Muistokirjoitus: Pentti Toija 1922-2017

Se oli kattos sinä sillä lailla —

Pentti Toija kesäkuussa 2012 90-vuotispäivänsä edellä kotitalonsa pihassa.

Viime lauantaina Pentti Toijan arkku laskettiin Tommolan hautausmaahan keskelle kevättalven puhtaanvalkoista lumikenttää, ja me yli sata saattajaa peittelimme kukkavuorella hänen lepopaikkansa. Jäähyväisiksi sotaveteraanille Aimo Kokkola lauloi saman laulun kuin sankarivainajille aikanaan laulettiin: Oi kallis Suomenmaa.

Se hetki päätti yhden pälkäneläisen aikakauden. Kaikki tietävät, mitä tarkoittaa, kun Toijan Penttiä ei enää ole.

Hän nukkui pois rauhallisesti 11. päivä helmikuuta Kangasalan terveyskeskuksessa. Viimeinen sairaus oli vain muutaman päivän pituinen, joten hän sai elää kotona miltei loppuun asti.

Pentti Toija oli leppeä, huumorintajuinen, vaatimaton mutta oman arvonsa tunteva mies, suuri kotiseutumies, luonnon ystävä ja kaikkien ystävä; aina yhdessä Irja-vaimonsa kanssa ottamassa vieraanvaraisena vastaan läheiset ja vieraammat taloon poikkeajat. Jokainen voisi kirjoittaa hänestä oman tarinansa.

En tiedä, montako kertaa olen itse toimittajana soittanut Pentille ja tiedustellut, saisinko tulla kyselemään jostakin kotiseutuhistorian asiasta. Aina se sopi, ja taustalla Irja huuteli, että pyydä kahden aikaan, silloin on kahvi.

Tätä kirjoitusta Pentti ei ole enää tarkistamassa. Jostain hän silti tuntuu sanovan silmänurkissa hyväntahtoisen ilkikurinen hymy:

– Toi tekee taas runoa, toi plikka.

Sillä eihän Pentti voi olla poissa. Ei kokonaan.

 

 —

 

Pentti Jalmari Toija (Toivonen) syntyi 14. kesäkuuta 1922 Pälkäneellä. Tarkkaan ottaen hän syntyi Tampereella synnytyslaitoksella ja matkasi sitten pikku nyyttinä Kaisa-äidin sylissä hevoskyydillä kotiin Pälkäneelle. Rauhallinen miehenalku hermostui kuulemma matkalla vain kerran, kun sadekuuro ropisi kasvoille.

Pentin isä Jalmari Toivonen oli seppä ja äiti kampaaja. Heidät tunnettiin älykkäänä, sivistyneenä, ystävällisenä ja ahkerana yrittäjäpariskuntana, ja samaa juurta olivat Pentti ja hänen nuorempi Tekla-sisarensa. Kolmikymmenluvulla Toijat muun muassa perustivat kotiinsa limonaditehtaan, jonka koneiston ja kaluston kaikkine pikkuesineineen ja yksityiskohtineen Pentti Toija on lahjoittanut Pälkäne-Seuralle.

Pentti oppi jo muutaman vuoden vanhana käsittelemään työkaluja ja kehittelemään leikeissä omia innovaatioitaan. Hän kävi keskikoulun Kangasalan oppikoulussa ja koulumenestys oli erittäin hyvä. Lukupäätä olisi riittänyt mihin asti vain, mutta niin riitti teknisiä taitojakin.

Toijan paja oli kylän ja koko pitäjänkin yleiskorjaamo, jonne tuotiin mitkä tahansa rikki menneet koneet ja laitteet, ja nopeaälyinen poika oppi siinä ohessa. Autojakin hän osasi korjata jo kolmikymmenluvulla ja oli valmis alan mies, kun sota tuli väliin.

Pentti Toija astui asepalvelukseen jatkosodan ensimmäisenä syksynä vuonna 1941. Talvella 1942 hän palveli rintamajoukoissa JR 44:ssä, kunnes hänet komennettiin Aunukseen kuudennen armeijakunnan 19. autokorjaamolle. Siellä hän palveli kunnes oli lähdettävä Lapin sotaan, mistä tuli komento siviiliin marraskuussa 1944.

Sotakokemuksistaan ja alkuperäisistä päiväkirjamerkinnöistään Pentti Toija kirjoitti muistelmakirjan, joka ilmestyi vuonna 2010. Pälkäneen veteraanityössä hän oli myöhäisellä iällään keskeinen vaikuttaja ja osallistui uskollisesti kaikkiin veteraanien tilaisuuksiin ja tapahtumiin.

 

 

Pentti Toija sai pajan ja vasta valmistuneen autokorjaamon omiin nimiinsä 1950-luvun alussa mentyään naimisiin vuonna 1950. Vuonna 1948 hän oli perustanut sorvaamon yhdessä insinööri Seppo Korppoon kanssa, ja myöhemmin hän laajensi yrityksiä ja rakensi niille uusia tiloja. Yrittäjänä hän toimi 1980-luvun lopulle asti.

Pälkäneellä tavattiin sanoa, että veipä Toijan Pentille minkä tahansa moottorilla toimivan kapistuksen, sen sai ehjänä takaisin; ja jos ei sopivaa koneen osaa ollut ennestään olemassa, Pentti sorvasi sen itse. Eikä siinä ollut läheskään kaikki. Hän korjasi koneita myös harrastuksekseen ja toisten harrastajien avuksi. Muun muassa Vehoniemen automuseo ja Tampereen seudun mobilistit muistavat hänet vielä kauan, samoin Onkkaalan VPK ja Pälkäne-Seura, joissa kummassakin Toija oli paitsi ahkera ja aktiivinen jäsen, myös korvaamaton korjausmies ja tekninen tuki.

Vapaapalokunta-aate oli tarttunut häneen jo kotona, ja isänsä jäljissä ja yhdessä vaimonsa kanssa hän teki palokuntatyötä monet vuosikymmenet. Hänet palkittiin Suomen Palontorjuntaliiton ansioristillä vuonna 1973 ja Artton maljalla vuonna 1982.

Suomen Kotiseutuliitto puolestaan on palkinnut hänet sekä pronssisella että hopeisella kotiseututyön ansiomitalilla.

– On tullut katseltua sinne taaksepäin, kun olen pälkäneläistä sukua ja aina täällä asunut, hän kuittasi kiinnostuksensa 90-vuotishaastattelussaan.

Pentti Toija vei mennessään muistoja ja tarinoita, joita kukaan ei ehtinyt saada muistiin, mutta hän jätti myös poikkeuksellisen paljon jäljelle, toisten hyväksi. Hän talletti, keräsi ja välitti eteenpäin kotiseutuhistoriaa: esineitä, valokuvia, muistiinpanoja ja pitkiä tarinoita, joiden tietojen oikeellisuudesta hän oli erittäin tarkka. Hän oli uskollisesti mukana kotiseutuseuran talkoissa, tapahtumissa, teatteriretkillä – mitä tahansa Pälkäne-aiheista järjestettiin, saattoi luottaa siihen, että Irja ja Pentti sinne ainakin tulevat.

 

 

Pian tulee kevät, ja Kostianvirta vapautuu jäistä. Se oli Pentin joki, jonka jommallakummalla rannalla hän asui koko elämänsä Aunuksen vuosia lukuun ottamatta. Kotirannassa oli oma venetalas ja vene, jolla tehtiin matkat saarimökille, kalastamaan, rakkaita järvimaisemia kiertämään.

Pentti Toija oli laivamies henkeen ja vereen – hän tunsi koko Hämeen sisävesiliikenteen aluksineen ja kapteeneineen yhtä hyvin kuin pälkäneläisten eri-ikäiset pikkupaatit, perämoottorit ja huviveneet.

Pentin istuttama tammi kotitalon pihassa alkaa pian vihertää ja puutarha kukkia. Viimeistä edelliseen kesäänsä asti Pentti käänsi ja kylvi perunamaansa itse ja hoiti vihannekset ja juurekset yhdessä Irjan kanssa. Oma maa kasvatti syötävää, syksyllä korjattiin sato, talvella voitiin olla tyynin mielin, kun sarka oli hoidettu kunnollisesti.

Pentti Toijan muisti oli uskomaton. Hän oli Pälkäneen lähihistorian pohjaton tietopankki, josta sai tarkan ja luotettavan vastauksen mihin tahansa. Jos hän ei tiennyt jotain, hän ilmoitti sen heti. Mutta tavallisesti tarvittiin vain yksi kysymys, kun Pentin kirkas ja terävä katse jo tarkentui johonkin kauan sitten tapahtuneeseen ja vastaus alkoi tulla kuin filmiä pyörittäen:

– Se oli kattos sinä sillä lailla…

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?