14-vuotias Heriikka ja vuoden nuorempi veli Aleksi painaltavat kentällä. 24-vuotias Heidi jakelee ohjeita vaihtopenkin päässä ja kymmenen vanha pikkusisko Helmi kannustaa SB Lujan lippu käsissään kaukalon päädyssä. 21-vuotias isoveli Aki on päässyt hakemaan evästä kanttiinista, sillä vanhemmat hoitavat tässä ottelussa toimitsijatehtävät kaksistaan: äiti Tiina kirjaa ottelutapahtumia pöytäkirjaan ja isä Pekka hoitelee pelikelloa ja tulostaulua.
Rautajärveläinen Järven perhe viettää sunnuntaita Luja-Lukko Areenalla. C-poikien turnaus on alkanut aamuyhdeltätoista, ja viimeinen peli loppuu seitsemän aikaan. Sen jälkeen kaukaloon hyppäävät Aki ja Pekka, sillä päivän huipentaa pappasähly.
Tai oikeastaan sopivampi nimi olisi perhesähly, sillä parhaillaan mukana kirmaa koko SB Lujan salibandyperhe: pelaajia kaikista kolmesta miesjoukkueesta ja lisäksi myös naisia. Ja parhaimmillaan koko Järven perhe äitiä lukuun ottamatta.
Kaikki alkoi pihapeleistä
– Jos meitä olisi ollut vaikka vain kaksi sisarusta, niin eihän me olisi saatu keskenämme niin hyviä pelejä, Heidi Järvi miettii.
Kaikki alkoi aikanaan pihapeleistä isän kanssa.
– Me tehtiin itse pikkumaalit, tasattiin pihaa ja asennettiin pihamäntyyn jopa valo, jotta näki pelata myöhempään, hän muistelee.
Pian vanhempia tarvittiin myös kuskaajiksi. Heidi lähti pikkuveljensä mukana Akin jalkapallotreeneihin. Molemmat pelasivat Pälkäneellä myös salibandya, kunnes kuvaan tuli jääkiekko.
Aki pelasi Kisa-Eaglesin ja Ilveksen riveissä.
– Kuskaamista riitti, sillä treenejä oli Valkeakoskella, Orivedellä ja Ylöjärvellä saakka, Tiina Järvi muistelee.
Heidi Järvi jatkoi jalkapalloa Mira Puttosen vetämässä Luja-Lukon tyttöjoukkueessa. Kentän laidalla kasvaneet nuoremmatkin sisarukset innostuivat ”yllättäen” pelaamisesta. Henriikka ja Aleksi ehtivät aloittaa Kisa-Eaglesin kiekkokoulussa, kunnes SB Lujaan syntyi 2001–2002 syntyneiden maakuntasarjajoukkue.
Perheen elämä alkoi loputtoman kuskaamisen sijaan keskittyä Luopioisten salibandyareenalle. Rautahovissa MLL:n sählykerhon vetäjänä aloittanut Heidi lupautui nuorempien sisarustensa joukkueen valmentajaksi.
– Tai alkujaan minun piti olla poikien mukana vain joukkueenjohtajana. Mutta kun tyttöjoukkue ei lähtenytkään liikkeelle, poikajoukkueen vetovastuu lankesi minulle.
Valmennushommien ohessa hän lähti pelaamaan SB Luja Leideihin. Rautajärven puulaakiporukassa salibandya pelanneet Pekka ja Aki puolestaan liittyivät miesten kuutosdivisioonaporukkaan.
Äitikin viihtyy hallilla
Koko Järven perhe viettää monta iltaa viikosta ”Regolla”. Kun osa harjoittelee, loput kikkailevat tai vetelevät toisessa päässä.
– Alkuun hallilla oli perjantaisin ja viikonloppuisin tyhjiä vuoroja, joten monesti tulimme keskenämme höntsäilemään. Peleihin ei välttämättä ei tarvita muita, sillä mehän saadaan keskenämme kolme vastaan kolme -pelit, Heidi Järvi sanoo.
Äitikin istutettiin välillä maalivahdiksi. Lopulta hänestä tuli melkein ahkerin Regon kävijä.
– Alkuun minä ajelin treenien ajaksi kotiin Rautajärvelle. Mutta sitten aloimme muiden vanhempien kanssa keittelemään kahveja treenien aikana. Joku tuo pullaa, ja vapaaehtoinen maksu käytetään joukkueen hyväksi.
Alkuun kahvittelijoita saattoi olla parikymmentäkin.
– Mutta nyt osa pojista kulkee kimppakyydeillä ja jotkut jo itse mopoautoilla. Siksi vanhempien joukko on harventunut.
Kahvittelun lomassa joukkueen asiat hoituvat luontevasti.
– Vanhemmissa on todella aktiivista porukkaa, Tiina Järvi kiittelee.
Hän nauraa, että välillä aika rientää vanhempien kesken niin, että muksujen treenit ehtivät päättyä
– He saavat nykiä hihasta, että me oltaisiin jo kotiin lähdössä.
Pasi Nurmi auttanut ja tukenut
Heidi Järven valmentajaura sai lentävän lähdön, sillä liiton sarjoihin lähtenyt 2001 syntyneiden joukkue ei hävinnyt ensimmäisellä kaudellaan kuin yhden pelin haastajasarjassa.
– Kyllähän minä alkuun ajattelin, että mihin oli tyttö mennyt suostumaan. Mutta hyvin Heidillä on mennyt. Hän on ollut vähän kuin isosiskohahmo joukkueelle, Tiina Järvi sanoo.
Heidi myöntää olevansa välillä melko suorasanainen. Mutta hyvähenkinen ja yhteen hitsautunut joukkue ei sitä säikähdä.
– Olemme kasvaneet yhdessä ja tulemme hyvin toimeen.
Valmentaja kouluttautui tehtäviinsä vasta viime kaudella. Salibandyliiton ykköstason kurssit käynyt Järvi sanoo kuitenkin saaneensa ylivoimaisesti eniten apua ja tukea Pasi Nurmelta.
– Ilman häntä kukaan meistä ei olisi nyt tässä, Heidi kiittelee lajin Luopioisiin tuonutta pitkäaikaista vetäjää, jonka johdolla Regon entisestä teollisuushallista talkoiltiin salibandyareena.
Heidi Järven lisäksi C-poikajoukkueen valmentajina toimivat Harri Marttila ja Tommi Hilden.
Tyttöjä sekä kentällä että vaihtoaitiossa
Heidi Järven neljättä kautta vetämä C-poikajoukkue pelaa SB Lujan sarjajoukkueista korkeimmalla tasolla. Se päätyi ylimaakunnalliseen eliittisarjaan puolivahingossa.
Sarjassa pelaa pääosin suurten seurojen joukkueita, jotka eivät selviytyneet syksyn karsinnoista SM-sarjaan tai valtakunnalliseen ykkösdivisioonaan. SB Lujan tarkoituksena sen sijaan oli lähteä haastajasarjaan.
– Mutta meille tarjottiin paikkaa eliittisarjan karsinnoissa.
Luja voitti kaikki neljä karsintapeliään ja eteni eliittisarjaan. Ensimmäinen Muuramen turnaus osoitti, että sen rahkeet riittävät isompien haastamiseen. Joukkue voitti jyväskyläläisen Happeen 11–5 ja hävisi samoin lukemin forssalaiselle FoSulle. Sunnuntain kotiturnauksen aamupelissä tuli maalin tappio raumalaiselle SalBalle, iltapelissä SBS Masku oli kaksi maalia parempi.
SB Luja on tasaisessa sarjassa hieman eksoottinen kyläjoukkue: pelaajien kokoerot ovat valtavat. Joukkueen 12-vuotiaat kuopukset ovat 15-vuotiaiden sarjassa pari päätä pienempiä kuin isoimmat vastustajat.
– Ei meillä ole kuin kuusi oikeanikäistä pelaajaa, sillä joukkueen runko on 2002 syntyneitä, Heidi Järvi sanoo.
Vielä erikoisempaa on se, että joukkueessa on kolme tyttöpelaajaa: Henriikka Järven lisäksi poikapelejä pelaavat Krista Siukola ja Emilia Vähäsöyrinki.
Siinäkin olisi jo monelle vastustajalle riittävästi sulateltavaa. Mutta lisäksi valmentajakin on nuori nainen.
– Kyllähän aina välillä törmää sellaiseen tytöttelyasenteeseen, Heidi Järvi myöntää.
Tytöt hyötyvät poikien peleistä
SB Luja ja salibandy osoittavat seurana ja lajina esimerkillistä avarakatseisuutta, sillä monessa muussa lajissa tytöt eivät saa pelata poikien pelejä. Tämän ansiosta moni pystyy harrastamaan pidempään pikkupaikkakunnalla. Poikajoukkueissa riittää pidempään pelaajia, kun mukana on myös tyttöjä. Ehkä eniten tästä hyötyvät tyttöpelaajat: poikien mukana he kehittyvät, koska sekä treenit että pelit ovat kovatasoisempia.
Jos SB Luja menestyy C-poikien eliittisarjassa tarpeeksi hyvin, se saattaa koetella liiton rajoja.
– Sarjan voittaja pääsee SM-pudotuspeleihin ja kakkonen sekä kolmonenkin pääsevät karsimaan pudotuspelipaikasta. SM-sarjatasolla tyttöpelaajille pitäisi hakea poikkeuslupaa, Heidi Järvi sanoo.
Hänen mielestään tytöt pärjäävät hyvin vielä C-poikien eliittisarjassa.
– Jossain vaiheessa fyysiset erot tulevat liian isoksi ja tytöt jäävät jalkoihin. Mutta ainakin toistaiseksi tytöt vääntävät aivan tasaväkisesti poikien kanssa.
Parhaiten tyttö- ja poikapelien eron tuntee Henriikka Järvi, joka saa sovittaa ronskia pelityyliään tyttöpeleihin. Pojissa pallo ja pelaajat liikkuvat paljon nopeammin, ja tyttöpeleihin siiryttäessä pitää hieman hillitä sitä, miten lujaa tilanteisiin voi mennä.
Tärkein on kotikylän joukkue
Henriikka Järvi pelaa Lujan C-poikajoukkueen lisäksi myös Pirkkalan C-tyttöjen SM-sarjajoukkueessa ja SB Lujan naisten kakkosdivisioonajoukkueessa. Nimenomaan tässä järjestyksessä.
Esimerkiksi viime keväänä Pirkkalan joukkueessa tyttöjen SM-hopeaa pelannut Henriikka Järvi sai kutsun ikäluokan maajoukkueleirille. Se sai jäädä väliin, kun oma joukkue matkasi samaan aikaan Tallinnan turnaukseen.
Joulukuun puolivälissä samana päivänä olisi C-poikien eliittisarjapelit Mynämäellä, C-tyttöjen SM-sarjapelit Oulussa ja Leidien turnaus Ylöjärvellä. Heriikka lähtee Mynämäelle, sillä tärkein hänelle on kotikylän oma joukkue.
Äidin ja valmentajasiskon mielestä vähän liiankin tärkeä, sillä kapteeni ei tahdo pysyä sivussa edes sairaana. Ja yhtä sitoutuneita ovat muutkin pelaajat: pikkukolhut hoidetaan jääpussilla, ja kohta pelaajat painaltavat taas kaukalossa.
– Se on vähän eri asia jossain kaupunkijoukkueessa, jonka pelaajat tulevat eri puolilta Tamperetta ja naapurikunnista. Kukaan ei ole toisensa kanssa samassa koulussa, eivätkä joukkueet ehdi hitsautua yhteen, kun pelaajia siirrellään kehityksen mukaan seuraaville tasoille, Tiina Järvi sanoo.
Yhteinen harrastus yhdistää perhettä
Järven perheen kymmenen vanha kuopus Helmi pelaa SB Lujan riveissä sekä maakuntasarjaa että liiton sarjaa. Joukkue eteni haastajasarjassa ylempään jatkosarjaan, kun syksyn peleissä kaatuivat RoPoa lukuun ottamatta kaikki vastustajat. Poikajoukkueessa pelaa Helmin lisäksi toinenkin tyttö, Venla Karhu.
Tiina Järvi sanoo, että yhteinen harrastus on tiivistänyt perhettä.
– Heidin ja Helmin 15 vuoden ikäero katoaa, kun puheeksi tulee salibandy.
Rautajärvellä vain kilometrin päässä kotoa asustava Heidi on yhteisen harrastuksen ansiosta muutenkin tiiviisti mukana perheen arjessa.
– Me ollaan paljon yhdessä sekä hallilla että kotona. Minusta tuntuu, että ilman yhteistä harrastusta jokainen nyhräisi oman ruutunsa äärellä, Tiina Järvi sanoo.
Isosisko valmentajana tuo oman mausteensa harrastukseen. Mutta on turha luulla, että sisarukset pääsisivät jotenkin helpommalla.
– Omia tulee piiskattua paljon kovemmin kuin vieraita. Mutta vielä Henriikka ja Aleksi joskus kiittävät, että sisko on jaksanut heitä ruoskia eteenpäin, Heidi Järvi uskoo.
Kotona asetelma kääntyy kuitenkin usein päinvastaiseksi: pelaajilta löytyy paljonkin palautetta valmentajan ratkaisuista. Harrastus on muutenkin tiiviisti läsnä.
– Eteiskäytävällä kalisee vähän väliä, kun muksut kähisevät keskenään mailojen kanssa. Jääkaapin ovet ovat paukkeen vuoksi lommoilla. Se on jo opittu, että on turha hankkia kovin hienoja kattolamppuja, Tiina Järvi nauraa.
Toimitsijapöydän takaa näkee pelit
Perheen neljällä vanhimmalla jäsenellä on toimitsijakortti, joten Järvet ovat tuttu näky muidenkin Luja-pelien toimitsijapöydän takana.
– Se on paras paikka katsoa pelejä. Turnauspäivä hoituu vaikka perheen voimin: kaksi tai kolme on vuorollaan pöydän takana ja yksi pääsee välillä haukkaamaan vähän evästä, Tiina Järvi sanoo.
Pälkäneen salibandy siirtyy vuoden päästä uuteen aikaan, kun Onkkaalaan valmistuu kauan kaivattu liikuntahalli. Harrastajat toivovat, että myös Luja-Lukko Areena pysyisi liikuntakäytössä, jos tiloihin ei ole tulossa yrityksiä.
– Moni joukkue ottaisi varmasti mielellään liikuntahallin lisäksi lisävuoroja Regolta, Heidi Järvi uskoo.
Hän toivoo myös, ettei uusi areena nostaisi salivuorojen hintoja liian koviksi.
– Esimerkiksi C-poikien kausimaksu on 250 euroa, mutta Pirkkalassa kausi maksaa 1500 euroa, ja lisäksi pelaajilta kerätään vielä osa bussimaksuista, Tiina Järvi vertaa.
– Jos maksut kallistuvat samoihin hintoihin kaupunkijoukkueiden kanssa, niin eivät pelaajat enää jäisi kotikylälle, Heidi Järvi arvelee.
Järven perheen salibandyviikko
maanantai klo 19–20.30 Heidi, Henriikka ja Aleksi: C01-poikien treenit.
tiistai klo 17.15–18.45 Helmi: -06-poikien treenit.
keskiviikko klo 17–18.30 Heidi, Henriikka ja Aleksi: C01-poikien treenit.
torstai klo 17–18.30 Heidi, Henriikka ja Aleksi: C01-poikien treenit, klo 18.30–20 Heidi ja Henriikka: SB Luja Leidien treenit
perjantai klo 17–18 Pekka ja Aki: miesten 6. divisioonajoukkueen treenit, klo 18–19.30: Helmi: -06-poikien treenit
lauantai: pelipäivä
sunnuntai klo17.45–19.30 Heidi ja Henriikka: SB Luja Leidien treenit, klo 19.30–21 Pekka, Aki (ja parhaimmillaan kaikki muutkin sisarukset): pappasähly