Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt valitukset, jotka tehtiin Tampereen yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaoston päätöksistä syksyllä 2015. Pälkäneen lisäksi kahdeksan kuntaa valitti hallinto-oikeuteen, kun lautakunta oli päättänyt hylätä kuntien hakemukset jatkaa sako- ja umpikaivolietteen kuljetusta kiinteistön haltijan järjestämänä. Lautakunta otti käyttöön mallin, jossa kuljetusten järjestämisvastuun ottaa hoitaakseen kunnallinen toimija. Ratkaisua perusteltiin muun muassa kohentuvalla käytäntöjen ja hintojen tasapuolisuudella.
Valituksessaan Pälkäne näki muutoksella olevan hyvin negatiivisen vaikutuksen lietehuoltoon kunnassa. Kunta katsoi päätöksen vaikuttavan heikentävästi paikallisten lietteenkuljetusyritysten toimintaan, alan työpaikkoihin sekä haja-asutusalueiden ja vapaa-ajan asukkaiden oloihin.
Hallinto-oikeus katsoi, että asiassa ei ole toimittu vastoin hallintolain periaatteita eikä päätös muutoinkaan ole valituksissa mainituilla perusteilla lainvastainen. Sen mukaan jätehuoltojaostolla oli oikeus hylätä Pälkäneen kunnan hakemus lietejätteenkuljetuksen jatkamisesta kiinteistön haltijan järjestämänä jätteenkuljetuksena.
Pirkanmaan Jätehuollon mukaan kiinteistöt, joita muutos koskee, saavat aiheesta erillisen tiedotuskirjeen.
Antamastaan taksaesityksestä suuren ja kärkevän lausuntoryöpyn niskaansa saanut jätehuoltojaosto taipui joulukuun puolivälissä palautteen edessä viilaamaan uudistukseen pohjanneita hinnoittelusuunnitelmiaan ja uusia käytäntöjä.
Viimeisimmät kommentit