Käärmeasiantuntija Urpo Koposella on yksi toive ylitse muiden.
– Kunpa suomalaiset kasvattaisivat sen verran luonnetta, että sietäisivät käärmeitä ja etenkin kyykäärmeitä vähän paremmin. Käärmeet muiden matelijoiden tavoin ovat taantuva laji globaalistikin. Suomalaiset vihaavat kyykäärmeitä niin paljon, että laji saattaa ehtiä kuolla sukupuuttoon ennen kuin sitä ehditään alkaa edes suojella, Koponen toteaa.
Kyiden määrä on Suomessa romahtanut vauhdilla. 50 vuotta sitten yhdessä talvehtimispaikassa saattoi olla jopa 500 kyytä yhdessä. Nykyisin yhdessä onkalossa talvehtii harvoin edes sataa yksilöä.
Käärmeasiantuntija itse naurahtaa olevansa väärin ymmärrettyjen ja sorrettujen puolella. Kyy sijoittuu Suomen vaarallisimpien lajien joukossa noin sijalle 15. Kirkkaasti edelle kiilaavat esimerkiksi hirvi, poro, ampiainen ja punkki.
– Jos kyy vain pääsee karkuun kohdatessaan ihmisen, se myös tekee niin, Koponen vakuuttaa, mutta jatkaa, että suurin osa kyiden ja ihmisten kohtaamisista tapahtuu marjastusaikaan elo-syyskuulla, kun marjastaja astuu kyyn päälle.
– Tällöin säikähtävät yleensä sekä kyy että marjastaja, ja jos kyy ei pääse pakoon ihmistä, se saattaa viimeisenä keinonaan puolustautua puremalla marjastajaa. Viimeisen sadan vuoden aikana Suomessa on kuitenkin kuollut kyynpuremaan vain kaksi ihmistä, Koponen kertoo.
Talvehtimisessa on riskinsä
Huhtikuussa eletään sitä aikaa, kun uroskyyt matelevat esiin koloistaan. Ne nousevat naaraita aiemmin talvehtimispaikastaan, sillä niiden on kypsyteltävä siittiöitä toukokuussa äitienpäivän aikaan tapahtuvaa parittelua varten. Urokset taistelevat paritteluoikeudesta – isossa kyyjoukossa paritteluoikeuden voittaa kaksi tai kolme yksilöä.
Kyyn talvehtimispaikat sijaitsevat usein rinteessä tai muuten korkeammalla kuin muu maasto. Laji talvehtii useasta yksilöstä muodostuvana pallomaisena rykelmänä. Pälkäneellä kyyt viihtyvät hyvin esimerkiksi Syrjänharjun–Isokankaan alueella. Ilmastonmuutoksen mukana leudontuvat talvet aiheuttavat haasteita myös käärmeille.
– Talvehtimispaikan lämpötilan pitäisi olla nollan ja kahden plusasteen välillä. Jos on asteen tai parikin lämpimämpää, kyyn talvea varten keräämä rasvavarasto sulaa liian nopeasti ja se menehtyy nälkään. Jos taas talvehtimispaikka on liian kylmä, kyy paleltuu kuoliaaksi, Koponen huomauttaa.
Paras paikka talvehtia on kuivassa paikassa sijaitseva onkalo, jossa on runsaasti lämpöä eristävää lunta ympärillä. Leutojen talvien vesisateet aiheuttavat nekin oman uhkansa lajille.
– Jos talven aikana sataa paljon vettä ja vesi pääsee talvehtimisonkaloon, käärmeitä uhkaa hukkumiskuolema. Niiden täytyy siis arvioida onkalon oikea syvyys mahdollisimman oikein syksyllä.
Siirrä tarvittaessa, älä tapa
Naaraat heräävät talvihorroksesta noin huhtikuun puolivälissä. Parittelun jälkeen naaraat kantavat poikasia neljä kuukautta. Auringon lämpö kypsyttää poikasia emon kohdussa. Jos kohdalle osuu sateinen ja kylmä kesä, naaraat menevät raskaana talvihorrostamaan ja jatkavat munasolujen haudontaa kevätauringon lämmössä. On melkoinen luonnonihme, että kantavat naaraat paastoavat koko raskausajan ja voivat olla syömättä yli vuoden ja kuitenkin synnyttävät terveet poikaset ja säilyvät vielä itsekin hengissä.
– Tämä on harvinaista, mutta näin voi tosiaan käydä, Koponen sanoo.
Kyyt liikkuvat elämänsä aikana suhteellisen lyhyitä matkoja ja elävät elämänsä noin 1,5 kilometrin suuruisella alueella. Jos käärmeen näkee pihallaan tai mökkitontillaan vain päivän tai parin ajan keväällä ja syksyllä, piha todennäköisesti sijaitsee käärmeen reitillä talvehtimispaikalta saalistusmaille. Koponen kehottaakin ihmisiä malttamaan mielensä, ennen kuin siirtävät kyyn toiseen paikkaan.
– Tilannetta voi ensin tarkkailla ja vasta jos näyttää siltä, että kyy jää pihan lähettyville oleilemaan, niin se kannattaa siirtää ihmisten kannalta parempaan ja rauhallisempaan paikkaan.
Käärme kannattaa kiikuttaa parin kilometrin päähän tontista.
– Sieltä se ei tule ikinä takaisin. Valitettavan usein ihmiset päätyvät päästämään kyyn hengiltä. Tämä ei ole tarpeellista, sillä kyyn siirtäminen onnistuu lopulta aika pienellä vaivalla.
Paras ja turvallisin tekniikka kyyn siirtämiseen on käyttää kannellista kahdenkymmenen litran muoviämpäriä ja haarapäistä keppiä. Ämpäri kannattaa laittaa pihalle ilman kantta poikittain, ja kun kyy on tarpeeksi lähellä, pitää kyytä niskasta käsin kepin haarassa ja ohjata se kepin avulla ämpäriin.
– Tämä on yllättävän helppoa, kun vain uskaltaa yrittää. Ämpärin kanteen kannattaa tehdä hengitysreiät ja pohjalle voi halutessaan laittaa hieman kariketta, Koponen vinkkaa.
Myrkky koostuu valkuaisaineista
Kyyn myrkky koostuu yli kymmenestä eri valkuaisaineesta, joista noin kymmenen löytyy myös ampiaisen myrkystä – kyseessä on siis periaatteessa sama myrkky. Koponen kuvailee myrkkyä marinadiksi, jolla on kyyn ruoansulatuksessa oma tärkeä tehtävänsä. Kun kyy nielee esimerkiksi myyrän tai sammakon, myrkky alkaa hajottaa saaliin kudoksia ja tekee sen pehmeämmäksi.
– Tämän takia kyy ei nielaise saalistaan heti, vaan vasta sen jälkeen, kun myrkky on ensi ehtinyt pehmentää saalista.
Jos maastossa kohtaa käärmeen, ihmisen kannattaa toimia rauhallisesti. Nopeita ja äkillisiä liikkeitä pitäisi pyrkiä välttämään. Kyyt menevät vaaratilanteessa kippura-asentoon ja nostavat niskansa ylös.
Koponen on huomannut, että kyyt eivät pelkää ihmistä lainkaan, mikäli tämä on makuuasennossa. Tilanne muuttuu heti, kun ihminen nousee kontilleen tai seisomaan.
– Kuvaan nykyisin kyykäärmeitä tarkkailemalla ensin, mihin koloon ne vetäytyvät. Menen sitten kameran kanssa makaamaan lähelle tätä koloa, eikä yleensä kestä kauan, kun kyy työntyy esiin ja tulee hieromaan tuttavuutta. Se ei tee minulle mitään niin kauan kuin pysyn rauhallisesti makuuasennossa. Myönnän kyllä, että tämän kuvaustavan oppiminen vaati melkoista itsehillintää.
Kommentointi on suljettu.