä tasolla kilpaileva hakalainen pystyy sparraamaan seuran ykkössuunnistajaa treeneissä. Haka tukee lupausta muutenkin niin hyvin, ettei isommissa seuroissa tarjolla oleva viestimenestys houkuttele ainakaan uran tässä vaiheessa.

 

Metsän tiiviit yhteisöt

Sekä suunnistus että partio voivat vaikuttaa yksinäiseltä puurtamiselta, mutta harrastajien yhteisö on tiivis. Maria Aaltonen on kokenut, että partiolaisten kesken vaikuttaa näkymätön yhteys.

Rannikon partiolaiset purjehtivat merellä ja metsä-Suomessa kuljetaan korvissa. Mutta silti kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä.

– Leirillä huomaa, että partiolaisuus yhdistää jopa kansallisuusrajojen yli. Ehkä tähän vaikuttaa aatemaailma. Partiossa ei olla itsekeskeisiä, vaan opetellaan alusta alkaen pitämään toisista huolta.

Aaro Ahon parhaat kaverit ovat myös kovimpia kilpakumppaneita. Suunnistajat harjoittelevat ja leireilevät paljon ryhmässä. Tämä kehittää kaikkia.

– Suomessa on tällä hetkellä maailman kovin nuorten maajoukkue. Vaikka onnistuisi katsastuskisoissa kuinka hyvin, niin välttämättä ei aukea arvokisapaikkaa, Aaro Aho sanoo.

Toukokuussa 18 vuotta täyttävä kaitamolainen kasvaa ensi kaudella oikeanikäiseksi 18-vuotiaiden sarjaan. Silti ei voi olla varma, että menestys olisi edelliskautta parempi, sillä ikäluokkaan nousee nuoria, nälkäisiä haastajia.

Ahon päätähtäin on 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Ensi kesänä kisataan kotimaisemissa, sillä nuorten maailman mestaruuksista suunnistetaan heinäkuussa Tampereella.

Lisäksi tähtäimessä ovat oman ikäluokan EM-kisat Slovakiassa. Tarkoitus on lähteä parantamaan kahden vuoden takaista 14. tilaa.

– Se on paras arvokisasijoitukseni, mutta kisa oli kauden huonoin.

Aho syyllistyi aloittelijan virheeseen: hän ajatteli, että nyt pitää venyä ja tehdä huippuveto. Tällainen ei sovi suunnistukseen, vaan parempi lopputulos tulee, kun lähtee rauhassa tekemään perussuorituksen. Perustason vain pitää olla riittävän kova, jos aikoo menestyä.

 

Metsässä koko perhe

Ahojen suunnistusharrastuksesta saa syyttää perheen isää, joka innostui lajista armeija-aikoinaan. Nyt rasteilla käyvät isän ja äidin lisäksi kaikki kolme poikaa ja sisko Varpu.

– Isä vei aikanaan Hakan suunnistuskouluun Valkeakoskelle. Se innosti jatkamaan, kun tuli heti menestystä, Aaro Aho muistelee.

15 vuotta täyttävä Ilmari ja pari vuotta nuorempi Rauli kulkevat samaa uraa kuin isoveli: monipuolinen urheiluharrastus luo hyvää pohjaa suunnistukselle. Aaro Aho on juossut ja hiihtänyt sekä pelannut salibandya, joka on tuonut hyviä ominaisuuksia etenkin sprinttikisoihin. Niissä säntäillään samanlaisia suunnanmuutoksia kuin salibandykaukalossa.

Viimeisenä ohjelmasta jäi hiihtosuunnistus. Jos haluaisi panostaa siihen, pitäisi hiihtää rullilla kesälläkin. Se söisi juoksuvauhtia.

Lajivalintaan vaikuttivat eteläisen Suomen vähälumiset talvet ja epäonni hiihtosuunnistuksen arvokisoissa. Aaro Aho kärsi epäonnesta ja välinerikosta kaksissa EM-kisoissa.

Sauvasta tulee metrin hankeen uppoava tikku, kun siitä irtoaa sompa. Eikä ollut kovin mukavaa pudota kesken kisan vuoristopuroon.

– Edellä mennyt kilpailija kaatui puroa ylittävälle sillalle. En ehtinyt jarruttaa, vaan tömäytin päin. Siinä rytäkässä katkesi suksi ja putosin puroon, Aho muistelee.

Suunnistuksessa on vähemmän itsestä riippumattomia tekijöitä. Ja epäonnistumistenkin avulla voi ottaa kehitysaskelia, kun osaa kääntää ne opiksi.

 

Metsän karummat puolet

Aina metsä ei näytä parhaita puoliaan edes partiolaiselle. Seitsemänvuotiaana partiossa aloittanut Maria Aaltonen sai aikanaan ikimuistoisen kasteen 10–12-vuotiaiden seikkailijaikäluokkaan.

– Olimme yhdessä kaverini kanssa leirin nuorimpia. Ennen sitä olimme kantaneet raskasta rinkkaa korkeintaan parkkipaikalta leiripaikalle. Mutta nyt yhdeksänvuotiaan selkään lyötiin kymmenkunta kiloa ja lähdettiin Mallasniemestä polkemaan kohti Aivujärveä.

Aaltonen luuli luhistuvansa repun alle jo matkalla. Kaiken lisäksi sää oli lohduton.

– Yhtä päivää lukuun ottamatta koko reissun ajan satoi kaatamalla. Varmaan puolet meistä lupasi, että lopettaa varmasti, jos selviää vielä metsästä kotiin. Mutta niin vain on aika kullannut muistot ja melkein koko porukka on edelleen partiossa.

Myös talvista Laipan reissua on muisteltu monet kerrat.

– Lunta oli paljon, ja kuljimme pakkasessa suksilla rinkat selässä. Se oli ensimmäinen sentyyppinen reissu, ja tietenkin me eksyttiin.

Mutta koettelemusten jälkeen vaeltamisesta on oppinut tykkäämään.

– Metsässä on upea kulkea kaikessa rauhassa ja nauttia luonnosta.

 

Aaro Aho ja Maria Aaltonen löysivät hetken aikaa pohtia metsän merkitystä suomalaiselle.

Aaro Aho

  • 17-vuotias suunnistaja
  • opiskelee toista vuotta Sammon urheilulukiossa
  • maajoukkuesuunnistaja
  • kolme nuorten Suomen mestaruutta (keskimatka ja pitkä matka 2015, sprintti 2016)
  • edustanut Suomea pari kertaa nuorten EM-kisoissa
  • tavoittelee ensi kesänä paikkaa alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueessa

 

 

Maria Aaltonen

  • 19-vuotias partiolainen
  • Pälkäneen lukion abi
  • harrastanut partiota seitsemänvuotiaasta
  • Partiolippukunta Kostian Kahlaajien tuleva johtaja

 

Suomalaisimmat urheilulajit

Hiihto: Hiihto on perinteinen Suomen menestyslaji arvokisoissa ja se vaatii erittäin kovaa fyysistä kuntoa. Suomessa on useita hiihtokuninkaita, joista ehkä kuuluisimpana Juha Mieto, suomalaisen miehen perikuva.

Keihäänheitto: Raakaa voimaa ja millintarkkaa tekniikkaa vaativa laji on ollut pitkään Suomen menestyksekkäimpiä lajeja. Keihäänheiton parista löytyy lukuisia räväköitä persoonia, kuten Seppo Räty.

Suunnistus: Suomi metsien maana sopii täydellisesti suunnistukseen ja laji vaatii huipulla vahvan fyysisen kunnon lisäksi virheettömän suunnistustaidon. Laji on myös helppo harrastaa ja sopii koko perheelle. Mikä olisikaan parempi tapa nauttia luonnosta ja kehittää omaa kuntoaan kuin suunnistus.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?