Juhlaa Saarikylissä: Myllypäiviä vietettiin perinteisesti, rockissa uudet esiintyjät

Ruispuuro ja rokki maistuivat

Heikki Haavisto viihtyi Myllypäivien päätteeksi pihapiiriin levittäytyneessä Myllyrockissa.

Jorma Rienoja jakoi puuroa Vappu Niemen lautaselle. Ruispuuroa kului lauantaina lähes 80 litraa eikä sunnuntainakaan kattilaan paljoa jäänyt.

Heikki Haavisto aloitti puuronkeiton lauantai-aamuna viiden aikaan Saarikylissä Haaviston tilalla vietettävien Myllypäivien perinteistä ruispuuroa varten. Sekä lauantaiksi että sunnuntaiksi puuroa valmistui noin 80 litraa, josta ei lauantaina jäänyt kuin muutama litra syömättä. Sunnuntaina saattoi vähän enemmän jäädä, vaikka vielä viimeisen puolen tunnin aikanakin puuronsyöjiä kävi kattilalla. Santsaajiakin löytyi, vaikka puuro oli tuhtia ja täyttävää tavaraa.

– Eilen kävi 130 puuronsyöjää ja kahvinjuojat ja muut kävijät päälle, puuroa jakamassa ollut Jorma Rienoja sanoi.

Karkeaksi jauhetusta ruisjauhosta valmistettu puuro kuuluu oleellisena osana kaksipäiväisiin Myllypäiviin, jotka järjestettiin tänä vuonna 41. kerran.

Jorma ja Hanna Rienoja toimivat jo kolmatta kertaa puuronjakajina. Puuro on vierailijoille joka vuosi maistunut.

– Yksi kävijä sanoi, että syön puuroa kerran vuodessa ja se on Myllypäivien puuro, Hanna Rienoja kertoi.

Myllypäivät ovat jatkuneet neljä vuosikymmentä melko samanlaisella, perinnepainotteisella ohjelmalla. Haaviston tila on taas ollut saman suvun hallussa jo 1500-luvulta. Vanha mylly, jonka ympärillä Myllypäiviä vietetään, on tullut tilalle avioliiton kautta sata vuotta sitten.

– Eräs taloon miniäksi tullut tyttö sai valita kotoaan myötäjäislahjaksi myllyn tai hevosen, Hanna Rienoja kertoo.

Mylly tuli taloon.

Vanhaan myllyyn tutustumisen lisäksi oli nähtävillä vanhoja koneita ja työvälineitä. Ohjelmaan kuului myös perinteinen myllyhartaus ja Tuija Rantalaisen ja Vahtikoira Veikoon lastenkonserttiesitys, haitarimusiikkia, kahvia ja pullaa ja yleistä kesäpäivän viettoa, jota sääkin suosi.

 

Myllyrock vetää ilman mainontaa

 

Heikki Salo ei tänä vuonna itse hypännyt Myllyrockin lavalle.

Myllypäivien päätteeksi rokattava Myllyrock on hieman uudempi perinne. Se järjestettiin sunnuntai-iltana seitsemännen kerran.

– Nyt loppui taidenäyttely, totesi Heikki Salo ja nosti navetan parven taidenäyttelyyn ohjaavan kyltin pois.

Parvelle kun oli tulossa Myllyrockin esiintyjien backstage.

Myllyrock sai aikanaan alkunsa, kun paikalle rakennettiin esiintymislava siellä kuvattua Herra Heinämäki-elokuvaa varten. Sitä ei purettu vaan päätettiin järjestää rockfestivaali. Nykyinen esiintymisareena syntyi pari vuotta sitten piha- aittaan, kun sen seinään sahattiin lavan kokoinen aukko, jotta soittajat saatiin sateen suojaan.

Myllyrockia ei mainosteta, mutta kansa löytää sinne tiensä vuosi toisensa jälkeen. Kovin paljon festivaali ei enää voisikaan kasvaa, tai se ei olisi enää pieni tapahtuma.

– Myllyrockiin ei haluta liikaa väkeä, vaan vain parhaat, Heikki Salo kiitteli yleisöä.

 

Riimimyllystä Myllyrockiin

Yona liihotti aittalavalle kitaristi Leissin kanssa.

Myllyrockissa on rento meininki ja lapsetkin viihtyvät mukana. Ja jos lapsia ei rokki kiinnosta, löytyy tilan kanoja, joille pitää seuraa. Tänä vuonna jokin oli kuitenkin muuttunut.

– Lähes joka vuosi on ollut samat esiintyjät, mutta nyt päätimme vaihtaa, Salo esitteli uudistuneen Myllyrockin artistikattausta.

Ohjelman koostamista ohjaa muusikot kesälaitumella -teema: esiintyjistä monet ovat seudun kesäasukkeja tai viettävät karkelon alla aikaa Saarikylien tienoilla. Tämänvuotiseksi teemaksi nousivat rauhallisemmat duo- ja piano-keikat, ja uutuutena kuultiin räppiä.

Festivaalin avannut ja näin ensimmäisen keikkansa heittänyt Saarikyliltä tuleva Kaihokivi soitti kuitenkin kotimaista rockia. Heikki Salo kertoi bändin solistin Harri Järvelän ilmestyneen viime vuonna Salon vetämään Riimimylly-sanoituspajaan.

– Meinasin jo silloin pyytää Myllyrockiin, mutta kun Harri tuli tänä vuonna uudestaan, niin pyysin, Heikki Salo kertoi Kaihokiven päätymisestä Myllyrockin esiintyjäksi.

 

Monipuolista musisointia

Paikallinen, omaa suomirock-musiikkiaan esittävä Kaihokivi soitti ensimmäisen keikkansa Myllyrockin avajaisesiintyjänä.

Kaihokiven jälkeen oli vuorossa jo päivällä Vahtikoira Veikon kanssa esiintynyt laulajapianisti Tuija Rantalainen. Monipuolinen Rantalainen on tehnyt monenlaista musiikin saralla, Myllyrockissa hän keskittyi laulelmiin.

Duona Myllyrockissa esiintyivät Janne Louhivuori sekä Hearthill-yhtyeestä tuttu Jussi Sydänmäki. Miehet ovat tehneet yhdessä levyn kahdentoista vuoden tauon jälkeen.

Palefacen kantaaottava kantriräppi huipensi tämänvuotisen Myllyrockin.

Duokeikkaa tarjosivat myös niin tangoprinsessaksi valittu kuin räp-levynkin julkaissut monipuolinen laulaja-lauluntekijä Yona kitaristinsa Leissin kanssa. Kaksikko esitti akustisesti kappaleita musiikin eri lajeista.

Viimeisenä esiintynyttä Palefacea ja hänen akustista kokoonpanoaan Huolestuneita Kansalaisia saatiin hieman odottaa, kun artisti tuli suoraan edelliseltä keikaltaan Helsingistä. Palefacen porukan ajellessa kohti Saarikyliä saatiin nauttia yllätysohjelmanumerosta taas yhden dueton muodossa, kun Heta Keskinarkaus hyppäsi lavalle Leissin kanssa.

Mandoliinin, viulun ja akustisen kitaran kanssa manifestejaan julistaneen Palefacen kantriräppi toimi hämärtyvässä kesäillassa niin loistavasti, että keikka olisi oikeastaan pitänyt tallentaa videoksi.

Myllyrock on ilmainen festivaali ja tapahtuman jatkumisen takaamiseksi myydään arpoja. Kyllä festarikansa tahtoo juhlansa jatkuvan, arvat kun oli myyty loppuun jo reippaasti ennen viimeistä esiintyjää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?