Epätietoiseksi tunnustautunut lukija otti yhteyttä Sydän-Hämeen Lehteen paloturvallisuusasioissa. Häntä oli lähestynyt vanhoihin omakotitaloihin paloturvallisuuskartoituksia tekevä yritys, joka oli kartoituksen jälkeen suosittanut tulisijan käyttökieltoa ja useiden tuhansien eurojen korjausta. Vain jonkin aikaa aiemmin käynyt nuohooja ei kuitenkaan ollut löytänyt takasta mitään huomautettavaa.
Miten tällaisissa tilanteissa tulisi toimia – tai jos epäilee oman tulisijansa kuntoa, Tampereen pelastuslaitoksen tiedottaja Veijo Kajan?
– Kannattaa aina ottaa yhteyttä alueen nuohoojaan. Jos nuohoojaa ei jostain syystä tavoita, voi ottaa yhteyttä myös alueen pelastusviranomaiseen.
Miten nuohousjärjestelmä nykyisin toimii?
– Pirkanmaalla on voimassa piirinuohousjärjestelmä. Rakennuksen omistajan, haltijan ja toiminnanharjoittajan on yleisten tilojen ja koko rakennusta palvelevien järjestelyjen osalta sekä huoneiston haltijan hallinnassaan olevien tilojen osalta huolehdittava, että tulisijat ja savuhormit on nuohottu säädösten mukaisesti. Nuohoustyössä on käytettävä alueen pelastustoimen päättämää palveluntuottajaa (piirinuohooja). Ensimmäisen kerran nuohoojaan otetaan itse yhteys, jonka jälkeen nuohooja suorittaa vuosittaisen yhteydenpidon aikataulunsa mukaisesti.
Miten tulisijastaan pitää parhaiten huolta?
– Tulisijan tuhkanpoistosta on huolehdittava. Tuhka ei saa ylettyä arinarautoihin saakka, koska tällöin tulisijan ilmansaanti vaikeutuu. Tulisijassa tulee polttaa vain puhtaita, kuivia polttopuita, joiden kosteus on 15–20 prosenttia. Kannattaa myös tutustua tulisijan käyttöohjeisiin, jotta siitä saisi irti mahdollisimman suuren hyödyn.
Mikä on yleisin tulipalon aiheuttaja asunnoissa?
– Ihmisen toiminnasta syttyy eniten tulipaloja. Kotitalouksissa sähkölaitteet ja niiden huolimaton tai väärä käyttötapa ovat huono yhdistelmä. Esimerkiksi liedet ovat suurimpia tulipalojen aiheuttajia, varsinkin jos liesien läheisyyteen on jätetty jotain palavaa materiaalia. Myös kiukaat ja kynttilät aiheuttavat paljon tulipaloja.
Viimeisimmät kommentit