Kaarina Lukkaroinen 2.5.1924 – 21.6.2017

Kaarina Lukkaroinen.

Muistokirjoitus

Juhannusviikolla, 21.6., saimme suruviestin Tampereen Koukkuniemen Impivaarasta. Rehtori Kaarina Lukkaroinen oli nukkunut rauhallisesti pois. Harvinaisen aktiivisen elämän eräänlainen päätepysäkki oli 8.11.2013 kotitalon rappukäytävässä tapahtunut paha onnettomuus, jonka jälkeen siihenastinen elämä vaihtui sairaalan vuodepotilaaksi.

Pitkän ja arvokkaan elämäntyönsä Kaarina Lukkaroinen teki Aitoon Kotitalouskeskikoulussa (nykyisin Anna Tapion koulu). Hän aloitti siellä opettajana vuonna 1953 ja päätti pitkäaikaisen työuransa koulun rehtorina vuonna 1984. Hän oli sekä oppilaidensa että koulun henkilökunnan suuresti arvostama. Jotain kertoo arvostuksesta sekin, että sekä yksittäiset oppilaat että oppilasryhmät muistivat adressein opettajaansa kuudenkymmenen vuoden jälkeen!

Kaarina Lukkaroisen tarmokkuus vei hänet moniin luottamustehtäviin valtakunnan tasolle saakka. Varsinkin veteraanitoiminta oli lähellä hänen sydäntään, ja hän toimikin aktiivisesti muun muassa Sotaveteraaneissa, Rintamanaisissa ja Lottaperinneyhdistyksessä. Hän toimi myös muun muassa Kokoomuksessa, Punaisessa Ristissä ja S-ryhmässä.

Aitoon ohella Kaarinan elämän tärkeitä kiintopisteitä olivat Tampere ja etenkin Turku, jossa hän oli syntynyt 2.5.1924 ja käynyt koulunsa ylioppilaaksi asti. Hän opiskeli Tampereella kemian insinööriksi, ja jatkoi opiskeluaan tämän jälkeen Helsingissä. Turussa asuu hänen rakas isosiskonsa, jonka kanssa matkustettiin ja käytiin teatterissa ja konserteissa. Siskokset viettivät toistensa kanssa pitkiäkin aikoja ja usein olivat myös kummankin lapsenlapset mukana jopa aurinkomatkoilla.

Järjestötyön ja kulttuurin ohella Kaarina Lukkaroinen rakasti liikuntaa sen eri muodoissa. Tärkeimpänä liikuntaharrastuksena oli senioritanssi, jonka opettajana hän toimi pitkään. Hän osasi lukemattomia tanssikuvioita ulkoa. Tässä varmaankin auttoi hänen matemaattinen lahjakkuutensa. Muita liikuntamuotoja olivat uinti, jopa Tammerkoskessa, sekä vauhdikas kävely. Kaarina vältteli viimeiseen asti paikallisbusseja ja takseja, koska kohteeseen kerran pääsi kävellenkin. Kotitalonsa kuudenteen kerrokseenkaan ei juuri hissiä käytetty, ja tämä hyötyliikunta sitten lopulta johtikin viimeiseen onnettomuuteen.

Kaarina Lukkaroista jäävät kaipaamaan kaksi lastenlasta, sisko, sisaren lapset sekä lukematon joukko entisiä oppilaita ja työtovereita, tuttavia ja ystäviä eri puolilla hänen rakastamaansa Suomen maata.

Juhani Helavuori

Kaarinan sisarenpoika

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?