Kireäsankainen Siwasta vai taksilla Luopioisiin?

Sydän-Häme on voinut viime vuodet ylpeillä poikkeuksellisella ilmiöllä. Muualla maassa kauppapalvelut keskittyvät vauhdilla, mutta meillä on syntynyt uusia kyläkauppoja.

Jo kertaalleen kauppansa menettäneet Rautajärvi, Kuhmalahti ja Puutikkala ovat saaneet kaupat takaisin. Uusista kaupoista iloittaessa unohtuu helposti, että kauppa-asiointi on osin nollasummapeliä: uusi kyläkauppa vie asiakkaita entisiltä. Toki paljon suurempi osa kauppaeuroista valuu alueen ulkopuolelle, kun ihmiset liikkuvat enemmän ja asioivat hypermarketeissa.

Kyläkaupan pitäminen ei ole kasvuala, vaan hitaasti hiipuvaa toimintaa. Vanhusvoittoisissa kylissä asiakaskaarti harvenee, kun väki muuttaa keskustoihin palveluiden pariin, hoitolaitoksiin tai hautausmaalle.

Harvat maallemuuttajatkin ovat usein eläkeläisiä. Se saattaa olla kyläkauppojen onni, sillä lapsiperheen arki ja kauppa-asiat leviävät laajemmalle reviirille kuin maaseudun rauhaan muuttavan ikäihmisen.

 

Sydänhämäläiset saavat nauttia hyvistä kaupoista ja monista muistakin palveluista kesäasukkaiden ansiosta. Ilman loma-ajan sesonkia monen yrittäjän olisi vaikea elättää itsensä.

Seudun kaikki kaupat kiihdyttävät lomakuukausien ajaksi itseään isompaan kokoluokkaan. Hyvällä säällä hyllyjen äärellä hyörii sellainen heinäsirkkalauma, ettei mikään tahdo riittää. Mutta nyt takana on kolme kehnoa kesää ja talvea.

Parhaat kesä- ja talviviikot ovat sattuneet väärään aikaan. Kauppaa ei auta toukokuun tai elokuun lopun helteet, koska silloin väki on kaupungeissa. Jos lumet sulavat omasta pihasta hiihtolomiin mennessä, mökkiloma ei tule edes mieleen.

Kauppiaat joutuvat varautumaan sesonkiin viikkoja etukäteen. Grilliherkkuja ei voi jättää tilaamatta heinäkuuksi, vaikka vaarana onkin, että ne jäävät sateen vuoksi käsiin.

 

Vuosi sitten avannut Puutikkalan puoti lähestyy kaupankäyntiä uudella mallilla. Puoti suljetaan suosiolla hiljaisimpien talvipäivien ajaksi. Myymälä palvelee talviaikaan vain perjantaista sunnuntaihin, mutta kesällä joka päivä.

Myös Kuhmalahdelle kauppa palasi realistisin odotuksin. Ajatuksena ei ollut kullan vuoleminen, vaan itsensä elättäminen. Yhtälöä helpottaa olennaisesti se, että kiinteistö on oma ja kiinteät kulut pienet.

Ketjut ovat vaikeuttaneet tehokkaasti kyläkauppojen elämää. Pikkupuodin pitäjän on vaikea hankkia tavaransa ohi isojen ketjujen. Logistiikkapalvelut eivät toimi, vaan tavaran perässä pitää ajella pitkin maakuntia. Ketjut ohjailevat etukorttien avulla myös asiakkaita. Bonuksia ja plussia keräävä asiakas säästää kauppa-asiansa siihen, että vastaan tulee oikeanvärinen kauppa.

Kauppa-asiointi nivoutuu muihin palveluihin, joiden keskittäminen annetaan maakuntahallinnon tehtäväksi. Jos terveyskeskukset harvenevat, palvelutaksit kuljettavat muualle kyläkaupan uskollisimmat asiakkaat – eli ne, jotka eivät voi itse valita asiointipaikkaansa.

 

Kun Kesko osti Siwat ja Valintatalot, suurinta huolta kannettiin niistä kaupoista, joiden vieressä on K-kauppa. Mutta Onkkaalassa ei jäädä pulaan, vaikka Siwalle ei löytyisi jatkajaa, sillä taajamassa on edelleen kaksi markettia. Suurempi huoli ovat kylät, joista Kesko voi viedä ainoan kaupan.

Aitoon Siwaan ei ole löytynyt kauppiasta, ja siksi se on mukana YT-neuvotteluissa, jotka pahimmillaan johtavat myymälän sulkemiseen.

Aitoo oli viime vuosiin poikkeuksellinen kahden kaupan kylä. Perinteikäs Kauppayhtiö erottui lähiruualla jo ennen kuin siitä syntyi varsinainen buumi. Sen jälkeen kauppa sinnitteli kauppa-auton avulla. Myymälä hyytyi kauppa-auton lastauspisteeksi, mutta auto helpotti monen sivukulmien asukkaan elämää.

 

Kauppayhtiötä ei tappanut Siwa, eikä muitakaan kyläkauppoja paikallinen lähikauppa. Maaseudun kaupat ovat vaikeuksissa sen takia, että ihmiset poikkeavat työmatkoillaan hypermarketeihin. Monelle perheelle tavarataivaissa kiertelystä on tullut ainoa ruokakuntaa yhdistävä harrastus.

Kyläkaupat edustavat erilaista maailmaa. Niistä lähiseudun asukkaat saavat tarvitsemansa. Eivät fiineimpiä erikoisuuksia, vaan peruselintarvikkeet. Eivät hulluimpaan tarjoushintaan, mutta edullisesti, jos muistaa laskea myös kulkemisesta säästyvän ajan ja rahan.

Aitoon Siwa on Suomen pienin. Se on omassa sarjassaan klassikko, vaikka onkin jäänyt liikkuvalle kyläläiselle lähinnä täydennysostospaikaksi, josta haetaan se mikä unohtui tai loppui. Moni iäkäs asukas pystyy kaupan ansiosta asumaan kotonaan, ja siksi Aitoon Siwan puolesta kerätään nimiä netissä ja kaupassa.

Kaupaton kylä menettää vetovoimaansa. Hienossa paikassa olevat edulliset tontit eivät kiinnosta, jos eläminen jää yksinomaan auton varaan. Vanhojenkin talojen arvo laskee, koska tulijoita on vähemmän.

 

Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja.

Aitoon Siwa on kylän ylpeyksien vuoksi tavallista merkittävämpi kyläkauppa. Sitä tarvitsevat sekä Kirkastusjuhlat että Anna Tapion koulu.

Kirkastusjuhlaviikonlopun ajaksi Aitooseen saapuva juhlakansa kantaa lähipuodista kireäsankaisia kasseja, jotka on sullottu täyteen juomaa ja makkaraa. Sisäoppilaitoksella asuville yläkoululaisille kauppa on tärkeä kohtaamispaikka, josta haetaan välipalaa.

Kauppa ei kuitenkaan elä yhdellä festariviikonlopulla tai jäätelö- ja karkkikaupalla. Se tarvitsee omilta kyliltä säännölliset kävijänsä.

Kaupassa ei asioida kannatuksen vuoksi. Kurjistumiskierre ajaa muualle, jos kauppa ei käy ja tavara alkaa vanheta hyllyyn. Sen vuoksi kauppaan tilataan entistä vähemmän tavaraa ja tyhjenevät hyllyt karkottavat taas asiakkaita.

Aurinkoiset lumikelit hiihtolomiksi ja riittävän varhain alkava hellekesä helpottaisivat tilannetta kummasti. Ne toisivat mökeille väkeä, jonka tuoman piristysruiskeen turvin tavara kiertäisi taas vilkkaammin.

 

 

 

 

 

Kyläkauppa

Kyläkaupasta saa kaiken tarvittavan. Ei fiineimpiä erikoisuuksia, vaan peruselintarvikkeet. Eikä hulluimpaan tarjoushintaan, mutta edullisesti, jos muistaa laskea myös kulkemisesta säästyvän ajan ja rahan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?