Työväen vappu: Tasan 100 vuotta sitten Pälkäneen Sos. dem. -yhdistys nosti innolla poliittista profiiliaan

Sosialidemokraattien punaväri on hillitty mutta näkyy kauas

 

Pitkän linjan sosialidemokraatit Elina Lintunen ja Raimo Ohtonen uskovat, että maltilliseen ruohonjuuritason politiikkaan.

 

Pälkäneen työväenjärjestöjen vappuaamun kukkienlaskutilaisuus vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkille on nykyään melko hiljainen ja eleetön tilaisuus, jonka molempien työväenpuolueiden paikallisosastot järjestävät vuorovuosin.

Työväen marssi ei pienellä joukolla kajahda kauas, mutta punaisten muistokiven edessä syvänpunainen kukkalaite loistaa pitkän matkan päähän muuten vielä paljaalla ja värittömällä hautausmaalla.

Samalla tavalla työväenaatteessa on yhä verevyyttä, kunhan se pääsisi kunnolla esille, uskoivat seppeleenlaskun tänä vuonna järjestäneen Pälkäneen Sos. dem. -yhdistyksen sihteeri Elina Lintunen ja jäsen Raimo Ohtonen.

He totesivat, että työtä pitää jatkaa yhä samantapaisten asioiden puolesta, joiden tähden toverit perustivat puolueen paikallisosaston 110 vuotta sitten.

– Nälkä ei ole kadonnut edes tästä maasta, vieläkään. Leipäjonoja riittää, Raimo Ohtonen totesi.

 

Lisää maltillista näkyvyyttä

Muistokukat laskivat Eila Laine ja Arto Reinikainen.

Väitetään, että koko Euroopan näkökulmasta sosialidemokraattista liikettä vaivaa johtajuusvaje. Aatteella ei ole kirkasta kärkeä eikä sellaisia levittäjiä, jotka kilpailisivat radikaalien populistiryhmien kanssa.

– Me olemme ennen kaikkea asiainhoitopuolue. Yltiöpopulismin sijasta olemme tuoneet esille ruohonjuuritason asioita, Ohtonen pohdiskeli.

– Meidän olisi silti syytä olla paikallisesti jotenkin enemmän näkyvissä. Ehkä pitäisi lähteä torille muulloinkin kuin vaalien edellä, Elina Lintunen lisäsi.

Perinteisesti oikeistopainotteisella Pälkäneellä vasemmistopuolueet menestyivät äskeisissä kuntavaaleissa kohtalaisen hyvin: SDP sai lisäpaikan ja Vasemmistoliitto oli lähellä saada kaksi edustajaa valtuustoon.

– Se on hyvä tulos, sillä sosialismi ei ole nyt oikein trendikästä, Lintunen arvioi.

Pälkäneläiset yhdistysaktiivit uskoivat, että rauhallisen ja sovittelevan politiikan vuoro tulee. Kun radikaalit liikkeet ovat aikansa keränneet kannattajia ja kärjistäneet politiikkaa, vastavoimaa aletaan kaivata.

Niin kävi Suomessa jopa vuoden 1918 sodan jälkeen, jolloin itsenäisen maan ensimmäisiin lakeihin hyväksyttiin kapinoivan työväen vaatimia asioita. Sitä tuskin olisi saatu aikaan ilman sekä vasemmisto- että oikeistopuolueiden maltillisimpia ja sovinnonhaluisimpia voimia.

– Sosialidemokratiaan kuuluu vakaa kiihkoilematon toiminta, asioiden hoitaminen pitkäjännitteisesti. Sellainen on aikaisemmissakin historian vaiheissa kantanut pitkälle ja luulen, että sen aika koittaa taas ennen pitkää, Ohtonen uskoi.

 

 

 

Työväen rivejä koottiin nälkää vastaan keväällä 1917

 

Pälkäneen Sos. dem. -yhdistys omistaa 110 vuoden pituiset juuret. Sihteeri Elina Lintunen mietti vappuaamuna 100 vuoden takaista kamppailua elintarvikkeiden jaosta ja riittävyydestä.

Tasan 100 vuotta sitten Pälkäneen työväenyhdistyksissä elettiin vahvaa uuden aktivoitumisen aikaa. Maailmansodan ensimmäisten vuosien mittaan toiminta oli hiipunut jonkin verran, mutta Venäjällä alkanut vallankumous ja Suomessa herännyt uusi poliittinen liikehdintä toi uudet tuulet myös paikallisyhdistyksiin.

Kun vappuna 1917 laulettiin Me käymme taisteluun puolesta ihmisoikeuden, ajatus oli hyvin kouriintuntuva pälkäneläisten jokapäiväisessä arjessa, sillä köyhän väen kurjuus oli kuukausi kuukaudelta näkyvämpää.

Maaliskuun 26. päivästä syyskuun alkupäiviin Sosialidemokraattinen puolue oli sitä paitsi erityisasemassa valtakunnallisesti, koska sillä oli johtovastuu koko maan politiikassa.

Venäjän sekavassa sisäpoliittisessa tilanteessa autonomiselle Suomelle oli valittu ensimmäinen oma parlamentaarinen hallitus, SDP:n kansanedustajaksi jo vuonna 1907 vaaleissa nousseen Oskari Tokoin johtama väliaikainen senaatti.

Pälkäneläiset puolueaktiivit ehtivät jopa valtakunnantason edelle, sillä jo maaliskuun 18. päivä alkoi toimia uuteen eloon herätetty sosialidemokraattinen kunnallistoimikunta, ja työväki ryhtyi terästämään vaatimuksiaan. Poliittisen ilmapiirin kiristymistä oli kyllä jo ilmassa, mutta vielä mahduttiin toimimaan porvaripuolueiden kanssa samoissa kunnallisissa elimissä.

Sitä paitsi vuonna 1917 Pälkäneen päättäjillä oli puoluekannasta riippumatta yksi yhteinen vihollinen, jota vastaan kaikki yrittivät taistella: nälkä.

 

Aktiivinen vappu

Sotavuodet olivat heikentäneet elintarviketilannetta hiljalleen koko maassa, ja kun Venäjän tuonti oli vallankumouksen vuoksi tyrehtynyt, oltiin valtavan ongelman edessä. Eniten ja nopeimmin siitä joutuivat kärsimään vähävaraiset, joilla ei ollut omaa viljelymaata eikä karjaa.

Heidän asiaansa sosialidemokraattinen kunnallistoimikunta ryhtyi ensimmäisenä ajamaan.

Pälkäneen elintarvikelautakunta, jonka tehtävänä oli säännöstellä ja valvoa elintarvikkeiden käyttöä, oli porvarivetoinen, ja sitä johti kirkkoherra Kaarlo Warmavuori. Lautakunnan työskentely ei tyydyttänyt kaikkia, ja keväällä kuntakokous suostui Warmavuoren eroon puheenjohtajan tehtävästä sen jälkeen, kun ”varattoman väestön lähetystö” oli käynyt sitä pyytämässä.

Sen jälkeen muutkin lautakunnan jäsenet olisivat halunneet erota, mutta siihen ei kuntakokous antanut lupaa. Warmavuoren tilalle tuli SDP:n Eetu Saarni, mutta muut saivat tehdä hyvin ja jatkaa.

Kunnallistoimikunta ei kuitenkaan tyytynyt vielä tähän. Vapun aatonaattona Onkkaalan työväentalossa pidettiin kokous, jossa vaadittiin sosialisteille suhteellista enemmistöä elintarvikelautakunnassa, ja siitä seurasi sovittelun jälkeen kahden uuden sosialistijäsenen valinta lautakuntaan sekä Eetu Saarnin tulo puheenjohtajaksi.

Tehtävä sinänsä, viljan, voin ja lihan säännöstely ja myynnin rajoittaminen, kävi koko ajan vaikeammaksi, kun sekä elintarvikkeet että työpaikat vähenivät. Kesästäkin tuli kuiva ja sadosta sen vuoksi pieni. Varastoja jouduttiin tyhjentämään täyttämisen sijasta.

Vapun 1917 jälkeen Pälkäneen sosialidemokraatit olivat joka tapauksessa voimansa tunnossa. Toukokuussa esitettiin lisää vaatimuksia: työpäivä halutttin  8 tai 9 tunnin pituisiksi ja ylityökorvauksia työläisille. Kesällä työväen oikeuksien puolesta saatiin aikaan lakkokin, ja vaikka sen vaikutukset jäivät melko pieniksi, työväenyhdistys oli näyttänyt voimansa.

Silloin kukaan ei vielä tiennyt, vaikka moni ehkä aavisti, millaiseen kärjistymiseen liikehdintä syksyn mittaan johtaisi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?