Irlantilaisen musiikin ilta päänavaajana

Kuhmalahden kirjastossa vietetään irlantilaisen musiikin iltaa ensi maanantaina. Eala-yhtyeen jäsenet soittavat ja laulavat irlantilaista kansanmusiikkia ja lauluja, jotka soivat vihreän saaren pubeissa ja kodeissa. Paikalla voi myös tutustua irlantilaiselle musiikille tyypillisiin soittimiin, kuten bodhraniin, ja perehtyä vaikkapa irlantilaisen tanssin helppoihin askeliin. Kello 18 alkavan illan teeman mukaisesti kirjastolla on tarjolla vinkkejä Irlanti-aiheisesta kirjallisuudesta.

”Irkkumusiikin ilta” etenee Kuhmalahden jälkeen Sahalahden kirjastolle maanantaina 6.3. ja Vatialaan ti 7. maaliskuuta. Mahdollista on, että se nähdään ja kuullaan myös Pälkäneellä. Tapahtumasarja on ensimmäinen osa ”Kulttuuria lähelle” -hanketta, jolla ollaan tuomassa taidetta ja kulttuuria kyliin, taajamiin ja ihmisten luo kahdeksan kuukauden ajan niin Kangasalla kuin Pälkäneelläkin.

Tammikuussa käynnistyneellä hankkeella halutaan lisätä taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta Kangasalla ja Pälkäneellä; maksuttomia tapahtumia halutaan järjestää erityisesti kylissä ja taajamien reuna-alueilla. Valtaosa tapahtumista on avoimia kaikille kuntalaisille, mutta osa toiminnasta kohdistetaan lapsille, nuorille ja ikäihmisille.

Kangasala-talon koordinoimassa hankkeessa ovat mukana sekä Pälkäneen että Kangasalan kunnat, Kimmo Pyykkö -taidemuseo ja Kulttuuriosuuskunta Terä. Hankkeelle on myönnetty lisäksi avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Tapahtumien järjestämisen lisäksi hankkeen aikana halutaan kehittää toimintamalleja, joilla keskusta-alueiden ulkopuolella asuvat tai muuten kulttuuripalveluiden saavuttamattomissa olevat kuntalaiset voisivat päästä osallisiksi taiteesta ja kulttuurista.

Hankkeen tiimoilta ollaan tuottamassa monipuolista ohjelmaa: sirkus- ja sanataidetyöpajoja, konsertteja ja musiikki-iltoja, esityskiertue ja elokuvanäytöksiä. Digitaalista kulttuuripalvelutarjontaa kehitetään Kangasala-salista lähetettävillä suorilla nettilähetyksillä.

Kuntalaisten, järjestöjen, kyläyhdistysten ja alueen kulttuuritoimijoiden toivotaan osallistuvan toiminnan suunnitteluun ja kertovan ideoitaan ja toiveitaan alueen kulttuuritoiminnan kehittämiseksi. Ideoita ja palautetta kerää koordinaattori Minna Aurivuo, jonka tavoittaa sähköpostitse minna.aurivuo@kangasala-talo.fi tai puhelinnumerosta 040 5851135. Pälkäneeltä yhteyshenkilönä on kulttuurituottaja Marketta Vaismaa, johon saa yhteyden sähköpostitse marketta.vaismaa@palkane.fi tai puhelimitse 0400 931 005.

Lisää ohjelmistoa tullaan julkistamaan hankkeen verkkosivulla http://www.kangasala-talo.fi/kulttuurialahelle.

Minna Aurivuo kerää ideoita muun muassa siitä, miten kylien kulttuuritarjontaa voisi kohentaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?