Mummon murinat

Väliseiniä

Kun tässä taas istuttiin iltaa ”tyttöjen” kanssa, niin yksi siinä kertoi olleensa veljenpoikansa mökillä Kukkialla. Kovasti oli kaksipäiväinen vierailu hänen mieltään piristänyt, mutta yöuni oli jäänyt vähäiseksi. Paikalla olivat olleet perheen kaksi lasta. Nuorempi, uhmaikäinen, oli saanut aamuvarhain raivokohtauksen, kun vanhempansa olisivat halunneet vielä torkkua. Vieraankin uni häiriintyi, kun vesseli oli kiljunut täysillä ja potkinut väliseinää.

Oli muistunut mieleen vanhat käynnit samalla mökillä. Enimmäkseen niitä oli tietysti ollut silloin, kun nykyinen isäntä oli lapsi ja muut vielä vauhdikkaita ja sikeäunisia. Ei silloin koskaan tullut mieleen, että vanhan mökin väliseinät eivät olleet kovin hyvin äänieristettyjä.

Pohdimme siinä sitten näitä yöpymisiin liittyviä ongelmia. Mitenkäs ei silloin nuorempana juurikaan haitannut, vaikka kyläiltiin perhekunnittain toisten kodissa tai kesäasunnolla? Taidettiin silloin olla niin uupuneita päivän riennoista, ettei seinän takaa kuuluva lasten parkuminen tai edes pieni perheriita ei isommin häirinnyt.

Kun me oltiin nuoria, niin alivuokralaisena asuminenkin oli aika tavallista. Usein ”koulukortteerissa” tai pienipalkkaisena työssä olijanakin jouduttiin jakamaan huone kaverin kanssa. Jos sai majailla omakotitalon vinttikamarissa, niin se oli aivan luksusta. Mutta elo seinäkkäinkin muun väen kanssa onnistui myös.

Mitenkähän halukkaasti nykyään nuoret opiskelijat tyytyvät soluasuntoihin, joissa on yhteiset eteiset sekä keittiö- ja vessatilat? Jos on kotonaan jo pienenä saanut oman huoneen, niin on vaikeampi sopeutua yhteisasumiseen. Varsinkin, jos väliseinätkään eivät ole kovin paksut.

Niin, mutta toisaalta, mitenkäs omaan rauhaansa tottunut parikymppinen sopeutuu elämään armeijan yhteismajoituksessa? Tytöillä se tulee harvemmin eteen, mutta pojilla aika yleisesti. Vaan saattaa olla intissä se meno niin uuvuttavaa, että uni tulee heti, kun kömpii petiin. Ei seinillä väliä.

Entisaikoina paljon väkeä asui ja nukkuikin isoissa pirteissä. Miten mahtoi olla lappalaisten kodassa tai eskimoitten iglussa? Oliko väliseiniä? Kun hiljattain katseli Pohjantähti-sarjaa ja siinä Akselin ja Elinan eripuraa, niin muisti entisajan tapoja. Mykkäkoulu oli tavallinen riitelymuoto, ettei kotiväki kuullut mitään. Ei voinut nuoripari heitellä herätyskelloja seiniin, ei kiljua ja kiroilla, siis herätellä anoppeja, appiukkoja. Silloiset olot opettivat itsehillintää ja sietämään ankeampaakin avioliittoa.

Kun vuosikymmenet kuluivat, niin usein muutettiin kaupunkeihin ja opittiin asumaan vankkaseinäisissä kivitaloissa. Enää ei naapureitten elämästä tiedetty paljon mitään. Joku utelias täti yritti tietoja naapurikämpän tytönhuitukan lukuisista heiloista, vaan ei saanut selvää, vaikka olisi painanut korvansa väliseinää vasten. Ryyppyjengin mellastuksestakaan ei oikein tiennyt, pitikö olla peloissaan. Sitten oppi, että mitäpä se minulle kuuluu: siellä ne pysyvät, vankan seinän takana.

Mitenkä mahtaa olla meillä mummoilla ja vaareilla elon illassa? Jos olemme hoitolaitoksessa, onko enää mitään yksityisyyttä sitten, onko ohuttakaan väliseinää?

Mymmeli

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>