Minä-näytlemän esittää nuorten tyttöjen ryhmä. Vasemmalta oikealle Angelica Lewis, Lotta Rahkonen, Marleena Aalto, Sanni Sipola. Kuva Merja Palin.

Kangasalan Pikkuteatterin kevään näytelmä kertoo siitä, mitä nuoret eniten pohtivat: minää, minän olemusta, minän kohtaamista. Näkökulma on tyttöjen kehityksessä, naiseksi kasvamisessa – näyttämö on tällä kertaa nuorten naisten.

Käsikirjoitus perustuu Kirsti Kurosen runoteokseen Likkojen lipas, ja näyttelijöinä on neljä Pikkuteatterin vanhimpien eli yli 15-vuotiaiden ryhmän tyttöä.

– Näytelmän suunnittelu lähti ryhmän koostumuksesta. Neljälle samanikäiselle nuorelle tytölle ei löytynyt valmista näytelmää, joten päätimme tehdä uuden aluevaltauksen ja dramatisoida runot, kertoo ohjaaja Mika Eerola.

Hän toteaa, että tekotapa on mielenkiintoinen vaikka ei välttämättä helpoin mahdollinen. Kaikki on tehty itse, koko näytelmän kaari on ohjaajan ja ryhmän suunnittelema.

– Näyttelijöiden ryhmä on ollut alusta saakka tiiviisti mukana valitsemassa ensin teosta ja sitten siitä esitettäviä runoja. Yhteistyömme onkin tässä projektissa erityisen tärkeää, sillä kun en itse ole koskaan ollut pikkutyttö enkä nuori nainen, minun täytyy luottaa näyttelijöihin, Eerola kertoo.

Kasvun kipukohtia

Minän kehitystä ja minuksi kasvamista käsitellään näytelmässä kehityksen kipukohtien kautta. Teemoja ovat esimerkiksi eka juttu, tyttöjen välinen ystävyys, masennus ja väsymys. Asiat ovat yhteisiä kaikille mutta jokainen kokee ne yksilöllisesti.

– Siirtymä otsakkeesta toiseen on näyttämöllä vapaata, emme osoita yleisölle, milloin aihepiiri vaihtuu. Muutenkin jokainen tulkitsee runot omalla tavallaan ja kokonaisuus voi ilmaista eri ihmisille eri asioita, Mika Eerola kuvailee.

Näytelmän lavastus, valaistus ja muu tausta on minimoitu, jotta esitys on tarvittaessa helppo siirtää esimerkiksi kouluille ja vastaaviin paikkoihin.

– Toki vähän taustaa ja äänimaailmaa on mukana, mutta esitys perustuu siihen, että näyttelijä itse tuo runojen kautta maiseman tyhjälle lavalle, Eerola selittää.