Syksyllä 1920 suutari Anton Autio lapioi hiekkaa Kangasalan Huutijärvellä Vääksynjoen laitaan avatussa santakuopassa. Hiekan seassa näkyi muutamia kiviesineitä, jotka hän otti talteen ja toimitti Kansallismuseoon.
Lähetys arvioitiin museossa niin merkittäväksi, että 38-vuotias arkeologi Sakari Pälsi lähti siltä istumalta Kangasalle tarkastelemaan löytöpaikkaa. Alueella oli asuttu noin 2 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Löytö oli siis merkittävä.
Pälsi teki saman tien paikalla kaivauksen, jonka tuloksia hän tarkasteli artikkelissa Pohtion kivikautinen asuinpaikka Kangasalla. Pälsin mukaan asuinpaikka edusti jääkauden jälkeistä ensiasutusta.
Hämeen ensimmäiset asukkaat pystyttivät kotansa tienristeykseen ja siihen kohtaan Kangasalan harjujen jonoa, missä sen aikoinaan leikkasi Sarsanjoki. Sarsan luonnonolosuhteet tarjosivat poikkeuksellisen hyvät edellytykset esihistorialliselle asutukselle.
Sakari Pälsi teki Pohtion ja Sarsan alueella kaivauksia vuosina 1921 ja 1923 todeten samalla asuinpaikkoja olevan enemmän. Optimistisesti Pälsi uskoi hankkeensa saavan lisärahoitusta, varsinkin kun siihen liittyisi vesistöhistoriallinen selvitys.
Sarsan seutua kivikautisine asuinpaikkoineen Pälsi ei kuitenkaan unohtanut, vaan palasi vuonna 1932 Sepänjärven asuinpaikalle tekemään pienimuotoisen kaivauksen. Tallennetun raportin mukaan Pälsi oli löytänyt kuparin palan, ensimmäisen Suomesta kivikautiselta asuinpaikalta löydetyn.
Tasavallan huonoin virkamies
Sakari Pälsi syntyi 9.7.1882 Hämeen läänin Lopella Pälsin talossa, joka oli ollut hänen isänsä suvulla 1700-luvun alusta asti. Maanviljelijää ei Pälsistä silti tullut. Ylioppilaaksi päästyään alkoi hän opiskella Helsingin yliopistossa arkeologiaa, kunnes kiinnostus kansatieteeseen vei miehen mennessään.
Eläväinen ja levoton tiedemies teki elämäntyönsä Kansallismuseossa, jonka esihistorian osaston johtajan virasta hän jäi eläkkeelle 1946. Sakari Pälsin katoamistemput ja viranhoidosta karkailu olivat oma lukunsa. Tästä sai alkunsa Pälsiä seurannut nimitys ”tasavallan huonoin virkamies”.
Ennen kaikkea Sakari Pälsi oli lahjakas ja omintakeinen kielenkäyttäjä. Kyseessä oli kulttuurin monitoimimies, kirjailija, kuvaaja ja tieteentekijä.
Kivikautisromaani Sarsan maisemissa
Sakari Pälsi – elämä ja työt -elämäkerrassa arkeologi Christian Carpelan kuvaa Pälsin kivikautisromaanin Kova Mies ja Nimetön syntyhistoriaa.
Pälsin kolmannen kaivauksen ajankohtana julkaisi Santeri Ivalo kivikausikertomuksen Kirveskansan tulo. Pälsin mukaan Ivalon teos oli ”teoreettinen ja laiha”. Hän tiesi pystyvänsä parempaan.
Kova Mies ja Nimetön ilmestyi lopulta vasta 1950. Kirja tarkastelee kivikautista yhteisöä suurten järvien ja pitkien harjujen hallitsemassa ympäristössä.
Pälsin romaani ei ole tieteellinen eikä tietoteos, vaan esihistoriallinen romaani. Romaani on sijoitettavissa muun muassa Björn Kurténin ja Jean M. Untinen-Auelin tuotannon rinnalle.
Pälsin kuvaama yhteisö eli myöhäistä kivikautta, jolloin kupari eli vaski oli ainoa Suomen alueella tunnettu metalli. Sepänjärvestä löytyneestä kuparista Pälsi sai kipinän romaanilleen. Romaanissa alun perin 25-henkinen yhteisö asuu meren rannalla, mutta hylkeenpyynnin ehtyessä päättää siirtyä sisämaahan alueelle, jonka aiemmin pyyntiretkiä tehneet miehet olivat hyväksi havainneet.
Puolitoista vuotta kestänyt vaihe päättyi ympäristöolosuhteiden muutokseen, eli läheisen järvialtaan purkautumiseen patoavan harjun poikki, mikä muutti vesistöolosuhteita laajemmallakin alueella.
Monet Pälsin romaanissa antamat viittaukset sopivat ennen kaikkea Sarsan alueen maantieteelliseen kuvaan, jonka alueen suurisuuntaisempi tutkimus jäi Pälsiltä toteuttamatta.
FT, Tuula Vuolle-Selki
Sarsan Lentolassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt tutkija ja tietokirjailija.
Lähteet:
Mirja Metsola & Jukka Relas (toim.): Sakari Pälsi – Elämä ja työt (Into, 2017).
Sakari Pälsi, Kova Mies ja Nimetön. Otava 1950.
https://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det2.aspx?KOHDE_ID=211010003
