Simo Arra oli kylien ääniharava

Simo Arra.

Valtuustossa jatkava Simo Arra (kesk) keräsi Kangasalan kylistä suurimman äänisaaliin, yhteensä 213 ääntä. Sahalahdella asuva Arra oli tyytyväinen saamaansa äänimäärään.

– Äänimääräni ovat kunnallisvaaleissa keikkuneet juuri tuossa parin sadan äänen hujakoilla, joten toki olen tyytyväinen. Nyt ääniä tuli suhteellisesti enemmän Sahalahdelta kuin viime vaaleissa, kaikkiaan 141 kappaletta eli 14 prosenttia koko Sahalahden äänimäärästä, Arra laskeskeli.

Hän uskoo, että Sahalahdelta tullut isompi äänimäärä selittyy osin sillä, että keskustaa aikaisemmin edustanut Tuomas Bährend siirtyi ensin kesken valtuustokauden kristillisdemokraatteihin, ja hetki ennen vaaleja kokoomuksen listoille.

– Luulen, että Bährendiltä palasi joitakin ääniä minulle näissä vaaleissa.

Vuodesta 2005 Kangasalan valtuustossa istunut mies harmitteli sitä, että keskustan painoarvo pienenee jatkossa hieman, sillä puolue menetti Kangasalla kaksi valtuustopaikkaa. Keskustalla on uudessa valtuustossa viisi edustajaa. Samaan hengenvetoon kokenut valtuutettu kuitenkin totesi, että toisaalta vihreiden saavuttama hyvä tulos on hyväksi myös keskustalle.

– Meillä on ollut hyvää yhteistyötä vihreiden kanssa ja olemme molemmat pitäneet ääntä esimerkiksi kyläkoulujen säilymisen puolesta, Arra totesi.

Mäkelälle henkilökohtainen ennätys

Kuhmalahtelainen Heikki Mäkelä (kesk) oli niin ikään erittäin tyytyväinen omaan äänisaaliiseensa. Neljännelle valtuustokaudelle valittu Mäkelä sai 171 ääntä, joista peräti 137 Kuhmalahdelta.

– Hyvillä mielin olen ja vähän hämmästynytkin näin hyvästä tuloksesta. Viime kuntavaaleissa sain 101 ääntä, joten äänisaalis kasvoi nyt seitsemälläkymmenellä. Luulen, että valtuustopaikastaan luopuneen Arja Marttalan äänistä osa periytyi minulle, Mäkelä mietiskeli.

Mäkelän mielestä Kangasalan vaalituloksessa ei ollut isoja yllätyksiä.

– Tulos korreloi aika hyvin ehdokaslistoja ja mukana olleiden ehdokkaiden määriä eri puolueiden listoilla, hän näki.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?