Owas: Teijo Kuiri tyhjentää varastot, koska uudet kesäkalusteet eivät saapuneet ajoissa

Tyhjennysmyynti alkaa avajaisista

Luopioislaiset ja seudun mökkiläiset osaavat jo odottaa, että Owas -kesäkalusteita maahantuova Teijo Kuiri avaa kesän ajaksi kesäkalustemyymälän Rego-hallille.

Tuotteita yhdessä vietnamilaisvalmistajien kanssa kehittävä Kuiri on laajentanut valikoimia joka vuosi. Ensimmäisinä kesinä myymälä levittäytyi aulaan heti, kun se vapautui salibandyväen käytöstä. Viime kesänä kalusteita saatiin myös hallin edustalle, johon valmistui laaja katettu terassi.

Tästä kesästä on tulossa erilainen, sillä avajaiset aloittavat samalla tyhjennysmyynnin: Kuiri jäi pienenä toimijana suurten tilaajien jalkoihin, eikä hän saa täksi kesäksi kalustekuormia ajoissa maahan.

– Alan suuret toimijat löytäneet vietnamilaisvalmistajat. Jokseenkin joka tehdasta laajennetaan vauhdilla, kun tuotantoa siirretään Kiinasta sinne, Teijo Kuiri kertoo.

Samalla toimitettavat erät ovat kasvaneet entistä isommiksi, ja tulevan kesän toimitusajat venyneet. Kuirille oli lähdössä toistakymmentä merikontillista tavaraa, mutta toimitus oli lykkääntymässä heinäkuulle. Suomen suvessa ei enää siinä vaiheessa voi sitoa rahojaan kesäkalusteisiin. Niinpä Kuiri päätyi myymään jo maahan saapuneet kalusteet pois ja keskittymään sitten tukkukauppaan.

Poistomyynti alkaa vappuviikonloppuna. Luopioisten Rego-hallin myymälä on avoinna lauantaista maanantaihin kello 10–15. Varastojen tyhjennyksen lomassa pitäisi päättää, jatkaako myymälä tulevina kesinä.

– Tilaukset pitäisi jättää ajoissa.

Kuiri tarvitsisi entistä isompia kaluste-eriä varten lisää tilaa. Sitä saattaisi järjestyä kesäksi 2018, jos Pälkäneen liikuntahalli valmistuu ajoissa, eikä salibandyväki enää tarvitse Luopioisten Luja-Lukko Areenaa kesätreenipaikakseen.

– Mutta liikkuvia osia on vielä paljon, Kuiri tuskailee.

Erityisen harmissaan hän on nykyisten asiakkaiden puolesta. Sana Suomen oloja kestävistä Owas-kalusteita on kiirinyt vuosien varrella, ja moni mökkiläinenkin on varautunut hankkimaan kalusteet kesällä Luopioisista.

Nyt Kuiri ei ole varma, pystyykö hän palvelemaan asiakkaitaan.

– Sohvaryhmiä, pöytiä, aurinkotuoleja ja muita kalusteita sekä akaasia- ja komposiittilaattoja löytyy kyllä jonkinmoinen valikoima, mutta tarkoituksena on päästä niistä ripeällä tahdilla eroon.

 

Owas -terassikalusteiden kehittäjä ja maahantuoja Teijo Kuiri avaa Luopioisiin kesämyymälän kuudetta kertaa. Viime kesäksi sen edustalle valmistui sadan neliön terassi, jossa kalusteita pääsee näkemään luonnollisessa ympäristössä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?