”Nyt Sinä, Herra, annat palvelijasi rauhassa lähteä”

Jukka Erola, in memoriam

Jukka Erola.

Kuhmoisten eläkkeellä oleva kirkkoherra, lääninrovasti Jukka Tapani Erola menehtyi vaikeaan sairauteen 17. tammikuuta 2017. Hän oli samalla viimeinen itsenäisen Kuhmoisten seurakunnan virkaan asetettu kirkkoherra, sillä Kuhmoinen liittyi Hollolan kappeliseurakunnaksi tämän vuoden alusta.

Jukka Erola syntyi yrittäjäperheeseen Helsingissä maaliskuussa 1964, mutta muutti jo varhaislapsuudessaan Tampereelle, josta tuli hänen kotikaupunkinsa. Koulutie alkoi Tammelan kansakoulusta 1971. Nuoruusvuosien harrastuksiin kuului partio ja aikuisiässäkin samoilu Isojärven kansallispuistossa ja mökkielämä Isojärven Säikäänniemessä olivat rakkaita harrastuksia.

Erola kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta 1983 opettajinaan oppikirjankin tekijöinä tunnetut Martti Mäkituuri ja Jukka Hakalehto. Ylioppilastutkinnon jälkeen valittavana oli seurata veljen esimerkkiä tekniseen korkeakouluun tai teologian opinnot Helsingissä. Vaa’an kallistumiseen jälkimmäiseen vaikuttivat ennen muuta Kalevan seurakunnassa vietetyt nuoruusvuodet, jotka valoivat vahvan perustan kristilliselle identiteetille ja teologin uralle. Isoseksi ensimmäistä kertaa lähtiessä saadusta ohjeesta ”kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut vapaaehtoisesti, sydämen halusta: Älkää herroina vallitko niitä, jotka ovat osallenne tulleet, vaan olkaa laumallenne esikuvana” (1. Piet.5: 2-3) tuli toiminnan johtotähti.

Erola valmistui Helsingin yliopistosta pääaineenaan Vanhan testamentin eksegetiikka. Pro gradu-tutkielma (1991) käsitteli Jerobeam I:n ajan uskontopolitiikka. Hänet vihittiin papiksi syyskuussa 1991 Tampereella. Hän toimi aluksi rovastikunta-apulaisena, Sahalahden ja Kuhmalahden vs. kirkkoherrana 1994 ja kotiseurakuntansa Kalevan kappalaisena 1994–1995. Erola toimi oman virkansa ohella myös Satakunnan lennoston sotilaspastorina 1992–1997 ja ilmavoimissa sotilaspastorina 1997–2003. Kuhmoisissakin hän oli veteraanien hallituksen jäsen.

Pirkkalassa vietettyjen vuosien 1995–1997 jälkeen hän hakeutui seuraten isiensä jälkiä Päijät-Hämeeseen, jossa hänet valittiin muutaman vuoden jälkeen kirkkoherraksi 2008. Tässä virassa hän sairastui yllättäen vakavasti ennen kuin ehti täyttää 50. Lähtösaarnansa kirkkoherra piti kynttilänpäivänä 2015 evankeliumista, jossa Simeon toteaa: ”nyt Sinä, Herra, annat palvelijasi lähteä rauhassa niin kuin olet luvannut, sillä minun silmäni ovat nähneet Sinun pelastuksesi”(Lk. 2: 29–30). Torstaituvan uusien virsien lauluhetki marraskuussa 2016 jäi viimeiseksi palvelukseksi seurakunnalle.

Erolassa yhdistyivät nuoruuden päivistä lähtien monet perihämäläiset piirteet: luotettavuus, rauhallisuus, lojaalisuus, omintakeinen huumorintaju ja hyvä harkintakyky. Hän valmisteli puheensa huolellisesti, tuskaili toisinaan hallinnon rattaita ja seurakunnan tulevaisuuden näkymiä. Hän rakasti hiljaiselämää, lukemista ja musiikkia soittaen itsekin nuoresta lähtien kitaraa. Myös puolisoksi löytyi 1999 Kuhmoisista kanttori. Erola osasi vetää niin eläkeläisten tuokiot kuin rippikoulunkin rennossa hengessä sisällöstä tinkimättä. Hän nautti itse erityisesti rippikoululeireistä, johon oli jo teininä isosen tehtävässä valmentautunut kesä toisensa jälkeen. Viimeisen rippileirinsä hän piti 2013, jo vakavasti sairaana.

Erola kohtasi ihmiset silmiensä tasalta elämän eri puolia säikkymättä. Seurakunnassaan hän oli pidetty pappi, kirkolle uskollinen työntekijä, perheelleen hellästi rakastava puoliso ja isä sekä ystävilleen säikkymättä haasteellisinakin aikoina toivoa ylläpitänyt veli ja kasvinkumppani.

Esko M. Laine

Kirjoittaja on kirkkohistorian dosentti, teologian tohtori ja Jukka Erolan ystävä lapsuudesta lähtien.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?