Tampereen seudun ammattiopisto Tredu ja Kangasalan kunta allekirjoittivat maanantaina yrittäjyyskasvatus- ja yritystoimintapalveluita koskevan kumppanuussopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on edistää Tredun, Kangasalan kunnan ja alueen yritysten sekä yrittäjäjärjestöjen välistä vuorovaikutusta.
Kumppanuussopimuksen myötä Tredu ja Kangasalan kunta palkkaavat yhteisen yrityskoordinaattorin, jonka tehtävänä on edistää ja kehittää yhteistyötä alueen yritysten sekä Tredun opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Yrityskoordinaattorina toimiva Antti Lyhteilä auttaa työssäoppivia oppilaita sijoittumaan yrityksiin ja toisaalta yrityksiä hankkimaan osaavaa työvoimaa sekä kehittämään oman henkilökuntansa osaamista Tredun koulutustarjonnan avulla. Hän on jo aloittanut kiertämisen kangasalalaisessa yrityskentässä.

Tredun ammatillisen koulutuksen johtaja Helena Koskinen ja Kangasalan kunnanjohtaja Oskari Auvinen vahvistivat yhteistyön kehittämisen raapustamalla nimensä kumppanuussopimukseen.
– Osaamisen lisäämiseen on tarpeita esimerkiksi automaatiossa ja esimiestyössä, vain pari mainitakseni, hän arvioi.
Sopimuskausi kestää vuoden 2020 loppuun. Siihen mennessä on tarkoitus löytää parhaat mahdolliset toimintatavat osapuolten välille, minkä jälkeen toimintaa voitaisiin jatkaa toistaiseksi.
– Tahtotila tähän on ollut ilman paperiakin. Tavoitteena on saada vastaava malli kaikkiin kuntiin. Se ei myöskään sulje pois esimerkiksi lukioyhteistyötä, kertoo Tredun ammatillisen koulutuksen johtaja Helena Koskinen.
Hän uskoo kaksoistutkinnon eli niin ammatillisen kuin ylioppilastutkinnonkin suorittajien määrän kasvavan Kangasalla, kun uusi ammattikoulurakennus valmistuu lukion läheisyyteen. Uuden talon neliömäärässä on hänen mukaansa huomioitu se, että tekemisen paikka voi – ja tulisi – oppilaitoksen lisäksi olla yrityksessä tai jossakin muualla.
Viimeisimmät kommentit