Jaakko Sjöstedt: Pienen lypsykarjatilan emeritusisäntä sai kolmannen kirjansa valmiiksi

Tietoa talteen jälkipolville

Jaakko Sjöstedt esittelee Aitoon kalastuskunnan vesiä kirjan liitteenä olevalta kartalta.

– Kun korvantakustat kuivaa, niin alkaa takansa katseleen, Jaakko Sjöstedt perustelee kotiseudun historian tallentamisen merkitystä.

Kiireinen nykyihminen ei ole sitä välttämättä osaa arvostaa. Mutta kun ikää kertyy, niin entisaikojen eläminen ja oleminen alkaa kiinnostaa. Jos Sjöstedtin kaltaiset mestarit eivät laita mitään talteen, he vievät suuren osan tiedosta mukanaan hautaan.

– Moni harmittelee, kun jäi niin paljon kysymättä isältä ja äidiltä. Minä olen ajatellut, että minulta jäisi edes jotakin.

Jaakko Sjöstedt oppi tuntemaan paitsi kotikylänsä Holjan asukkaat, myös käytännössä kaikki luopioislaiset reilun 60 vuoden aikana sirkkelin äärellä.

– Rupesimme vuonna 1952 isäni aloitteesta laittamaan kenttäsirkkeliä pystyyn, Sjöstedt kertoo.

Jälleenrakennusaikaan sahatavaraa tarvittiin.

– Olen sahannut useiden satojen isäntien puita. Siinä ohessa kertyi määrätynlaista pitäjäntietoa.

 

Osaamista ja rohkeutta koulusta ja armeijasta

– Poika toi vuonna 2003 vanhan tietokoneen. Olen opetellut sen käyttöä kirjoittamisen ohessa, Jaakko Sjöstedt kertoo.

Kaikki paikallishistorian tuntijat eivät osaa nähdä tietojaan tallentamisen arvoisina. Syynä on hämäläinen vaatimattomuus: siinähän tekisi itsestään numeron, jos ryhtyisi kirjaa kirjoittamaan.

– Myös intimiteettisuoja nostaa kirjoittamisen kynnystä. Nykyisin pitää ajatella takuistaan, kun joku voi lähteä valittamaan mitättömästä asiasta, Jaakko Sjöstedt sanoo.

Pienen lypsykarjatilan emeritusisäntä kiittää koulua ja armeijaa omasta rohkeudestaan. Viisi vuotta koulua antoi hyvät opit tiedonhaluiselle pojalle ja reservinupseerikoulu itseluottamusta.

– Koulusta sai kynätietoa ja uskoa siihen, että minäkin voin saada jotakin paperille. Haminan RUK opetti, ettei tarvitse hävetä ketään.

Sjöstedt kertoo tästä esimerkin. Mies oli viitisentoista vuotta sitten kuhmalahtelaisen kurssikaverinsa Jaakko Vaalamon kanssa kurssitapaamisessa. Paikalla oli myös puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglund, joka kuului niin ikään samaan kurssiin.

– Kysyin Hägglundilta, mitä hän tykkää siitä, että armeija steppaa harjoituksissaan suomalaisen talonpojan maita, mutta tämän vilja ei kelpaa: armeija ostaa Ruotsissa leivottua leipää. Hägglund myönsi, että olen oikeassa, mutta valitteli olevansa vain juoksupoika, joka joutuu noudattamaan poliittisia päätöksiä.

 

Holjasta syntyikin kaksi kirjaa

Jaakko Sjöstedt on liittänyt Veteen piirretty viiva -kirjaan kartat, joihin on piirretty selkokielisesti kalastuskunnan rajat, vedet, kylät ja niiden vesialueet.

Jaakko Sjöstedt on saanut viiden vuoden aikana valmiiksi kolme kirjaa. Holjan seudusta kertova kyläkirja  Taloja ja tarinoita kylien Holjasta ilmestyi vuonna 2011, isän Lauri Sjöstedtin vaiheita tallentava Amerikan kävijän elämän muistikuvia vuonna 2015 ja Aitoon kalastuskunnan historia Veteen piirretty viiva viime vuonna.

Ensimmäinen kirjahanke sai alkunsa jo vuonna 2003.

– Istuimme muutaman talven Raine Raition vetämällä kansalaisopiston kyläkirjakurssilla, Sjöstedt muistelee.

Kurssin aikana kertyi paljon tietoa kylistä ja niiden vaiheista. Mutta valmista ei syntynyt. Sjöstedtin mielestä osaltaan tähän vaikuttivat akateemiset vaatimukset. Hän ja muut paikallishistorian harrastajat tunsivat seudun vaiheet. Mutta se ei riittänyt, koska olisi pitänyt löytyä viitteitä kirjallisiin lähteisiin.

Ensin näytti siltä, että koko kyläkirjahanke kuivui kasaan. Mutta lopulta kirjoja tulikin kaksi.

Ensin Risto Helminen julkaisi vuonna 2010 oman teoksensa, joka keskittyi Holjan sahaan ja sen ympäristöön. Seuraavana vuonna Sjöstedt sai valmiiksi oman kirjansa, johon on koottu lähes sadan asuintalon vaiheet ja niiden asukkaisiin liittyviä tarinoita.

 

Jaakko Sjöstedtin kirjat

2011 Taloja ja tarinoita kylien Holjasta. Yli sadan Holjan seudun asuinkiinteistön synty ja asukkaat sekä tarinoita henkilöistä, tapahtumista ja pientilan töistä ennen maatalouden koneellistumista.

2015 Amerikan kävijän elämän muistikuvia. Lauri Aukusti Sjöstedtin (29.12.1896–28.10.1965) vaiheet Kalvolasta Laitikkalan ja Kanadan kautta Holjaan.

2016 Veteen piirretty viiva. Aitoon kalastuskunnan historia.

 

Aitoon kalastuskunnan alue ulottuu Pälkäneveden Jouttesselältä Kukkialle.

 

Veteen piirretty viiva: Aitoon kalastuskunnan historia kertoo vesijättömaiden lunastuksen edelläkävijästä

1699 hehtaarin vesillä on toista tuhatta osakasta

Aitoon kalastuskunnan historia Veteen piirretty viiva valmistui viime vuonna.

Metsien riista ja järvien kala saivat esi-isät hakeutumaan näille seuduille. Aloilleen asettuneet asukkaat alkoivat tuottaa itse lihansa, mutta kalastus pysyi tärkeänä osana elantoa.

Vähitellen asutus levittäytyi sisämaahan. Viimeisen sadan vuoden aikana rannoille ovat saapuneet uudet asukkaat. Myös mökkiläisille kalavedet ovat tärkeitä.

Asukkaat ja kesäasukkaat omistavat kalavedet kalastuskunnan kautta. Niistä seudun suurimpia ovat Puutikkalan ja Aitoon kalastuskunnat.

Aitoon kalastuskunta hallitsee 1699 hehtaarin vesialueita. Isoimmat yhtenäiset vedet ovat Kukkialla Haltian- ja Uritunselällä sekä Pälkäneveden Jouttesselällä. Lisäksi kalastuskunnan vesiin kuuluu reilut 30 pienempää järveä ja lampea.

 

Toista tuhatta osakasta

Aitoon kalastuskunnalla on toista tuhatta osakasta.

Kalastusoikeus sidottiin maanomistukseen jo vuonna 1789. Oikeus yleisiin vesialueisiin riippuu kiinteistön ostoajasta. Ennen vuotta 1916 ostettuihin kiinteistöihin osakkuus kuuluu automaattisesti. Vuonna 1917–1952 ostetut kiinteistöt ovat kalavesien osakkaita, jos sitä ei ole kauppakirjassa erikseen kielletty. Vuoden 1953 jälkeen ostetut kiinteistöille kuuluu osuus kalavesistä, jos siitä on mainittu kauppakirjassa erikseen.

Aitoon vedet on jaettu myös kylien kesken. Kun isojakoa jatkettiin 2000-luvun alussa, kullekin kylälle mitattiin ja piirrettiin sen omistamat vesialueet. Esimerkiksi Kouvalan kylälle kuuluu 275 hehtaaria Kukkialta, Joutteselältä, Vekunan-, Joutti-, Kouvala-, Maise- Pitkä- ja Kallioisjärviltä.

40-vuotisen uran Aitoon kalastuskunnan sihteerinä tehneelle Jaakko Sjöstedtille on kertynyt valtavat määrät tietoa. Viime vuonna ilmestynyt Veteen piirretty viiva -kirja kokoaa tämän talteen jälkipolvia varten.

– Kukaan muu kalastuskunnan alueella ei tiedä näistä asioista sitäkään kuin minä. Kirja antaa hoitokunnan jäsenille selkänojaa: siitä he näkevät, kuinka ennen on toimittu, Sjöstedt sanoo.

Kirjasta otettiin pieni painos kalastuskunnalle ja se hankittiin hoitokunnan jäsenille. Hoitokunta on kalastuskunnan hallitus tai johtokunta, joka hoitaa käytännön asiat. Ylintä päätösvaltaa käyttää kerran vuodessa kokoontuva yleinen kokous.

 

Kateutta kalavesillä

Jaakko Sjötedt sanoo olevansa kalamiehenä kuin kissa: hän syö sitä mielellään, muttei itse kastelisi tassujaan.

Jaakko Sjöstedt on päätellyt tilikirjasta, että Aitoon kalastuskunta perustettiin vuonna 1929. Perustamisasiakirjoja tai muita tietoja perustamisesta ei kuitenkaan löytynyt, vaikka mies haki niitä parin päivän ajan maakunta-arkistosta.

Kalastuskunta ehti toimia kymmenen vuotta, kunnes sodat katkaisivat arjen. Toimintaa heräteltiin uudelleen vuonna 1955.

Kalastajilta alettiin periä jäsenmaksua, ja kertyneillä varoilla tehtiin istutuksia. Kalakantaa pyrittiin vaalimaan myös kutulahtien keväisillä rauhoituksilla. Joiltain pikkujärviltä kiellettiin verkkokalastus kokonaan.

Lupien noudattamista vahtineet valvojat keräsivät talteen luvattomia ja väärään paikkaan laskettuja pyydyksiä. Harva kehtasi lunastaa verkkojaan takaisin, ja niinpä niitä myytiin keväisin huutokaupalla.

Kalavedet ovat aina herättäneet kateutta. Rannoille nousseet kesämökit toivat lisää kalastajia, joilla oli koko loma aikaa narrata kaloja. Niinpä 1960-luvulla yritettiin jopa kieltää verkkokalastus mökkiläisiltä.

 

Kuka omistaa vesijätön?

Viimeisten parinkymmenen vuoden ajan vesijättömaiden myynti on ollut Aitoon kalastuskunnalle merkittävä työllistäjä ja tulonlähde.

Vesijättömaa syntyy, kun rantaviiva siirtyy vedenpinnan laskemisen, maan kohoamisen tai ruoppauksen vuoksi. Rantatilan ja vesirajan väliin syntyvän maakaistaleen omistaa osakaskunta.

Vielä parikymmentä vuotta sitten ei ollut selvää, kenelle vesijättömaat tai niiden lunastuksesta kertyvät varat kuuluvat – tai paljonko myyntituloista pitäisi maksaa veroja. Etenkin verotuksessa Aitoon kalastuskunta on toiminut edelläkävijänä, suorastaan ennakkotapauksena.

– Verotoimistosta neuvottiin merkitsemään kaikki vesijätön myyntitulot veroilmoitukseen. Heidän virkailijansa määräisi siitä veron, ja kalastuskunta voisi valittaa, jos ei olisi päätökseen tyytyväinen, Jaakko Sjöstedt muistelee verotoimiston antamaa ohjetta.

Hän ei tyytynyt siihen, vaan päätyi asiantuntijoiden kanssa siihen, että vesijätön lunastuksessa on pakkolunastuksen piirteitä. Tämän perusteella voitiin ajatella, että vain 20 prosenttia tulosta olisi verotettavaa tuloa.

”Koska jokaisella maanomistajalla on oikeus lunastusteitse hankkia kiinteistönsä kohdalla oleva vesijättömaa omistukseensa, vesijätön osakaskuntaa kuulematta, muodostuu lunastuksesta selkeä pakkolunastustoimenpide, jolloin hankintameno-olettaman vähennys tulee olla 80 prosenttia”, Sjöstedt kirjasi veroilmoitukseen.

Verottaja hyväksyi linjauksen, ja se muodostui yleiseksi käytännöksi.

 

Varoja vesien kunnostukseen

Jaakko Sjöstedt esittelee Aitoon kalastuskunnan vesiä kirjan liitteenä olevalta kartalta.

Vesijättömaiden myynnistä kertyvät varat eivät kuulu kalastuskunnalle, vaan vesijätön osakaskunnalle. Tämä kävi selväksi, kun Luopioisten kunta hankki vuonna 2001 Mikkolanlahden vesijättömaat 36 000 markalla, ja varat ohjattiin kalastuskunnalle.

– Minua neuvottiin, ettei kannata lähteä ostamaan kananpoikasia istutuksiin, koska ne eivät ole kalastuskunnan rahoja. Mutta vasta maanmittauslaitoksen ylijohtaja osasi selvittää, että ne kuuluvat vesijätön osakaskunnalle, Jaakko Sjöstedt muistelee.

Osa vesijättömaiden myynnistä kertyneistä varoista päätyi lääninhallituksen sulkutilille, kunnes vesijättömaiden osakaskunta järjestäytyi 2000-luvun alussa. Muuten varat olisivat kymmenen vuoden päästä siirtyneet valtiolle.

Vesijättömaiden osakkaana oli 920 tilaa, lähes samat maanomistajat kuin kalastuskunnallakin. Vesijättöjen myynnistä kertyneitä varoja ei jaettu osakkaille. Puolet potista sai Aitoo–Kaukkalan kyläyhdistys AiKa ry venevalkaman kunnostukseen, puolet kalastuskunta käytti vesialueen yleiseksi hyväksi.

Samalla päätettiin, että jatkossa vesijättömaiden myynnistä kertyvät varat kuuluvat kalastuskunnalle. Verotussyistä ne ohjattiin omalle tililleen.

Kunnostukseen on käytetty 2008–2015 yhteensä reilut 15 000 euroa vesijättövaroja. Esimerkiksi Vuolijoen suunnalla niitettiin Pitkäjärven vesikasvillisuutta vuosina 2012–2015 viidellä tuhannella eurolla. Vesijättövaroin on kunnostettu muitakin vesiä, poistettu karvalehteä Haltianselältä ja rakennettu Vohlisaareen uusi siltarumpu, jonka kautta vesi vaihtuu paremmin.

Vesijätön myyntitulot ovat perustuneet myös kalastuskunnan aktiivisuuteen. Esimerkiksi seurakunta maksoi lähes 8000 euroa, kun se hankki Haltianselän mökkitonttien edustan vesijätön. Jouttesselän alittavasta viemäriputkesta saatiin 3000 euroa.

Vesijätön lunastustoimitukset työllistivät kalastuskunnan esimiestä. Vuosittain toimituksia saattaa olla viisitoistakin.

Kalastuskunta toimii kaupanteossa myyjänä. Vesijätön arvoa määritettäessä otetaan huomioon muun muassa sijainti, muoto, maan laatu, maan ja puuston arvo, hintataso ja vaikutus naapurustoon. Lisäksi huomioidaan muidenkin tarpeet: onko vesijättömaalla esimerkiksi pitkään käytetty venevalkama.

 

Jätevedet kuormittivat vesiä

Huoli vesien tilasta näkyy kalastuskunnan vaiheissa. Vielä 1960-luvulla Luopioisten jätevedet laskettiin Haltianselän Mikkolanlahteen. Vanhainkodin edustalle suunniteltiin maapatoa, jolloin pohjukan letto olisi toiminut suodattimena. Ennen jätevedenpuhdistamon valmistumista rantaan rakennettiin saostuskaivoja, jotka tosin tulvivat ajoittain yli.

Paljon parempi ei ollut tilanne Pälkänevedelläkään. Sinne päätyi Aitoon jätevesien lisäksi myös kangaspainon jätevesiä. Niitä epäiltiin syylliseksi, kun talvella 1975 Jouttesselällä havaittiin kalakuolemia hehtaarin alueella. Aitooseenkin rakennettiin puhdistamo ja Pälkänevedelle syntyi oma vesiensuojeluyhdistys.

 

1990-luvun rapuhuuma

Aitoon kalastuskunnan vedet tunnetaan mainioina kala- ja rapuvesinä. Viime vuosina on istutettu pääasiassa siikaa ja kuhaa Jouttesselälle ja Kukkialle, Haltianselälle myös kirjolohta.

Rapu palasi vesille 1990-luvulla, kun kalastuskunta oli saanut luvan täpläravun kotiutusistutuksiin.

Rapurutto oli vienyt jokiravun Kukkialta ja Pälkänevedelta jo 1900-luvun alussa. Pikkujärvissä luontaista rapua oli vielä 1950-luvulla, mutta rutto levisi osaan niistäkin 1970-luvulla.

Täplärapua oli istutettu omin päin Jouttesselälle jo 1960-luvun lopulla. Kalastuskunta ryhtyi istutuspuuhaan 1990-luvulla, kun valtio varasi rapukannan elvyttämiseen määrärahoja.

Rapu rantautui Kukkialle Vekunan kautta. Vekunanjärveen istutettiin 745 emorapua vuonna 1989. Kolme vuotta myöhemmin siirrettiin ensimmäiset 409 jälkeläistä Kukkialle ja Haltianselälle. Siirtoistutuksia jatkettiin talkoilla joka vuosi, ja 2001 oli siirretty jo 9500 emorapua. Sen ansiosta kanta oli vahvistunut niin, että ravustus voitiin vapauttaa.

1990-luvulla vallinnut rapuhuuma on kuitenkin nyt jo laantunut. Rapujen myyntiä on vaikeutettu ja täplärapu määritelty vieraslajiksi, eikä sitä saa enää siirtää edes samassa vesistössä.

 

Byrokratia tappaa talkoohalut

Istutukset ja muut kalastuskunnan askareet hoidettiin talkoilla.

– Mutta nykyajan kaupallistuneessa maailmassa maksetaan rahaa joka askeleesta, Jaakko Sjöstedt harmittelee.

– Aikanaan jos piti kalanpoikaslaskuja maksaa, eikä tilillä ollut rahaa, laitoin omistani korotonta lainaa. Nykyään tällainenkaan ei onnistuisi, vaan kaikki on tehty vaikeaksi.

Kalastuskunnalle riittävät vielä maallikkotilintarkastajat, mutta kalastusalueella edellytetään KHT-tilintarkastajia, joita kutsutaan nykyisin toiminnantarkastajiksi.

– Ennen kalastusalueen maallikkotarkastaja sai 50 senttiä tosite ja kilometrikorvaukset. Nyt hinta on kymmenen euroa tositteelta. Tilintarkastaja kirjoittaa A4-liuskan verran siitä, millainen ammattitaito tilintarkastajalla pitää olla ja loppuun kolme riviä siitä, että on suorittanut tarkastuksen ja toiminta on muuten kelvollista paitsi että tilintarkastajia pitäisi olla kaksi.

Sjöstedt pelkää, että ylimääräinen byrokratia tappaa loputkin talkoohalut.

– Kalastusalueen ja TE-keskuksen väliin lisätään uusi suunnitteleva ja ajatteleva porras, vaikka entistäkin byrokratiaa pitäisi karsia. Pienellä kalastusalueellakin on sihteeri, rahastonhoitaja, isännöitsijä ja asiantuntija.

 

Uusi kalastuslaki on pölhö

Jaakko Sjöstedt pitää pölhönä uutta kalastuslakia, jonka mukaan kalastuslupia ei ole enää pakko myydä ulkopuolisille.

– Laki poisti kylässä asuvien, kalavettä omistamattomien perinteisen oikeuden kotitarve- ja virkistyskalastukseen.

Tämä vähensi kalastajien määrää. Luvista kertyvää pottia pienentää myös uusi valtakunnallinen lupa.

– Totta kai lupavarat pienenevät, kun virkistyskalastajat eivät enää osta lupaa joka lääniin, jossa kalastavat, vaan koko maassa riittää yksi lupa. Kalakorttivarojen romahdus on tietämättömien itse aiheuttama tapahtuma. Siitä on turha syyttää eläkeläisten vapauttamista lupamaksuista.

Hänen mielestään uusi kalastuslaki edistää maaseudun alasajoa samaan tapaan kuin lietekuljetusten keskittäminen jäteyhtiölle.

– Se on kaverikapitalismin pölhösosialisointia.

 

Kalastuskunta piti nimensä

Aitoon kalastuskunta piti vuonna 2001 nimensä kalastuskuntana, vaikka laki muutti vanhat kalastuskunnat osakaskunniksi.

– Minusta Aitoon osakaskunta olisi sekoittunut kaiken maailman sora- ja savenotto-osakaskuntiin. Siksi kalastuskunta-nimi oli parempi, Jaakko Sjöstedt perustelee.

Vuonna 2009 kalastuskunnan sihteerin tehtävät 40 vuoden uran jälkeen jättänyt Jaakko Sjöstedt palasi hetkeksi esimieheksi, kun tehtävää pitkään hoitanut Erkki Toivari siirrettiin Sjöstedtin tyrmistykseksi sivuun. Toivari valittiin Sjöstedtin ehdotuksesta takaisin esimieheksi vuonna 2013, ja hän itse jäi enää kalastusalueen edustajaksi.

Kalastuskunnan hoitokunnan muodostavat nykyisin Erkki Toivari, Thomas Penttilä, Ilkka Heinonen ja Juha Ahola.

 

 

 

 

Lauri Sjöstedt hankki rappiotilan Holjasta

Amerikan kävijän elämän muistikuvia kertoo Jaakko Sjöstedtin isän Laurin vaiheista.

Jaakko Sjöstedtin isä Lauri osti Holjassa sijaitsevan Kankaanpään torpan vuonna 1932.

– Isä oli mennyt maaliskuussa vihille. Hän meinasi ensin ostaa kuorma-auton, mutta alkoikin sitten katsella seudulta tiloja. Hän ei halunnut tehdä velkaa, ja hankki siksi edullisesti rappiotilan. Talitintit lentelivät ikkunalasin kulmista sisään, ja muurausten rakosista näkyi uunin valkea. Lattialankku nousi, kun toiseen päähän astui, ja pirtin nurkassa oli mädäntynyt reikä, joka palveli miesväen vessana, Jaakko Sjöstedt kuvaa lähtötilannetta.

Lauri Sjöstedt muutti Holjaan Laitikkalasta Katajan tilalta, mutta alun perin hänen juurensa ovat Kalvolassa. Hänen isänsä Kaarle toimi toistakymmentä vuotta torpparina Niemen kartanossa.

– Torppariaika oli hyvää ja vuokra kohtuullinen: vain viisi päivää viikossa mies hevosineen kartanon töihin, Jaakko Sjöstedt kertoo.

”Aikoessani ostaa jalkineet (tilaa liikkeen nimelle ja osoitteelle) vakuutan, ettei minulla ole ennestään enempää kuin yksi pari korjauskelpoisia nahka-, keinonahka- tai kumipohjaisia käyttöjalkineita, mikä toteamiseksi alistun vaadittaessa asunnossani ja kodissani viranomaisten toimesta suoritettavaan tarkastukseen”, lukee sota-aikaisessa jalkineiden osto-oikeusvakuutuksessa. Amerikan kävijän elämän muistikuvia -kirjasta löytyy myös pula-ajan säännöstelykuponkeja.

Kerran kävi kuitenkin niin, että torpan renki tuli hieman myöhässä paikalle, kun savimaille alettiin ajaa rutakuormia. Kartanon isäntä antoi sopimusrikkomuksesta vakavan varoituksen.

Kaarle Sjöstedt hankki päivämiehelle kellon, jotta tämä osaisi jatkossa olla oikeaan aikaan paikalla. Mutta työajasta pidettiin kiinni myös illalla: kun kello tuli viisi, kuorma kipattiin tien poskeen, josta töitä voisi jatkaa seuraavana aamuna.

Tempaus sai kartanon isännän haastamaan torpparin kärjille työn laiminlyönnistä. Sjöstedt teki vastakanteen työn varastamisesta ja voitti tapauksen käräjillä. Nöyryyttävän jupakan jälkeen hän sai vuoden aikaa pakata tavaransa.

Kestikievarikyytejä ajanut Lauri Sjöstedt hankki auton 1920-luvun lopulla.

Jaakko Sjöstedtin Kaarle-vaari osti vuonna 1910 Katajan tilan Laitikkalasta. Niiltä tienoilta lähti vuosisadan alussa yli parikymmentä miestä ja naista Amerikkaan. Myös Lauri Sjöstedt teki kaksi reissua Kanadaan. Vuonna 1923 hän uurasti reilun vuoden metsätöissä, ratatyömailla ja tehtaissa. Neljä vuotta myöhemmin hän teki vielä toisen, vajaan vuoden mittaisen reissun valtameren taakse.

Laivamatka Englannin kautta kesti yli kolme viikkoa, eikä kielitaidottoman suomalaisen arki ollut helppoa. Rankat metsätyömaat keräsivät monenlaisia kulkijoita, jotka kävivät viikon päätteeksi ryyppäämässä tilinsä lähimmässä kylässä. Sjöstedt sen sijaan pysyi kämpillä ja säästi rahansa.

– Kämpiltä hävisi miehiä, kun porukat tappoivat heidät ja veivät rahat. Miehet alkoivat uhota, että vielä he isänkin rahat ryyppäisivät. Isä tuumi muutaman yön, pisti työvälineet kasaan ja lähti yön pimeydessä kämpiltä.

Holjaan päätynyt työteliäs mies pisti Kankaanpään torpan rakennukset ja maat hyvään kuntoon. Jaakko Sjöstedt kertoo isän vaiheista vuonna 2015 valmistuneessa Amerikan kävijän elämän muistikuvia -kirjassaan. Se on tehty ennen kaikkea lähipiirille.

Kolme sukupolvea Sjöstedtejä: Paavo (vasemmalla), Pauli ja Jaakko.

 

Risteyspaikka teollistui varhain

Taloja ja tarinoita kylien Holjasta ilmestyi 2011.

Lauri Pentti Jaakko ja Elin Sjöstedt.

Kiireiselle ohikulkijalle Holja on vain risteys Pälkäneen suunnasta Luopioisiin saavuttaessa. Mutta vielä reilut 50 vuotta sitten kulmakunta oli vilkasta seutua.

Holjan kautta kulki jo reilut 200 vuotta sitten sen ajan valtaväylä, Hämeenlinnan ja Laukaan välille vuonna 1785 avattu postilinja. Se toi reitin varrelle kestikievareita ja kulkijoiden mukana ajan tietoja ja aatteita.

Holja teollistui jo 1800-luvun lopulla, kun Holjansalmeen perustettiin saha. Sen työntekijät tarvitsivat asuntoja, ja torppien lisäksi seudulle alkoi syntyä mäkitupia.

Saha vilkastutti ja kehitti seutua. Esimerkiksi sähkövalot saatiin varhain. 1900-luvun alussa suunniteltiin jopa rautatietä Hämeenlinnasta Hauhon ja Holjan kautta Päijänteen rantaan Kuhmoisiin. Holjan asemaa kaavailtiin maanteiden risteyksen tuntumaan.

1920-luvun lopun lama koetteli varhain teollistunutta seutua. Saha ajautui konkurssiin, ja monet tilat pakkohuutokaupattiin.

Sotien jälkeen uuteen kukoistukseen nousseen Holjan elämä oli vilkkaimmillaan. Saha ja sen yhteydessä toiminut mylly ja leipomo työllistivät lähes sata ihmistä. Pientilat elättivät kasvavia perheitä. Kylässä oli monta kauppaa, ja sen kautta kulki 30 bussivuoroa päivittäin.

Vuonna 1923 ensimmäistä kertaa Kanadaan lähteneen Lauri Sjöstedtin passi.

Holjan hiljeneminen alkoi, kun maatalous koneellistui ja tilakoko kasvoi. Väki muutti työn perässä kaupunkeihin.

Saha paikkasi suhdannevaihteluita myymällä rantoja mökkitonteiksi. Tilat turvautuivat talousvaikeuksissa samaan keinoon, ja Holjan suunat rannat rakennettiin varhain.

Nykyisin Holjan kulmilla on vielä kaksi toimivaa maatilaa sekä kaksi liikenteeseen liittyvää yritystä: kolarikorjaamo ja tienpitokoneiden valmistaja. Risteykseen nousi vuonna 1987 maamerkiksi Jehovan todistajien valtakunnansali.

Reilusta sadasta asuintalosta osa on muuttunut kesäasunnoksi. Joistain torpista ja mäkituvista on löydettävissä enää kivijalka.

Jaakko Sjöstedt käy Taloja ja tarinoita kylien Holjasta -kirjassaan läpi kaikki seudun asuintalot. Hän esittelee kiinteistöjen synnyn ja kertoo tarinoita tienoon tapahtumista ja henkilöistä. Lisäksi esitellään yrittäjiä, elämäntaiteilijoita ja pienen karjatilan töitä ajalla ennen koneistumista.

Aitoon kalastuskunnan esimiehet

1955–1956 Unto Linden

1957 Eelis Siltanen

1957–1965 Unto Sandholm

1966–1975 Harald Costiander

1975–1976 Maunu Ahonen

1976–1979 Raimo Salminen

1980–1985 Antti Lehtelä

1986–2011 Erkki Toivari

2012–2013 Jaakko Sjöstedt

2013– Erkki Toivari

 

Aitoon kalastuskunnan sihteerit

1955–1963 Väinö Haviseva

1964–1968 Urho Toivari

1969–2008 Jaakko Sjöstedt

2009– Pasi Nurmi

Yksi kommentti

  1. Simo Myllykoski

    Nuo paikallisesta historiasta tietoa antavat jutut ovat aina mielenkiintoisia. Mutta tuolta Holjasta olisi mielenkiintoista saada koottua tietoa myös toisesta osaajasta, Pentti Sjöstedtistä, Jaakon veljestä. Olen itsekin monet kerrat käynyt hänellä aikanaan höyläkoneen kunnossapitoon liittyviä sorvausasioita tarvinnut. Aina on ollut hyvä ja virheetön työ tuloksena ja monet tunnit tarinoitu… Jos meidän mielemme mukaan olisi valtakunnan asioita hoidettu, olisivat ne ihan VARMASTI paremmalla tolalla! Voimia edelleen ja jaksamista toivotan sille seudulle ja hienoille ihmisille!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?