Roholan jättikaavan taustalla suururakka

Eero Laesterä kiitteli luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita, joilta Roholan alueen hankkiminen ja kaavoittaminen on vaadittu runsaasti rohkeutta ja työtä.

Pälkäneen kasvun tarpeet pitkäksi aikaa turvaava Roholan kaava on valmis. Lahdentien tuntumaan Kostianvirran ja Pälkänevedentien varteen tulee reilut pari sataa asuntoa: 180 omakotitaloa keskimäärin 1367 neliön kokoisille tonteille ja 25 kytkettyä pientaloa. Lisäksi alueelle rakennetaan päiväkoti.

Kunta on varautunut teiden, vesijohtojen ja viemäreiden rakentamiseen jo ensi vuonna. Lisäksi Kyttäläntielle on rakennettava uusi tunneli Lahdentien ali ja kevyen liikenteen silta Kostianvirran yli. Niiden ansiosta Roholan alue on turvallisen kävelymatkan päässä keskustan palveluista.

Jo ennen kaavoitusta neuvoteltiin pitkään maiden hankinnasta. Kunta teki kolmen maanomistajan kanssa sopimuksen, jonka mukaan kunta kaavoittaa maat ja ostaa kaksi kolmasosaa tonteista kahden euron neliöhinnalla. Kolmasosa tonteista jää maanomistajille.

Kaavan edellyttämän työn ehkä parhaiten tunteva kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä jakoi jättiurakasta kiitosta edeltäjälleen Antti-Jussi Mikkolalle, valtuuston puheenjohtaja Petri Urkolle, kunnanjohtaja Janita Koivistolle ja tämän edeltäjälle Esko Arasalolle sekä kaavoittaja Helena Väisäselle.

– Sähköpostitulva on varmasti ollut suurempi kuin ikinä missään muussa asiassa Pälkäneellä, Laesterä sanoi.

Roholan alueelle tulee reilut 200 asuntoa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?