– Ei mikään kaava automaattisesti elävöitä kyliä, mutta nämä kaavat antavat mahdollisuuden merkittävään lisärakentamiseen. Paljon on sitten kiinni maanomistajista, Kangasalan kunnan yleiskaavasuunnittelija Jenni Joensuu-Partanen miettii.
Kuhmalahdelle elävöitymisen mahdollisuutta – jota hiljan hyväksytyssä strategisessa yleiskaavassakin peräänkuulutetaan – viritellään samanaikaisesti kolmen eri kaavahankkeen kautta.
Yhtä matkaa ovat tähän mennessä edenneet niin Pohjan ja kirkonkylän osayleiskaavat kuin Kuhmalahden rantaosayleiskaavakin. Tämä on ollut sikäli luonnollista, että kaavaluonnoksilla on ollut muun muassa paljon yhteisiä pohjaselvityksiä ja yhteisin perustein luodut mitoitusperiaatteet.
Tekeillä olevien kaavojen avulla halutaan lisätä tuntuvasti rakennuspaikkoja niin Pohjassa, Kuhmalahden kirkonkylässä kuin ranta-alueillakin. Rantaosayleiskaavaan uusia lomarakennuspaikkoja on merkitty 70. Pohjaan on merkitty uusia omakotitalon rakennuspaikkoja vajaa 60 ja kirkonkylään liki 90. Lisäksi rantaosayleiskaavassa esitetään, että kirkonkylän, Pohjan ja Vehkajärven ympäristössä olemassa olevan loma-asunnon voi muuttaa vakituiseksi, mikäli rakennuspaikka ja rakennus täyttävät määritellyt edellytykset. Linjauksen vakituisen ja loma-asunnon rakentamisen välillä tekisi tässä tapauksessa maanomistaja.
Olemassa olevia lomarakennuspaikkoja rantaosayleiskaavasta löytyy noin 540 ja kylien kaavoista yhteensä noin 70.
– Vapaa-ajan asuminen on Kuhmalahdelle ollut todella merkittävää. Se on kannatellut palveluita ja muutakin elinkeinotoimintaa, Joensuu-Partanen huomauttaa.
Keväällä valtuustoon?
Sitten, kun kaavat tulevat voimaan, onnistuu rakentaminen suoraan rakennusluvalla ilman poikkeuslupia tai suunnittelutarveratkaisuja.
Joensuu-Partanen arvioi, että kaikki kolme kaavaa voisivat olla valtuuston hyväksyttävänä jo ensi keväänä; sitä ennen ne tulevat vielä ehdotuksina nähtäville.
– Muutoksia tehdään matkan varrella, jos ne ovat tarpeen tai mahdollisia. Tarkoituksena on kuitenkin, että ehdotusvaiheessa kaavat olisivat jo mahdollisimman valmiina.
Kaavoituksen toiveissa on, ettei ranta- ja kylärakentamisen helpottamiseen tähtäävistä kaavoista jouduttaisi lähtemään valitusten tielle. Tarvittaessa, esimerkiksi mahdollisten lisäselvitysten vuoksi, kaavoja voidaan kuitenkin viedä eteenpäin myös toisistaan erilaisilla aikatauluilla.
Kunnanhallitus on päättänyt Kangasalla, että kaavat asetetaan nähtäville vasta kesäloman jälkeen, kun virastot ovat jälleen auki. Kaavamateriaaleihin voi kuitenkin tutustua sadepäivien ratoksi jo sitä ennen, sillä aineistot löytyvät Kangasalan kunnan kotisivuilta.
Virallisesti kaavamateriaalit ovat nähtävillä lausuntoja varten 14. elokuuta alkaen kunnan teknisessä keskuksessa ja Kuhmalahden kirjastossa. Heti seuraavana päivänä, tiistaina 15.8., pidetään Kuhmalahden kaavojen tiimoilta kaavoittajan vastaanotto ja yleisötilaisuus Pentosalissa.
Viimeisimmät kommentit