Kirjastolevy: Faarao Pirttikangas nimesi Kuhmalahden Nubialaiset soittaa Kuhmalahden kirjastolla

Taidenäyttely avaa kirjaston ”Kustikuun”

Pohjan kirjastolla alkaa kahden viikon kuluttua ”Kustikuu”, jonka aikana pääsee näkemään ja kuulemaan kuhmalahtelaisen Kusti Vuorisen taidetta.

Keskiviikkona 1.3. avataan Vuorisen taidenäyttely, jossa on esillä viimeisen kolmen vuoden aikana syntyneitä kananmunatemperamaalauksia. Niistä osa edustaa Simberg-henkistä symbolismia, osa on maisemateoksia.

Torstaina 16.3. Kusti Vuorinen esiintyy kirjastolla Faarao Pirttikankaan kanssa. Pirttikangas on mukana Lainan päivänä julkaistulla kirjastolevyllä, joka on lainattavissa kirjastoissa, muttei ostettavissa tai kuunneltavissa suoratoistopalveluiden kautta. Kirjastolevyn artistit tekevät helmi–maaliskuussa seitsemän kirjastokeikkaa. Kiertue päättyy Pohjan kirjastossa torstaina 16.3. Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset -keikkaan.

Ensilevynsä Kuhmalahden työväentalolla äänittänyt Faarao Pirttikangas nimesi Kuhmalahden Nubialaiset -yhtyeensä sen mukaan. Erilaisilla miehistöillä esiintyvä bändi tulee Kuhmalahdelle isolla seitsemänhenkisellä kokoonpanolla.

Kusti Vuorinen hyppää keväällä lavalle Faarao Pirttikankaan lisäksi myös Rakkan kanssa. Yhtye julkaisee yhteislevyn Black Motorin kanssa. Levyn julkaisukeikka järjestetään Tampereen TTT-Klubilla keskiviikkona 5.4.

Rakkan riveissä soittavat Vuorisen lisäksi Masa Orpana (saksofoni ja huilu), Tommi Kolunen (trumpetti), Ville Rauhala (kontrabasso) ja Janne Tuomi (rummut).

Kusti Vuorinen soittaa kotikirjastollaan Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset -yhtyeen kanssa maaliskuun puolivälissä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?