Tulossa ja menossa

Veteraanijuhla: Veteraaniveljet ovat jo käyneet vähiin, mutta uudet sukupolvet kannattelevat perintöä

Ei unohdeta heitä milloinkaan

Tulossa ja menossa, Uutisnostot

Kunnanjohtaja Janita Koivisto kiinnitti Selma Toivosen rintaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalin.

 

– Veteraanit eivät olleet supersankareita vaan ihmisiä. Silti he tekivät jotakin sellaista, mihin heidän ei ikinä olisi pitänyt pystyä, totesi 9-luokkalainen Pyry Vaismaa.

Pälkäneen veteraanijuhlassa Nuijantalossa tehtiin ehkä 30 vuoden yleisöennätys tai ainakin päästiin lähelle sitä. Veteraanijuhlan ohjelmasta vastanneiden reserviläisyhdistysten edustajilla oli hymy herkässä, kun tuolirivit täyttyivät reunasta reunaan.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi veteraanijuhlasta haluttiin luoda kaikille yhteinen kansalaisjuhla, ja toive täyttyi jopa yli odotusten.

– Hienolta tuntuu, myönsi Pälkäneen reserviupseerikerhon puheenjohtaja Vesa Mellavuo.

Toinen toive oli nuorten mukaantulo. Sotaveteraaneista harvat jaksavat enää lähteä seuraamaan juhlia, mutta heidän perintöään kannattelemaan halutaan kasvattaa uusia sukupolvia.

Nuoruus astui näkyviin, kun juhlan avasi Pälkäneen reservinaliupseerit ry:n nuori puheenjohtaja Jussi Mikkola. Raikuvimmat aplodit keräsi yhdeksäsluokkalainen Pyry Vaismaa sydämeenkäyvällä puheellaan ja itse kirjoittamallaan isänmaallisella runolla, jolla ei ole nimeä.

Valkokankaalla esiintyivät puolestaan 25 vuoden takaiset nuoret, kun yleisö pääsi seuraamaan videokoostetta paikallisin voimin tuotetusta näytelmästä Tuntematon sotilas, jonka moni vielä hyvin muisti elävänä esityksenäkin.

Musiikkiohjelmasta vastasivat Korsukööri sekä Aimo Kokkola säestäjänään Yrjö Tikka. Kipeä sormi esti Kokkolaa soittamasta kitaraa, mutta harmonikkasäestys sopikin täydellisesti aiheeseen: sota-ajan kevyeen musiikkiin, jota viihdytyskiertueet toivat etulinjaan asti.

Päätössanat lausui Pälkäneen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Petri Urkko. Kaikilla esiintyjillä oli ikään kuin yksi yhteinen ajatus: onpa veteraaneja mukana juhlimassa tai ei, heitä ei milloinkaan unohdeta.

Mitali rintamapalvelusta

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Petri Urkko kiitti päätössainoissaan esiityjiä ja järjestäjiä. Korsukööri odotti paikoillaan Maamme-laulun alkua.

Selma Toivonen teki rintamapalveluksensa nuorena tyttönä Kannaksella vuonna 1944.

Veteraanijuhlan yhtenä huippukohtana kunnanjohtaja Janita Koivisto luovutti sotaveteraaneille myönnettävän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitalin rautajärveläiselle talon emäntä Selma Toivoselle.

Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Toivonen palveli kesällä 1944 evakuointitehtävissä sotatoimialueella Karjalan kannaksella, mikä tuotti hänelle rintamapalvelutunnuksen ja sotaveteraanin statuksen.

Toivosen tehtävänä oli karjan kuljetusten organisointi ja itse kuljetukseen osallistuminen, mikä oli suurhyökkäyksen aikana vaikea ja vaarallinen tehtävä.

Kaikelle karjalle ei ollut mahdollista järjestää kuljetusajoneuvoja, vaan eläimiä oli kuljetettava jalkaisin pitkiä matkoja, jotka kestivät jopa viikkoja. Yöpymis- ja taukopaikat piti etsiä metsästä tai jonkin hylätyn rakennuksen suojista.  Usein oli vielä jalkamatkan päätyttyä odotettava pitkään rautatiekuljetusta ja koko ajan hoidettava eläimiä alkeellisissa oloissa.

Vaatimattomuudessaan Selma Toivonen ei koskaan tuonut sotaveteraaniuttaan esiin, joten kesti 70 vuotta ennen kuin hänet löydettiin palkittavaksi. Mitaleja on ollut mahdollisuus anoa nyt kolmen vuoden ajan.

– Tuskin mitalit olisivat inflaatiota kärsineet, vaikka niitä olisi myönnetty aikaisemminkin, mitalin luovutuspuheen Luopioisten reserviläisten puolesta pitänyt Timo Ailio arveli.

Tuleva kunnanjohtaja puolusti isänmaata kaikissa vaiheissa

Varatuomari, reservin kapteeni Antero Oksanen on Pälkäneellä omissa lapsuudenmaisemissaan. Hänen isänsä Urpo Oksanen toimi Pälkäneen kunnanjohtajana vuosina 1951-1974.

– Korsuissa ei ollut ylempi- ja alempiarvoisia. Siellä he olivat tasavertaisia veikkoja, totesi Pälkäneen veteraanijuhlan juhlapuhuja, varatuomari Antero Oksanen.

Hän kertoi pälkäneläisille hyvin tutun ja Pälkäneen lähihistorian vahvimpiin vaikuttajiin kuuluneen isänsä Urpo Oksasen, Pälkäneen ensimmäisen kunnanjohtajan, sotakokemuksista. Reservin majuri Urpo Oksanen oli elämänsä loppuun asti suuri isänmaan mies, joka jaksoi muistaa ja tukea sotaveteraanien ja maanpuolustuksen asiaa kaikissa vaiheissa.

Antero Oksanen totesi, että rintamalla sodan riehuessa ympärillä hänen isänsä oli vain yksi poika toisten poikien joukossa. Kova sotatie opetti sekä nöyryyttä että äärimmäistä sitkeyttä.

Talvisodan alussa Urpo Oksanen oli vielä naimaton mies, sotilasarvoltaan vänrikki, kangasalalaisen maanviljelijäperheen poika, jolla oli vahva suojeluskuntatausta. Hän päätyi heti aluksi taistelemaan ankariin oloihin Suomussalmen rintamalle, missä hän kuului Paavo Susitaipaleen komentamaan kuuluisaan ryhmä Suteen.

Oksanen muun muassa osallistui Suomussalmen ja Kuusamon välillä 30 asteen pakkasessa käytyyn taisteluun, josta tuli Suomussalmen ensimmäinen torjuntavoitto.

Jatkosodan alkaessa Oksanen kuului 5. eli Ilves-divisioonaan ja pääsi valtaamaan Karjalan kannasta takaisin. Kevättalvella 1942 hän osallistui muun muassa Suursaaren ja Tytärsaaren valtaukseen Suomenlahdella. Taisteluosaston komentajana toimi silloin Oksasen suuresti arvostama Aaro Pajari.

Miehitysuhkaa torjumassa

Urpo Oksasen sotatie ei päättynyt vielä rauhan tuloon, sillä hän osallistui Kangasalan Suojeluskuntapiirin luottomiehenä ja Kangasalan komppanian entisenä päällikkönä paikalliseen asekätkentäoperaatioon.

Asekätkentä toteutettiin suojeluskuntapiireittäin Päämajan määräyksestä ja johdolla, koska pelättiin Neuvostoliiton miehitystä.  Virallisessa Suomessa operaatio oli kuitenkin Moskovan rauhansopimuksen vastainen ja laiton, joten toiminta piti tarkasti salata.

Antero Oksanen kertoi, että Kangasalla yksi asekuljetus naamioitiin muun muassa asettamalla hänen veljensä, silloin 2-vuotias Tapani, istumaan kuorman päälle.

Maanlaajuinen asekätkentäoperaatio paljastui kaikista varotoimista huolimatta, ja syksyllä 1945 myös Urpo Oksanen pidätettiin ja vietiin Hämeenlinnan vankilaan. Siellä pidätettyjä katsomassa vieraili sisäministeri Urho Kekkonen. Hän huomautti, että sellissä oli huono ilma.

– Henki on kuitenkin hyvä, Oksanen vastasi.

Kovan sotatien kulkenutta veteraania ei ollut alistanut vankilakaan.

Asekätkentäoperaatio oli yksi sotia seuranneiden poliittisesti tulehtuneiden vuosien aroista ja vaietuista aiheista. Myöhemmin tutkijat ovat päätelleet, että asekätkentä ja nimenomaan sen paljastuminen säästivät Suomen miehitykseltä, koska ne osoittivat, että ankarien sotavuosien ja henkilö-, alue- ja materiaalitappioiden jälkeenkin maa oli valmis puolustamaan itseään.

Vuonna 1992 puolustusministeri Elisabet Rehn antoi julkisesti tunnustuksen asekätkijöiden toiminnalle.

Urpo Oksanen itse oli päätellyt aikanaan, että jos pelätty Neuvostoliiton miehitys ja vallankumous olisi Suomessa toteutunut, hän itse olisi ollut Siperiaan ja kuolemaan tuomittujen joukossa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, kun arkistot asiakirjoineen avautuivat, osoittautui, että juuri siitä listasta hänen nimensä löytyi.

– Isä ei ollut milloinkaan katkera. Hän sanoi vain, että tämä oli hänen osansa, Antero Oksanen kertoi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Tilaa digilehti