Nuortenpalkane.fi: Nettisivu tuo nuorten äänen kuuluviin

Helppoa ja yksinkertaista

Onnistui! Ensimmäinen kommentti keskiviikkona julkaistulle nuortenpalkane.fi -sivustolle on lähetetty. Kommentin lähettäneet Enni Takala (vasemmalla) ja Deisy Hordo iloitsevat asiasta.

Toimiva, helppo ja yksinkertainen. Näin arvioivat pälkäneläisnuoret, jotka olivat paikalla kun nuorten oma sivusto, nuortenpalkane.fi, otettiin käyttöön keskiviikkoiltana.

– Me nuoret olemme vähän sellaisia, että hermot menee, jos johonkin mielipidekyselyyn vastaaminen kestää kovin kauan. Uudella nettisivustolla kommentointi sujui helposti ja näppärästi. Ja hyvää oli sekin, että mielipiteitä ei välttämättä tarvitse kertoa omalla nimellä. Uskon, että näin vastaamisen kynnys on monelle matalampi, 17-vuotias Enni Takala miettii.

Nuortenpalkane.fi -sivustolle kootaan paitsi nuorten mielipiteitä, myös kerätään reaaliaikaisesti julkaisuja Instagramista #nuortenpne -tunnisteen avulla. Näin sinne kertyy näkemyksiä ja kokemuksia nuorten elämästä Pälkäneellä.

– Materiaali toimii sekä nuorten äänenä että yhtenä lähtökohtana vaikuttamiselle ja epäkohtien esiin nostamiselle, mutta yhtä lailla myös positiivisten asioiden jakamiselle, Pälkäneen nuorisotyöntekijä Minna Rauas pohtii.

Sivustoa suunnittelemassa ollut pälkäneläisnuorten ydinryhmä pääsee tarvittaessa päivittämään sivustoa ja lisäämään sille julkaisuja. Heidän kauttaan asioita lähdetään viemään tarvittaessa myös eteenpäin kunnalliseen päätöksentekoon. Sivusto on kuitenkin yhtä lailla kaikkien nuorten käytössä. Rauas kertoo, että tarkoituksena on tehdä vaikuttaminen nuorille mahdollisimman helpoksi.

– Nuoret ovat internetissä ja sosiaalisen median kanavissa jo valmiiksi. Pälkäneen tapaiseen kuntaan, jossa julkinen liikenne on rajallista ja nuorten voi olla vaikea päästä liikkumaan tiettynä aikana tiettyyn paikkaan, tällainen toimintamalli istuu mielestäni oikein hyvin, Rauas lisää.

Sivuston rakensi nuorten toiveiden pohjalta Verke. Markus Lundqvist Verkeltä esitteli sivuston toimintaa nuorille viime keskiviikkona Pälkäneen kunnantalolla.

Valmiiksi hankkeen avulla

Verkkosivuston rakentaminen oli mahdollista ”Voimakasta myötätuulta nuorten vaikuttamiseen” -hankkeen avulla. Sivuston on nuorten toiveiden pohjalta rakentanut Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Verke. Verke on nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskus, joka etsii uusia tapoja hyödyntää internetiä ja interaktiivista mediaa nuorisotyössä.

– Meillä on käynnissä 11 kehityshanketta ympäri Suomea. Pälkäneelle rakennettu sivusto on kuitenkin ensimmäinen laatuaan, muualle emme ole vastaavaa toteuttaneet, Marcus Lundqvist Verkeltä toteaa.

Julkaisupäivänä nuortenpalkane.fi -sivulla on viisi ajankohtaista asiaa, joihin nuoret pääsevät sanomaan mielipiteitään. Suomen juhlavuoden kunniaksi etsitään sataa hyvää syytä olla nuori Pälkäneellä ja esitellään Pälkäneen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. Saitilla voi myös jättää mielipiteensä siihen, mitä pelejä Onkkaalan ja Luopioisten Nuokkareille pitäisi hankkia. Lyhyt esittely löytyy myös suunnitteilla olevasta, kunnantalon ja kirjaston väliin sijoittuvasta lähiliikuntapuistosta.

– Meneillään oleviin juttuihin mahtuu maksimissaan kahdeksan julkaisua. Sieltä löytyy aina myös linkki, jonka kautta voi jättää oman ehdotuksensa kunnan päätöksentekoon.  Toivottavasti mahdollisimman monet nuoret löytävät sivuston ja jättävät rohkeasti omia mielipiteitään ja postaavat Instagramiin kuvia sivun tunnisteella. Näin nuorten ääni saadaan kunnassa aidosti kuuluviin, Rauas näkee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?