Tredu: Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin Kangasalla

Toisen asteen koulutus samalle kampukselle

Muurauksen jälkeen Pikkolan koululla järjestetyssä kahvitilaisuudessa puhui kuvassa muuraava vuorineuvos Kari Neilimo.

Tredun Kangasalan uudisrakennuksen peruskivi muurattiin torstaina Kangasalla. Muuraus päästiin tekemään lämpimässä, osin jopa helteisessä kelissä. Tredu-Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Ojala mainitsi, että nyt rakennetaan kokonaan uudenlaista oppimisympäristöä.

– Uusi rakennus edustaa ja tukee uutta ajattelua sekä nykyaikaista oppimista. Samalla toisen asteen koulutus tiivistyy samalle kampukselle. Nyt kun ammattioppilaitoksen tilat siirtyvät Huutijärveltä Pikkolaan, koulun saavutettavuus on parempi, Ojala lausui.

Sekä Ojala että niin ikään peruskiven muuraustilaisuudessa puhunut Kangasalan kunnanjohtaja Oskari Auvinen kiittelivät yhteistyötä, jota viime vuosien aikana on tehty tiiviisti hankkeen keskeisten toimijoiden – Tampereen kaupungin, Kangasalan kunnan, Tredu-Kiinteistöjen ja Tampereen ammattioppilaitoksen – välillä.

– Yhteistyö ei ole jäänyt hyväksi vain juhlapuheiden tasolla, vaan se on sujunut koko ajan aidosti hyvin. Tämä on seudullista yhteistyötä parhaimmillaan, Auvinen kiitteli.

Peruskiveä pääsivät muuraamaan Kangasalan kunnan, Tampereen kaupungin, Tredu-Kiinteistöjen ja ammattioppilaitoksen edustajat. Peruskiveen muurattiin metallinen lieriö, johon sijoitettiin päivän Aamulehden ja tuoreimman Kangasalan Sanomien lisäksi Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat kolikot, rakennuksen pääpiirustukset, torstaisen juhlan kutsukirje sekä siellä lausutut perustussanat.

Peruskiveen muurattiin metallinen lieriö, johon sijoitettiin päivän Aamulehden ja tuoreimman Kangasalan Sanomien lisäksi Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat kolikot, rakennuksen pääpiirustukset, torstaisen juhlan kutsukirje sekä siellä lausutut perustussanat.

Ilkka Ojala puhuu juhlaväelle.

Tredun, lukion ja yläkoulun yhteistyötä

Oskari Auvinen mietti puheessaan, että torstainen hetki oli merkittävä kangasalalaisille ja pirkanmaalaisille nuorille. Tredun Kangasalan toimipisteessä opiskelevien nuorten määrän odotetaan tuplaantuvan uudisrakennuksen myötä 600 opiskelijaan. Kangasalan lukiossa opiskelijoita on noin 400, ja yhteistyö myös lähellä sijaitsevan Pikkolan yläkoulun kanssa tiivistyy.

– Kunnan uusista vuokra-asunnoista osa rakennetaan opiskelijoiden käyttöön, Auvinen myös kaavaili.

Tredun ja Kangasalan lukion yhteinen kampus valmistuu kesällä 2019, mutta opiskelu uusissa tiloissa voi alkaa käytännössä jo vuoden 2018 aikana. Kangasalan kunta siirtää uuteen toimipisteeseen tilapäisesti erityisesti nuorille suunnattavia työllisyydenhoidon palveluja.

– Alueen yritysten kanssa voidaan tehdä uudenlaista yhteistyötä yritysyhteyshenkilön palkkaamisen ansiosta, Auvinen totesi.

Tiloista myös osoitetaan kunnan perusopetuksen käyttöön luokkatiloja, kunnes uusien käynnistettävien koulutusten mukainen tavoiteopiskelijamäärä saavutetaan toimipisteessä.

Kangasalan uuden toimipisteen koulutustarjontaa laajennetaan siten, että se tukee osaltaan uusien yritysalueiden ja työpaikkojen muodostumista, työpaikkojen säilymistä ja osaamisen kehittymistä. Toimipisteeseen on suunniteltu matkailu- ja ravitsemisalan, elintarvikealan, sosiaali- ja

Tredun Kangasalan uusi toimipiste rakentuu Pikkolaan lukion ja yläkoulun välittömään läheisyyteen.

terveysalan, sähkö- ja automaatioalan, tieto- ja tietoliikennealan, talotekniikan, rakennusalan, kiinteistöpalvelualan, turvallisuusalan ja valmentavan koulutuksen linjoja.

Toimipisteen käyttöastetta on mahdollista nostaa myös lisäämällä aikuiskoulutusta, ja tiloja voidaan ottaa käyttöön myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Tilat kahdessa kerroksessa

Uudisrakennuksen investointitarve on noin 15 miljoonaa euroa, kun kustannusta kompensoidaan nykyisen Sahalahdentien kiinteistön myynnillä.

– Kunta satsaa vahvaan alkuun, ja Huutijärven toimipisteen ostohinnasta 1,5 miljoonaa käytetään uuteen rakennukseen, Auvinen lisäsi.

Uuden toimipisteen 5 409 hyötyneliömetrin tila on suunnitelmassa jaettu kahteen kerrokseen. Lämmintä tilaa on kaikkiaan 4 834 neliötä.

Tavoitteena on luoda kokonaisuus, jossa erilaisia vaatimuksia sisältäviä tiloja voidaan muunnella joustavasti ja laajentaa tulevaisuudessa. Pohjakerroksen sisääntulojen puolelle sijoittuvat opetusravintola, opiskelijaravintola sekä näiden keittiötilat.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?