Pahan ruumiinavaus

Taisipa joku kriitikko osuvasti käyttää otsikon ilmaisua käsitellessään Marko Kilven uusinta Undertaker-sarjan avausta Kuolemantuomio.  Kuopiolainen vanhempi konstaapeli tulee vahvasti takaisin neljän vuoden julkaisupaussilta. Sinä aikana hän työsti muun muassa elokuvakäsikirjoitusta, kirjoitteli kolumneja ja kannanottoja sekä teki poliisin töitä.

Jarmo Kivi työskentelee hautaustoimistossa.  Mustapukuisen, vakaan ja kohteliaan perheenisän toimia ei osaa epäillä kukaan.  Tosiasiassa hän touhuaa mukana kovassa kansainvälisessä rikollisuudessa mitään keinoja kaihtamatta erinomaisesti valitsemassaan suojatyöpaikassa, mistä pääsee poliisin tutkimille henkirikospaikoille ja muille epäselville kuolemille tuoreeltaan.  Tutkijat eivät ymmärrä varoa puheitaan, joten Kivi saa omassa toiminnassaan tähdellistä tietoa ja kykenee näin varautumaan ennakolta sopivilla puolustuskeinoilla.  Pikkurikollisia tapetaan tässäkin kirjassa melko löyhillä perusteilla tai isompien keikkojen lavastuksena.  Joskus itse tekijä pussittaa surmaamansa vainajan ja kuskaa ruumiin oikeuslääketieteellisen kylmäkaappiin.  Etenkään tuhkattavien arkkuun ei viime hetkillä ennen uuniin työntämistä katsella, joten tummiin pukeutunut kuoleman asiamies voi tuhota tuleen yhtä ja toista kiusallista.

Kivi järjestelee asioita omien kilpimiestensä kanssa kovin ottein palaten mustan auton rattiin selitellen syntyneet pienet nirhaumat itselleen soveliaimmalla valheella.  Ruumisvankkureissa kulkee mittava asearsenaali piilossa ja sattumaratsioista pääsee läpi lähinnä kädenviittauksella.  Rikospaikoille voi ajella vapaasti.  Lipun liehuessa konepellin päällä matka poispäin sujuu vielä vapaammin.

Kiltti opiskelijapoika Tuomas ajautuu täydelliseen ahdinkoon.  Masennusta poteva avopuoliso lisää yhteistä syöksykierrettä.  Kansilehden sanoin pariskunta putoaa yhteiskunnan kyydistä ennen kuin on ennättänyt rattaille kunnolla kiivetä.  Hyville ihmisille alkaa tapahtua entistä pahempia asioita.  Ulospääsyä tilanteesta ei näy.  Armoton ja hyytävä tarina kietoo lukijansa mukaan ahdistukseen.  Kivi näkee luottomiehensä petettyä tilaisuuden puolittain sattumalta.  Hän tekeytyy konkreettiseksi hyväntekijäksi.  Tässä kohdassa kilpenä toimii hautaustoimistomiehen pappisvaimo, jonka kautta järjestyy ensin taloudellista kriisiapua.  Parin päästyä jollakin tavalla jaloilleen tarjotaan työtä vainajien käsittelyssä.  Syntyy kiitollisuudenvelka.  Liekanaru nuorukaisen jalassa kiristyy.  Miten paljon ja millä seurauksilla, se saadaan lukea seuraavasta kirjasta.

Poliisit työskentelevät raskaassa ammatissaan.  Poliisimiehet suhtautuvat työhönsä kukin eri tavoin.  Aivan kuten oikeassa elämässäkin.  Jotkut vievät mielessään muita enemmän asioita kotiin.  Toiset pystyvät jättämään virkatoimet samaan naulaan työtakin kanssa.  Teos alkaa räväkällä kiinniottokuvauksella, missä täräytetään helikopterilla laivan kannelle ja tapellaan ahtaissa hyteissä sekä käytävillä.  Konstaapeli haavoittuu tulitaistelussa ja puolihullu rikollinen otetaan kiinni.  Mutta otetaanko oikea mies?  Kivi matkustelee samalla laivalla omilla reissuillaan ja sotkeutuu tarinaan.  Valmiusyksikön johtavan ylikonstaapelin kokema lisääntynyt pelko, syyllisyys ja ahdistus johtavat pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen.  Tutkinnassa työskentelevä aviovaimo menettää ainakin tilapäisesti otteensa elämään.  Perheen pieni tyttö ei tiedä, mitä pitäisi tehdä.  Tilannetta tarkkailee lähes iholla Jarmo Kivi.  Nykyistä läheisempi kytkentä poliisikuntaan pitäisi saada.  Olisiko tässä koukun virittämisen paikka.

Luin ennen tätä kirjaa Keisari Aarnion.  Marko Kilpi lienee ottanut Aarnio – oikeudenkäyntiä seuratessaan joitakin juonenkäänteitä ja yksityiskohtia käräjillä käsitellyistä julkisista esitutkintapöytäkirjoista.  Sen verran samalla tavalla tarina välillä kulkee, kun lukukokemus vielä oli tuoreessa muistissani.  Nyt tuo pahin poliisi löytyy Saksasta.  Toki Kuolemantuomiossakin  tutkinnanjohtaja jonkin verran oikoo tulkitessaan salaisten pakkokeinojen käyttöä.  Kuulustelu- ja tiedustelumenetelmät harhautuvat välillä hämärän puolelle tai ainakin rajalle.  Aarnion aloitteesta kehitettiin anonyymisaattoria, millä kännyköiden tunnistetiedot pyrittiin häivyttämään.  Onnistuttiinko siinä, se jäi epäselväksi.  Kirjassa kone toimii moitteettomasti.  Prepaid – liittymien käyttö vain yhteen soittoon lienee rosvojen joukossa jo käytäntöä, kun epäillään poliisin roikkuvan samoilla langoilla.  Toisen lavastaminen syylliseksi onnistuu samoin helposti.

Kirjailija Kilpi tunnetaan myös lahjakkaana elokuvamiehenä.  Lukiessa on helppo nähdä mielessään tapahtumat kuin filmiltä.  Normaaliin poliisi- ja rosvoelämään verrattuna vauhdikkaita ja hengenvaarallisia otoksia toki piisaa hyvin paljon enemmän.  Kukapa sitä passinpolkijan tai myymälänäpistäjän urapolkua kovin kauan jaksaisi seurata.

Hesarin kriitikko kirjoitti, ettei malttaisi odottaa kokonaista vuotta jatko-osaa.  Samaa mieltä, sillä erinomaisesti kirjoitettu koukuttava tarina jää täysin levälleen. Uutta lukua ei voikaan enää aloittaa, kun sivut loppuvat.  Paha jää avattuna voimallisesti eloon.  Jos joku sulkee tämän kirjan hyvällä ja levollisella mielellä, hänen pitää kiireesti hakeutua hoitoon.

Jussi-Pekka Lämsä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?