Martti Lutherin jalanjäljillä

Olen luterilainen kristitty – aika maallinen, mutta usko Jumalaan on vahva. Meitä luterilaisia oli maailmassa vuonna 2015 (Wikipedian mukaan) 74 miljoonaa, mikä on noin 1 prosentti maailman väestöstä. Ei siis kovin paljon. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta uskonpuhdistuksesta – reformaatiosta, luterilaisuudesta, joka oli Martti Lutherin elämäntyö.

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla teimme mieheni kanssa eräänlaisen ”pyhiinvaellusmatkan” uskonpuhdistuksen juhlavuoden kunniaksi ja seurailimme autollamme Martti Lutherin jalanjälkiä Saksassa. Oli mukavaa kerrata Lutherin elämän vaiheita niissä paikoissa, joissa hän eli ja vaikutti. Lutherin jalanjälkiä kulkiessa mietin kirkkoja, taloja ja linnoja kolutessa, että minkälaista ihmisten arki ja pyhä olivat niin fyysisessä kuin henkisessä ja hengellisessä ympäristössä? Elämä oli varmasti kovaa, mutta varmasti myös onnellista. Kirkko oli ainakin vahva vallankäyttäjä, joka saneli niin maallisen kuin hengellisen elämän tahtia.

Jo kauan sitten pohdin Martti Lutherin rohkeutta, kun hän uskalsi augustinolaisluostarin munkkina kyseenalaistaa kirkon anekaupan. Tiedättehän: ”Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.” Hän tuli siihen tulokseen, että kirkko/paavi ei noudata Raamattua. Pyhälle Annalle rukouksessa annettu lupaus palvella Jumalaa munkkina alkoi Lutherin mielessä horjua eikä luostari tuonut rauhaa. Hän alkoi vahvasti olla sitä mieltä, että pelastusta ei voi ostaa.

Tiedonkulku oli tuolloin toisenlaista, mutta tieto kulki. Martti Lutherin ääni kuului yhä kauemmaksi, kun Gutenbergin painokoneen ansiosta teesit voitiin painaa ja jakaa laajalle Saksan maata. Katolisen kirkon johto ei todellakaan pitänyt Lutherin ajatuksista ja niinpä häntä kohtasi kirkonkirous. Luther ei onneksi ollut yksin. Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas oli eräs tärkeä kumppani, joka otti Lutherin suojelukseensa. Hän järjesti Lutherille turvapaikan Wartburgin linnassaan. Siellä Luther teki kristityille valtavan palveluksen kääntäessään Uuden Testamentin saksan kielelle. Mietin sitä vimmaa ja paloa, jolla hän käännöksen teki 11 viikossa. Usko oli vahva ja hänen mielestään ihmisten täytyi saada itse lukea Raamattua omalla kielellään. Suomenkielisestä Raamatusta kiitämme Mikael Agricolaa, joka opiskeli Wittenbergin yliopistossa Lutherin oppilaana vuosina 1536–1539.

Rohkea ihminen 500 vuotta sitten oli myös Katharina von Bora, Lutherin puoliso.  Hän oli antanut naimattomuuslupauksen elääkseen nunnana, mutta karkasi luostarista, kun Martti Lutherin teesien sanoma kuului nunnaluostariin asti. Munkki ja nunna solmivat avioliiton, saivat kuusi lasta ja elivät vahvassa uskossa Jumalaan sekä toteuttivat kristittyä elämää omassa arjessaan aidosti. Näin minä olen antanut itseni ymmärtää.

Tämän kesän kokemuksen myötä olen jäänyt miettimään, että mitä meidän elämämme olisi nyt ilman Martti Lutherin rohkeutta tai jos hänet olisi tapettu ennen Wartburgin linnaan pelastumista? Tai jos Mikael Agricola ei olisi päätynyt Wittenbergin yliopistoon? Onko nykyinen keskusteluympäristömme parantunut sitten 1500-luvun? Joskus tuntuu siltä, että ”kirkonkiroukseen” voi vieläkin joutua. Kirkosta erotaan, kun joku sanoo oman mielen vastaisesti jotain. Mietin myös valtavan suuria kirkkorakennuksia ympäri Eurooppaa. Käyvätkö niissä vain turistit? Mitä kirkkorakennuksille tapahtuu tulevaisuudessa? Suojellaanko niitä vasta sitten kun katto romahtaa?

Jumalan armo saadaan yksin armosta ilman lain tekoja, sanoo Luther. Luotetaan siihen, käydään kirkossa saamassa vahvistusta tähän ajatukseen ja ollaan kristittyjä toinen toisillemme.

Tiina Kokkola
Kankahainen, Pälkäneen seurakunnan kirkkovaltuutettu

Tiina Kokkola ja Katharina von Boran patsas.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?