Pälkäneen Rauniokirkko komeilee verkossa ja suklaassa

Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksen puheenjohtajan Kalle Vaismaan mukaan Rauniokirkko-suklaa ja muut matkailutuotteet ovat yksi keino kerätä varoja ja tehdä Pälkänettä tunnetuksi.

Pälkäneen rauniokirkon suojeluyhdistys parantaa omaa näkyvyyttään ja varainhankintaa. Viime viikolla avautuivat uudet nettisivut osoitteessa www.rauniokirkko.fi.

– Sivut ovat entistä paremman näköiset, ja niistä löytyy helposti tietoa rauniokirkosta ja tapahtumista, kuten esimerkiksi Anssi Tikanmäen konsertista 19. elokuuta. Lisäksi sivuston kautta voi liittyä suojeluyhdistyksen jäseneksi, Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Kalle Vaismaa esittelee muutoksia.

Sivut on tehnyt lahjoituksena tamperelainen Tyrnimedia, jonka omistaja on Kuohijoelta kotoisin oleva JuhaTyrni.

Toinen uudistus koskee rauniokirkon hyväksi myytäviä tuotteita. Muun muassa pinssit ja viini ovat saaneet seurakseen Pälkäneen Rauniokirkko -suklaan. Savusuolalla maustetun tumman suklaan pahvisessa kääreessä rauniokirkko komeilee iltaruskossa. Kuvan on ottanut pälkäneläinen Eero Mäki-Mantila, jonka hienoja kuvia on nähty usein myös Sydän-Hämeen Lehden lukijan kuvissa. Suklaa on valmistettu ylöjärveläisellä Suklaatilalla. Rauniokirkon tuotteita on myynnissä muun muassa Aapiskukossa, Niitty-Seppälän Kesätorilla sekä Rönnvikin viinitilalla sekä Tervapirtissä. Jokaisesta levystä saadaan euro vanhankirkon suojeluyhdistykselle.

– Maussa ja ulkonäössä haettiin keskiaikaista tyyliä, joka sopisi rauniokirkkoon. Nettisivut ja suklaa ovat samalla myös mainosta koko Pälkäneelle, Vaismaa toteaa.

Parhaillaan Pälkäneen rauniokirkon suojelulle etsitään rahoittajia. Keväällä valmistuneen esiselvityksen mukaan lasikatehankkeeseen tarvitaan miljoona euroa ja parhaillaan yhdistys selvittää Vaismaan mukaan eri vaihtoehtoja.

– Ensisijaisesti haemme rahoitusta säätiöiltä ja niiden lisäksi yrityksiltä. Yhteistyöyrityksiä etsitään paikallista laajemmin. Julkisista varoista rahoitusta on vaikea saada, koska esimerkiksi EU-rahoista tuetaan enemmän toimintaa kuin rakenteita, hän kertoo.

Rauniokirkko-suklaasta menee euro Vanhankirkon suojeluyhdistykselle kirkon suojeluun ja tapahtumien järjestämiseen. Tuotoilla ei vielä kattoa rakenneta, mutta suklaa tekee osaltaan Pälkänettä tunnetuksi.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?