Mäkipää mahtui maitolavalle

Hellevi Salonen pitää maitolavan ja sen edustan puhtaana lumesta.
Hellevi Salonen pitää maitolavan ja sen edustan puhtaana lumesta.

 

Joulu on tullut Mäkipäähän. Kuva: Hellevi Salonen
Joulu on tullut Mäkipäähän. Kuva: Hellevi Salonen

–Tuo tuossa vasemmalla on minun kotitaloni, Hellevi Salonen näyttää kellertävää rakennusta, jonka vierelle levittäytyy koko Sappeen Mäkipään tienoo asumuksineen.

Pienoismallityön talot ovat muutaman sentin korkuisia näköiskopioita alkuperäisistä malleista. Hyvin Mäkipäätä tuntevat ihmiset voivat tunnistaa ne aitoja maalisävyjä tavoittelevien seinä- ja kattovärien ansiosta. Talojen näprääjä Hellevi Salonen tosin tietää talojen värien kuultavan harmaata rakennusaineksena käytetyn laatikkopahvin takia.

Mäkipään maitolavalla esillä olevassa työssä Mäkipää näyttäytyy sellaisena kuin sen järveltä päin katsottuna on. Talojen mallit vastaavat oikeita kohteita, samoin kuin niiden sijainnit ja niiden väliset etäisyydet. Maitolavakin nököttää siellä keskellä.

–Lopputulokset eivät ole ihan mallin mukaiset. Ihan tietoisesti annoin mennä rennolla kädellä.

–Riisuin puut ja pensaat hyvin vähiin, koska muutoin ei juuri mitään oleellista olisi mahtunut mukaan. Lapsuudessani maisema tosiaan oli lähes yhtä avoin kuin nyt on rakennelmassani.

 

Jouluseimi

korkeimmalla mäellä

 

Hellevi Salonen sijoitti Mäkipään maisemaan kaikki talot, joissa on jotakin toimintaa, yhteensä kymmenen rakennusta. Sitten tekijän lapsuuden Sappeen osa-alueesta on hävinnyt kaksi taloa ja vastaavasti hänen aikanaan on tullut kolme uutta taloa lisää.

Jouluiseksi kylänäkymän tekee mäelle, sen korkeimmalle kohdalle sijoitettu seimi, jossa makaa vastasyntynyt Jeesus-lapsi Maria ja Joosef vierellään. Jeesusta kumartamaan tulevat itämaan tietäjät kulkevat kylälle pitkin Sappeentietä. Raamatun kertomusten mukaan myös paimenet ovat osa pienoismallia samoin kuin Vapahtajan syntymästä heille ilmoittanut enkeli.

Kyläkuvaelman maasto on mäennyppylöitä myöten todellisuutta vastaava.

–Minulla oli peruskartta mallina, siitä sain oikeat mittasuhteet ja pinnanmuodostelmat. Alustaksi muotoilin kanaverkkoa maaston mukaan. Sen päälle levitin massan, Salonen valaisee työvaiheita.

Paljasjalkainen mäkipääläinen nautti askartelusta omien sanojensa mukaan ihan kauheasti.

–Erityisesti tykkäsin talojen rakentamisesta. Niitä väkertäessä huomasin, että sormet alkavat taipua. Sen jälkeen muun työn tekeminen oli jo helpompaa.

 

Maitolava tuli

samalla korjattua

 

Kun Hellevi Salonen syksyn aikana työtä tehdessään näki, minkä suuruinen kokonaisuudesta lopulta tulee, hän päätti laittaa sen esille maitolavalle Sappeentien varteen.

–Ei olisi isompi voinut olla, hän huomauttaa lavan laidasta laitaan täyttävästä vitriinistä.

Salosen askarteluprojekti vauhditti samalla pitkään suunnitteilla olleen maitolavan korjaamista. Kiireisessä aikataulussa remonttityön hoitivat Jouko Heinonen ja Hellevi Salosen veljet Lauri ja Simo Salonen.

Kyläkuvaelman tekijä käy päivittäin näköetäisyydellä omasta kodistaan sijaitsevalla maitolavalla tarkistamassa, että vitriiniä valaisevat lamput palavat. Samalla hän sateiden osuttua kohdalle kolaa ja luutii maitolavan edustan puhtaaksi lumesta.

–Toivottavasti tulee vähäluminen joulukuu, kun omassakin pihassa on kolaamista. Sitäkin pelkään, että lumiaura kovaa ajaessaan heittää lunta lavalle saakka. Siksi tässä on muovi suojana, hän näyttää lavan alaosaa.