Punk: Vuonna 1978 perustettu Suurkaupungin haitat pääsi viimein kokoelmalevylle

Rautajärven trio hioo keikkasettiään

Ei ihan perinteinen rokkibändin treenikämppä, kun takaseinässäkin lukee Kukkian maa- ja kotitalousnaiset. Rautahovin lava on kuitenkin Suurkaupungin haittojen harjoitusareenaksi vallan sopiva. Punkin pyörteissä Raimo Hietala (vas.), Jarmo Pirttiniemi sekä Timo Jokinen.

”Lontoon skidit sanoo niill’ on tylsää”, karjui Ratsia-yhtyeen solisti Jyri Honkavaara 1970-luvun lopulla ja jatkoi samassa biisissä, että ”tietääks ne millasta on Pihtiputaalla”. Mutta olihan Pihtipudaskin kuitenkin iso paikka Luopioisten Rautajärveen verrattuna. Nykyisen Pälkäneen itäkeskuksen raitilla Ratsian debyyttisingle tuli joka tapauksessa tutuksi muun muassa Jarmo ”Jape” Pirttiniemelle, Timo ”Timmer” Jokiselle ja Raimo ”Boogie” Hietalalle. Yläastetta käyneen kolmikon makuun olivat muutkin punk rock -lokeroon sijoitetut nimet kuten Pelle Miljoona, Eppu Normaali ja Sensuuri. Ulkomailta muun muassa Sex Pistols, Sham 69 ja Ramones.

Rautajärveläisteinit Jape, Timmer ja Boogie päättivätkin pistää pystyyn oman bändin. Kohta Pirttiniemen kotitalon yläkerrassa mentiin eikä meinattu. Tämä tietysti kuultiin koko kylällä, sillä pojat tykkäsivät avata ikkunat soittotreeniensä ajaksi.

– Oli me Timon kanssa soiteltu jo aiemminkin yhdessä, mutta kun saatiin vakituinen basisti porukkaan, niin alkoi innokas bänditreeni. Muistelisin, että se oli vuosi 1978, rumpali Pirttiniemi kertailee.

– En ollut soittanut bassoa koskaan, mutta ryhdyin opettelemaan. Aitoolaiselta Pekka Lempiseltä ostin basson ja vahvistimen, Hietala puolestaan muistaa.

– Punk-asennetta meillä toki oli, mutta emme olleet ihan niin vakavissamme kuin useat sen aatteen bändit. Soittaminen oli meille hauskanpitoa. Ehkä musatyylimmekin oli pikemminkin uutta aaltoa, joka siinä punkin vanavedessä alkoi muodostua omaksi tyylikseen, Jokinen jatkaa.

Lisäsävyä soittohommiin haettiin muun muassa äänittämällä ikkunasta mikrofonilla viereisen kaupan takapihalla siihen aikaan pidettyjä moottorisahaesittelyjä.

– Soitettiin myöhemmin sitä pärinää musavahvistimien kautta täysillä ulos. Taisi kauppiaana toiminut Tiusasen Heikki joskus puida nyrkkiäkin, Jokinen myhäilee.

Basisti Raimo Hietala on Suurkaupungin haittojen jäsenistä ainoa, joka yhä asuu Rautajärvellä.

Sensuurin keikkakaverina

Aluksi bändi toimi nimellä Porno. Heti ensiaskelilla lähdettiin tekemään omia biisejä, vaikka toki myös lainakappaleita tuli treenattua. Omatekoisiin lauluihin Pirttiniemi ja Hietala antoivat aihe-ehdotuksia, mutta sävelet ja tekstit olivat etupäässä kitaristi-laulaja Jokisen käsialaa.

Punk-bändien lyriikoissa vastustettiin usein pontevasti yhteiskunnan auktoriteetteja, joten rautajärveläiskokoonpanokin tekaisi muun muassa rallit Armeijan puvussa sekä Poliisi.

– Oli myös sitä punkkarien ja teddyjen välistä skismaa ilmassa, niin siihen osallistuttiin tekemällä biisi Elviksen kitara. Joku tyttöaiheinen laulukin täytyi olla ohjelmistossa, ja poliitikoille piti vinoilla, Jokinen mainitsee.

Ensimmäisen keikkansa nuorukaiset tekivät Oriveden Suojalla legendaarisen Nuuka-Nautinto -pienlehden järjestämissä kemuissa vuonna 1979. Tilaisuus oli maalaispojille kova juttu, sillä siellä soittivat lisäksi muun muassa tamperelaiset Sensuuri ja Kohu-63. Näistä ensin mainittu oli koko illan ykkösnimi ja soittotaidoiltaan aivan omassa luokassaan. 1980-luvun alusta saakkahan orkesterin kitaristi Costello Hautamäki on niittänyt suosiota Popedan riveissä.

– Oli tavallaan paha paikka soittaa siinä Sensuurin ja Kohu-63:n välissä, kun ne olivat jo tunnettuja bändejä. Mutta kyllä siellä oli älyttömän hieno meininki. Tapahtumassa soittivat lisäksi esimerkiksi Roy & Tolppakengät, Kasvain, Leningradin kaupunginjohtaja sekä sahalahtelainen Sorry, Pirttiniemi hehkuttaa.

Bändien nimet olivat varsin mielikuvituksellisia, ja kohta rautajärveläisten triokin muutti nimeä. Syntyi Suurkaupungin haitat. Treenit tihenivät entisestään, ja kaikki harjoitukset otettiin nauhalle. Keikkoja kertyi muutama.

Kitaristi-laulaja Timo Jokisen kynästä ovat lähtöisin Suurkaupungin haittojen omat biisit. Myös lainakappaleita on soitettu paljon.

– Kasetti me koostettiin, ja siitä oli mainoskin Nuuka-Nautinnossa. Myimme sitä vissiin 40 kappaletta, Pirttiniemi naurahtaa.

Kasetit digiksi

Bändi hyytyi 1980-luvun alussa, kun soittajat lähtivät ammattiopintoihinsa kuka minnekin. Varsinainen levytys jäi haaveeksi, vaikka pitkään oli pyöritelty ideaa muutaman punk-bändin yhteisestä omakustannekokoelmasta.

Työelämään siirtyneet ja perheytyneet musaharrastajat äänittelivät kasetillisen musaa vuonna 1995, mutta tyyli oli vähän hakusessa. Pari kertaa muulloinkin kokoonnuttiin soittelemaan, vaan pysyvämmin ei kipinä roihahtanut. Yhteistoimintaa hankaloitti sekin, että Pirttiniemi oli jo aikoja sitten muuttanut Riihimäelle.

Kolmikon jäsenistä kukin pysyi jotenkin musiikkitouhuissa mukana myös välivuodet. Pirttiniemi puuhaili Pirttis & Punkpartio -nimellä studiossa muttei keikoilla, Hietalalla oli vaihtelevia viritelmiä kuten Jokisen ja parin muun kaverin kanssa pyöritetty Leipiintyneet paakarit, ja Jokinen taas teki satunnaisesti sekä äänityksiä että keikkaa muun muassa Lentomies Usva -nimisen projektinsa merkeissä.

Vuosi 2016 toi yllätyksen. Pienlehtiarkistoja digimuotoon urakoinut Juho Hänninen kontaktoi Pirttiniemeen päin ja halusi kuultavakseen Suurkaupungin haittojen ikivanhoja nauhoja. Alkamaisillaan oli levyttämättömien punk-ajan nuorisobändien dokumentointi digiarkistoon.

– Youtubesta hän oli meidät yhyttänyt. Lähetin Juholle neljä kasetillista treenimatskuamme, ja jonkin ajan päästä tuli tieto, että Svart Records –pienlevy-yhtiö on valinnut meidät punk-ajan pikkubändejä esittelevälle Kuoleman tappaneet -kokoelmalle. Levynjulkistamistilaisuuteen tarjottiin keikkaakin, joten nyt on syksystä asti treenattu, Pirttiniemi selittää.

Rumpali Jarmo Pirttiniemi sai noin vuosi sitten kiintoisan yhteydenoton. Miehen vanhan bändin nauhoituksia kysyttiin digitoitaviksi.

Sormissa kestoa

Treenipaikaksi bändille järjestyi Rautahovi. Mikäs sen sopivampaa, sillä onhan trio leimallisesti nimenomaan rautajärveläinen, vaikka Pirttiniemi asuu kauempana ja Jokinenkin Luopioisten Kirkonkylässä.

Levy tuli markkinoille viime viikolla, ja Suurkaupungin haitoilta siinä on biisi Elviksen kitara. Kokoelma-albumin julkistamiskeikka pidetään helsinkiläisessä Lepakkomies-baarissa lauantaina 4. maaliskuuta. Mukana on kaikkiaan neljä yhtyettä.

– Nyt olemme hioneet keikkasettiä kuntoon. Seitsemän biisiä on mukana. Kaikki sellaisia, joita soitimme alkuaikoina. Esimerkiksi Poliisi-biisiä olemme viimeksi soittaneet 39 vuotta sitten. Ajattelin, että mitenkähän sormet mahtavat kestää näin innokasta bassottelua, mutta kun ensimmäiset treenit olivat ohi, fiilis oli loistava, Hietala toteaa.

Bändin jäsenet eivät lupaile jatkossa uusia kappaleita. Sen sijaan he jättävät portin auki sille mahdollisuudelle, että nyt kun on päästy uuteen alkuun, saatettaisiin keikkoja heittää lisääkin.

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>