Pajarin pojat ja Siukon poppoo – pohjoishämäläistä sotahistoriaa

Kenraalimajuri Aaro Olavi Pajari – Hämäläisten kenraali. SA-kuva.

Everstiluutnantti Aaro Olavi Pajari toimi Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin päällikkönä lähes koko 1930-luvun ajan. Hän toimi myös Pohjois-Hämeestä koottujen joukkojen komentajana niin Talvisodassa kuin Jatkosodassakin. Talvisodassa hän komensi Jalkaväkirykmentti 16:a ja Osasto Talvelaa Tolvajärven–Aittojoen suunnalla. Jatkosodassa hän komensi Karjalan Kannaksella 18.Divisioonaa, johon myös Pohjois-Hämeestä koottu Jalkaväkirykmentti 27 kuului. Syksystä 1943 lähtien Pajari toimi 3.Divisioonan komentajana Vienassa, Kannaksella ja myös Lapin sodassa. Pajarin johtamissa joukoissa taisteli kaikkiaan monia kymmeniätuhansia miehiä, ”Pajarin poikia”, paljon muualtakin kuin Pohjois-Hämeestä.

Aaro Pajari oli monissa vaikeissa tehtävissä ansioitunut rintamakomentaja, määrätietoinen ja oma-aloitteinen johtaja. Hän pyrki johtamaan joukkojaan edestä ja innosti alaisiaan komentajia ja päälliköitä toimimaan samoin. Kerrotaan, että Pajari viihtyi esikunnassa vain sen verran, että pysyi ajan tasalla kokonaistilanteesta. Hän sen sijaan kiersi paljon taisteluyksiköissä ja eturintamassa. Oma-aloitteisena ja kärsimättömänäkin miehenä hän ei ollut erityisen helppo yhteistyökumppani esimiesten tai naapuriyksiköiden komentajien suuntaan, mutta alaistensa ja joukkojen parissa häntä arvostettiin ja kunnioitettiin.

”Vuodattamalla joukkojen hikeä säästetään niiden verta. Hikeä ihmisellä riittää loputtomiin, mutta hänen verensä juoksee hetkessä kuiviin. Siispä panen joukkoni hikoilemaan mieluummin kuin vuotamaan verta.”  Tätä periaatetta Pajari noudatti sotatoimissaan. Tästä taustasta kumpuaa käsite ”Pajarin pojat”.

Ratkaisutaistelu Tolvajärvellä

Laatokan pohjoispuolella Korpiselän pitäjän Tolvajärvellä käytiin yksi Talvisodan ratkaisutaisteluista. Vihollinen oli 30. marraskuuta 1939 alkaneen sodan ensimmäisten kymmenen päivän aikana edennyt vanhalta rajalta Suojärveltä noin 60 kilometriä. Vähäiset raja- ja suojajoukot olivat pystyneet vain hieman hidastamaan vihollisdivisioonan eli noin 20 000 miehen etenemistä syvemmälle Suomeen. Vaarana oli, että vihollinen pääsee Laatokan kiertäen Kannaksella taistelevien suomalaisten selustaan. Ylipäällikkö Mannerheim määräsi eversti Paavo Talvelan Tolvajärven–Ilomantsin rintaman komentajaksi. Ydinjoukokseen tämä sai Pajarin komentaman Jalkaväkirykmentti 16:n. Tämä Pohjois-Hämeestä koottu joukko-osasto oli sodan alkupäivinä ollut Ylipäällikön reservinä Luumäellä. Itsenäisyyspäivänä 1939 rykmentti siirtyi juna- ja bussikuljetuksin ja osin marssien Tolvajärvelle, ja joutui siellä heti tosi toimiin.

Käänteen tekevä taistelu Tolvajärvellä käytiin 12. joulukuuta. Tolvajärven luonnonkauniissa harjumaisemassa Sydän-Hämeen miehet tekivät kansainvälistäkin huomiota saanutta historiaa. Rajulla ja hyvin johdetulla hyökkäyksellä miehitykseltään ja aseistukseltaan ylivoimainen vihollinen pystyttiin ensimmäisen kerran pysäyttämään ja lyömään taaksepäin. Tolvajärven torjuntavoitto antoi koko armeijallemme uskoa, että suurvallankin armeijalle voidaan panna hanttiin.

Pari päivää Tolvajärven jälkeen oli kova taistelu Ristisalmella, sitten vallattiin Ägläjärvi ja jouluun mennessä edettiin Aittojoelle. Kaksi kolmannesta vihollisen valtaamasta alueesta oli saatu takaisin. Rintamalinja vakiintui Aittojoelle aina sodan päättymiseen 13. maaliskuuta 1940 asti. Menestyksen lunnaat Tolvajärven–Aittojoen rintamalla olivat raskaat. Kuhmalahdenkin sankarihaudoissa lepää 26 ja Sahalahdella 16 tällä suunnalla taistellutta nuorta miestä.

Kuhmalahtelainen vänrikki Jaakko Lindgvist ja Kuhmalahden ja Sahalahden miehiä Jatkosodan rintamalla. Arkistokuva.

”Siukon poppoo”

Pääosa Kuhmalahden ja Sahalahden miehistä määrättiin Talvisotaan lähdettäessä Orivedeltä kotoisin olevan luutnantti Martti Siukosaaren johtamaan komppaniaan. Nämä miehet hyökkäsivät Tolvajärven kylältä kohti harjualuetta ja harjulla ollutta matkailumajaa. Vastassa oli murhaavaa konekivääri-, kivääri- ja kranaattitulta, mutta maja saatiin vallattua. Ensimmäisenä sisään meni kuhmalahtelainen pikakiväärimies Reino ”Vanha” Saarinen ja hänen jäljessään komppanianpäällikkö Siukosaari.

Matkailumajasta on tänään jäljellä kivijalka. Kivijalkaan kiinnitettiin vuonna 2011 muistolaatta: ”Tolvajärven taistelussa 12.12.1939 kaatuneiden muistoksi.” ja sama venäjäksi. Aikanaan kymmenien savujen Tolvajärven kylä on tyhjä, samoin siitä koti-Suomeen päin olleet Kokkarin ja Tsokin kylät ja Korpiselän kirkonkylä.

Kuhmalahden ja Sahalahden miehet muodostivat myös Jatkosodassa luutnantti Martti Siukosaaren komppanian, nyt osana Pajarin komentamaan 18.Divisioonaan kuulunutta Jalkaväkirykmentti 27:ää. Sodan lopussa komppania kuului Jalkaväkirykmentti 48:aan.

Pajarin divisioona hyökkäsi kärkijoukkona ja työnsi vihollisen Talvisodan rajalta Rautjärveltä kuukaudessa vanhalle rajalle Valkeasaareen. Tappioita Siukosaaren komppanialle tuli niin hyökkäysvaiheen kuin kolme vuotta kestäneen asemasotavaiheen aikana ja ennen muuta vihollisen suurhyökkäyksen aikana kesällä 1944. Jatkosodan loppuvaiheissa Siukosaaren komppanian alkuperäisestä miehistöstä oli jäljellä vain rippeet. Siukosaaren komppanian miehistä, ”Siukon poppoosta”, enää ani harva on keskuudessamme. Martti Siukosaari itse siirtyi tuonpuoleiseen vuonna 1984.

Hevoskolonna kohti Suursaarta maaliskuun lopussa 1942. Hevosillakin oli ”lumipuku”. SA-kuva.

Suursaari omiin käsiin

Kevättalvella 1942 silloin jo kenraalimajuriksi ylennetty Aaro Pajari sai sodanjohdolta tehtävän valloittaa keskellä itäistä Suomenlahtea oleva Suursaari. Operaatio tultaisiin suorittamaan suoraan Ylipäällikön alaisena. Tehtävään Mannerheim valitsi nimenomaan Pajarin.

Suursaari oli Talvisodan rauhansopimuksessa jouduttu antamaan Neuvostoliitolle. Pajari muodosti Suursaaren operaatioon noin 3 500 miehen vahvuisen joukko-osaston. Siinä omasta divisioonasta koottujen pataljoonien lisäksi oli rannikkojoukkoja ja erikoisaselajien joukkoja. Yli kolmannes ilmavoimien koneista oli myös tukemassa. Suursaari vallattiin ja jatkossa vielä siitä etelään oleva Tytärsaari. Näissä saari- ja jäätikkötaisteluissa olivat siis Sydän-Hämeenkin miehet mukana. Siniristilipun Tytärsaaren majakan salkoon kiipesi Kuhmalahden oma poika, luutnantti Matti Lehtinen.

Pajari Lapin sotaan

Syyskuussa 1944 solmitun aselevon ehtojen mukaisesti suomalaiset joutuivat häätämään saksalaiset sotajoukot Lapista. Tehtävä pyrittiin aluksi

Malja Tolvajärven sankareille ja Tolvajärven matkailumajan kivijalkaan kiinnitetylle muistolaatalle 7.10.2011. Kuvassa Pajarin tytär Helena Turpeinen ja Timo Siukosaari, komppanianpäällikkö Martti Siukosaaren veljenpoika. Kuva: Markku Rauhalahti.

Pajarin poikien tunnus.

hoitamaan neuvottelemalla ja sovussa, mutta Neuvostoliitto vaatii nopeampaa tahtia; alkoi Lapin sota. Kenraalimajuri Aaro Pajarin komentama 3.Divisioona sai käskyn siirtyä Kannakselta Ouluun, josta se syys-lokakuun vaihteessa laivakuljetuksin siirtyi Tornioon. Pajarin joukot ajoivat saksalaiset pois Torniosta ja jatkoivat rajusti taistellen kohti Rovaniemeä, josta saksalaiset irrottautuivat lokakuun puolivälissä. Muutama päivä tämän jälkeen Pajari sai käskyn saapua Päämajaan Helsinkiin, jossa hänet valvontakomission käskystä pidätettiin ja asetettiin tutkintavankeuteen sotarikoksista epäiltynä. Epäilyt todettiin sittemmin aiheettomiksi.

Vastikään armeijan palveluksesta siviiliin siirtynyt Aaro Pajari kuoli vuonna 1949, 52-vuotiaana. Jo sota-aikana hän oli kärsinyt sydänvaivoista ja oli lyhyitä aikoja niistä hoidettavanakin. Pajari oli kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari. Ensimmäisen kerran hänet palkittiin Mannerheim-ristillä syksyllä 1941 hyökkäysvaiheen jälkeen ja toisen kerran Lapin sodan aikana syksyllä 1944.

 

Perinne elää

Kenraali Aaro Pajarin johtamien joukkojen ja taistelijoiden perinnettä vaalii nyttemmin erityisesti Pajarin Poikien Perinneyhdistys puheenjohtajanaan kenraalimajuri evp Kalervo Sipi. Yhdistys kerää Pajarin joukkojen perinnettä arkistoista ja haastatteluin, järjestää ohjelmallisia jäsenkokouksia sekä sotahistoriamatkoja. Tämän vuoden matka suuntautuu Kaakkois-Suomeen paikoille, josta Pohjois-Hämeen miehet kesällä 1941 lähtivät hyökkäykseen kohti vanhaa rajaa sekä Kotkan seudulle Suursaaren valtauksen maisemiin. Itse Suursaareen tosin ei nykyisin ole asiaa; on tyydyttävä vain kiikaroimaan siihen suuntaan.

Näyttely Pajarin pojista

Tampereen museokeskus Vapriikissa avattiin tiistaina näyttely ”Pajarin pojat talvi- ja jatkosodassa”. Näyttely lähestyy aihettaan sotilaiden omien kokemusten kautta. Keskeisinä lähteinä ovat sota-aikana tehdyt sotapäiväkirjat, kertomukset ja kirjeet.

Näyttelyssä Pajarin poikien kokemuksiin voi tutustua tekstien, äänitteiden, valokuvien, videoiden ja esineiden välityksellä. Näyttely on Vapriikissa esillä 13. elokuuta 2017 asti.

 

Markku Rauhalahti

Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen varapuheenjohtaja

Kirjoittaja on Kuhmalahdella syntynyt metsänhoitaja. Hänen isänsä Väinö Rauhalahti toimi Kuhmalahden suojeluskunnan paikallispäällikkönä 1930-luvulla, jolloin everstiluutnantti Aaro Pajari toimi Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin päällikkönä. Väinö Rauhalahti taisteli Pajarin joukoissa sekä Talvisodassa että Jatkosodassa ja ylennettiin loppuvuodesta 1941 vänrikiksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>