Maaseutumessut: Monipuolinen ohjelma huipentuu Pirkanmaan Vuoden kylän julkistamiseen

Tilaa olla, elää, harrastaa ja yrittää

Pirkko Syrjäläinen (vasemmalla) ja Sara Akineri toivottavat messuvieraat tervetulleiksi Raudanmaalle.

Pirkko Syrjäläinen muutti Kangasalan Kautialaan 12 vuotta sitten, Sara Akineri vuoden myöhemmin. Molemmat huomasivat heti, että ovat muuttaneet mukavan yhteisölliseen paikkaan.

– Täällä on tilaa elää, harrastaa ja yrittää. Asukkaat ottivat meidät hyvin vastaan – ei ollut yhtään ulkopuolinen olo, vaikka emme tunteneetkaan ketään kylästä ennalta, Syrjäläinen ja Akineri muistelevat.

Maaseudulla on aina tarjolla omaa rauhaa, mutta tarvittaessa voi luottaa siihen, että apua löytyy läheltä. Molemmat naiset korostavat myös sitä, että omassa kylässäkin tapahtuu paljon: aina ei tarvitse lähteä palvelujen tai harrastusten perässä Kangasalan tai Tampereen keskustaan.

– No, ruokakauppaahan meillä ei täällä ole, mutta paljon, paljon muuta sitten löytyykin.

Ekologisuus, luomu, maalaisromantiikka ja luonnossa liikkuminen ovat nykyään trendikkäitä asioita. Silti maalla asuminen edelleen mielletään usein hiukan junttimaiseksi.

– Meille kotitarveviljely, kesäkanalat, polkujuoksu ja sup-lautailu ovat arkipäiväisiä  toimintoja. Maalla yhteisöllisyys on sisäänrakennettua, kun taas kaupungeissa sitä koetetaan rakentaa erilaisilla projekteilla ja kaupunkien työntekijöiden hartiavoimin, niin ikään Raudanmaalla asuva Katri Lindberg miettii.

Kautialan tallin uusi maneesi toimii maaseutumessujen näyttämönä.

Messut esittelevät maalla asumista

Raudanmaan kylien keskuspaikkana toimii Kautialan koulu, jossa on paljon toimintaa vuoden ympäri. Päivällä koulu toimii 1-4-luokkaa käyvien oppilaiden opinahjona, ja iltaisin se on Raudanmaan alueen noin 350 äänestysikäisen ja sitä nuoremman kulttuuritalo ja liikuntatila sekä samalla myös vanhemman väestön kokoontumis- ja liikuntapaikka.

Raudanmaan kylä palkittiin viime vuonna Pirkanmaan Kylien Kyläteko-palkinnolla kyläkoulun sitkeästä puolustamistyöstä.

– Koulu on kaikille Raudanmaan yhdistyksille tärkeä paikka. Hienoa, että se säästyi lopettamiselta, Syrjäläinen kiittelee.

Viime vuoden Kyläteko-palkinnon myötä Raudanmaa sai tänä vuonna kunniatehtävän järjestää tapahtuma, jossa palkitaan Pirkanmaan tämän vuoden Vuoden kylä. Ja koska Raudanmaalla ollaan, aktiiviset kyläläiset päättivät tehdä palkitsemisesta kertaheitolla vähän isomman jutun. Lauantaina 10. kesäkuuta kylässä järjestetään maaseutumessut kello 12–16. Tapahtumaan on kutsuttu yrittäjiä maalla asumiseen ja elämiseen liittyen.

– Messut järjestetään koulun vieressä sijaitsevan Kautialan tallin juuri valmistuneessa ratsastusmaneesissa ja sen ympäristössä. Maneesiin tulee tunnelmallinen maaseutulava, jossa esiintyvät Lulu Tanhuanpää, Pelle Pändi Pum Pum ja tietysti myös kylän lapsia, Akineri sanoo.

Kävijöitä ilahduttaa myös pieneläinpiha, jossa on perinteisten ponien, kanien ja kanojen lisäksi nähtävillä alpakoita.

Yhdistelmä retroa ja uusinta uutta

Maaseutumessujen tarkoituksena on esitellä, mitä kaikkea Raudanmaalta löytyy. Messuille on tulossa paljon eri alojen yrittäjiä esittelemään toimintaansa, ja toki myös tapahtumaa järjestävät yhdistykset – Raudanmaan Maatiaisnaiset, Kautialan koulun vanhempainyhdistys, Raudanmaan Nuorisoseura ja Raudanmaan kyläyhdistys – esittelevät toimintaansa.

– Paikalle tulee myös esimerkiksi Valkeakoski-Opisto. Tampereen Sammutinhuollon väki on puolestaan mukana huoltamassa palosammuttimia, Syrjäläinen kertoo.

Akineri, Lindberg ja Syrjäläinen miettivät yhdessä, että messujen avulla tuodaan esille maalla asumisen hyviä puolia sekä tarjotaan mahdollisuus piipahtaa maalla myös niille, joiden arkeen se ei kuulu.

– Maaseutumessut ovat yhdistelmä retroa ja uusinta uutta. Kyseessä on erilainen ja tunnelmallinen tapahtuma, johon kannattaa tulla haistelemaan maalaisuutta, vaikka ei vielä itse maalla asuisikaan, Lindberg vinkkaa.

Raudanmaa:

– Raudanmaa sijaitsee Ponsantien varressa Kangasalta Orivedelle päin ajettaessa.

– Raudanmaa muodostuu kymmenestä eri kylästä: Suomasema, Keso, Kautiala, Tohkala, Ponsa, Järvikulma, Mutikko, Köyrä, Neulaniemi ja Pispala.

– Kautialan koulu on kylän toiminnan keskus. Koulussa toimii kaksi yhdysluokkaa, 1–2-luokka ja 3–4-luokka. Ilta-aikaan koululla järjestetään monipuolista harrastustoimintaa.

– Raudanmaalla toimii useampi aktiivinen yhdistys: Raudanmaan Maatiaisnaiset, Kautialan koulun vanhempainyhdistys, Raudanmaan Nuorisoseura, Raudanmaan kyläyhdistys ja Raudanmaan Metsästysseura.

Maneesi valmistuu juuri messujen alla

Kautialan tallin omistaja Sara Akineri lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun maaseutumessut pyörähtävät käyntiin uudessa maneesissa ja sen ympäristössä.

– Olin vähän lupaillut jotain ohjelmaa kyläläisille maneesin valmistuttua. Nyt maneesin avajaiset ja messut sujuvat kätevästi samalla kertaa, Akineri nauraa.

Maneesin paikalla oli aiemmin ratsastuskenttä. Nyt paikalla on 1056-neliöinen rakennus, josta löytyy 22 kertaa 48 -metrinen ratsastuskenttä. Maneesin hieno kvartsihiekka on tuotu paikalle Porista.

– Suomen talvet ovat nykyisin niin huonoja, että jos aktiivisesti haluaa ratsastaa, niin maneesi melkein täytyy olla, Akineri miettii.

Maneesin rakennustyöt alkoivat lupien hakemisella vuonna 2015. Kautialan talli sijaitsee suojellussa maalaismaisemassa, joten lupaprosessi oli pitkä, ja luvat piti hakea Museovirastosta asti.

– Tällä paikalla on ollut vanha asutusalue noin 1500–luvulta, Akineri huomauttaa.

Maneesin rakentamisessa pitikin huomioida tavallista tarkemmin se, että rakennus sointuu muuhun ympäristöön. Varsinaiset rakennustyöt alkoivat marraskuussa 2016.

– Lopputarkastus on edessä muutama päivä ennen maaseutumessuja, Akineri kertoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?