Loikan harjoittelua. Topias Koukkula opiskelee Tampereen yliopistossa valtio-oppia. Seuraavat vuodet hän aikoo kuitenkin satsata urheiluun täysillä ja katsoa, kuinka pitkälle rahkeet riittävät.
Kolmiloikkaaja Topias Koukkulan kausi oli lopulta menestys, vaikka alkuun näytti pahalta.
– Olin ajatellut, että totta kai pääsen alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuihin. Pettymys oli valtava, kun en saavuttanutkaan kisapaikkaa, Koukkula kertaa.
Heinäkuun loppupuolella käytyjen Kalevan kisojen kolmas sija kolmiloikassa maistui jo hyvältä. Elokuun alun 22-vuotiaiden SM-kisat toi vielä kaksi kirkkaampaa mitalia, kun mies ponnisti kolmiloikassa kultaa tuloksella 15,49 ja pituushypyssä hopeaa uudella ennätyksellään 761.
Tulevana lauantaina Koukkula kilpailee Lappeenrannan Eliittikisoissa, jotka toimivat samalla karsintakilpailuna yleisurheilun perinteiseen Suomi-Ruotsi -maaotteluun. Koukkulan paikka Finnkampeniin on viimeistä sinettiä vailla valmis. Maaottelu käydään tänä vuonna Tukholmassa.
– Toivottavasti pääsen aistimaan maaottelun tunnelmaa ensimmäistä kertaa urheilijana, Kangasalan Urheilijoita edustava Koukkula lisää.
KU-68 on ja pysyy
Kangasalla lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Koukkula muutti vuosi sitten Tampereelle opiskelujen ja treenien takia. Seuratasolla nuori mies edustaa kuitenkin edelleen KU-68:aa.
– Olen urheillut KU:ssa 6-vuotiaasta, enkä ole missään vaiheessa kokenut seuranvaihtoa tarpeelliseksi. Hieman pienemmässä seurassa on omat hyvät puolensa: kun urheilijoita ei ole niin paljon, seura pystyy tarjoamaan yksilöllisempää henkistä ja myös taloudellista tukea.
Koukkula lisääkin, ettei näe lahjakkaiden yksilöiden siirtymistä isomman kaupungin seuraan aina tarpeelliseksi.
– Se ei ole aina mielestäni järkevää. Pienissä seuroissa on usein esimerkiksi pienemmät kausimaksut. Olen saanut tähän asti seuralta tukea muun muassa osaan leirikustannuksista ja joihinkin varustehankintoihin. Tästä tuesta olen erittäin kiitollinen kasvattajaseuralleni. Sponsoreita minulla ei ainakaan vielä ole, vaikka niistä olisikin päätyökseen urheilevalle iso apu, Koukkula myöntää.
Nuori mies antaa aikaansa seuralleen myös valmentamalla kilpatasolle tähtäävien nuorten yleisurheilijoiden ryhmää.
Koukkulan palo yleisurheiluun syntyi 6-vuotiaana KU:n yleisurheilukoulussa Kyötikkälässä. Pojan lahjat huomattiin heti, ja 9–11-vuotiaana hän teki ikäluokkansa kärkituloksia Suomessa. 12–15-vuotiaana menestystä ei juurikaan tullut.
– Fyysinen kehitykseni oli kilpakumppaneistani hieman jäljessä, ja tulosta alkoi tulla taas 16 ikävuoden jälkeen.
Seuraavat vuodet Koukkula aikoo edetä tiukasti urheilu edellä. Tähtäin on aikuisten arvokisoissa. Kolmiloikassa hän tavoittelee 17 metrin ylitystä – nykyinen ennätys on 15,64. Koukkula laskeskelee, että jos kaikki menee täysin nappiin, edustuspaikka vuoden päästä käytävissä aikuisten EM-kisoissa Berliinissä ei ole sula mahdottomuus.
– Se vaatii kylläkin sen, että kaikki sujuu kuin unelma.
Kovaa treeniä Tampereella
Talvikaudella Koukkula harjoittelee yhdeksän kertaa viikossa. Harjoittelupaikkoina toimivat Ratina, Pyynikki ja Pirkkahalli. Harjoituskaudella työstetään paitsi lajiominaisuuksia, myös voimaa, nopeutta, liikkuvuutta ja lihaskuntoa. Talvisaikaan hän pelaa myös lentopalloa, ja mies olikin tuttu näky parin vuoden ajan Pälkäneen Luja-Lukon joukkueessa. Nykyisin hän pelaa lentopalloa opiskelupaikkansa Tampereen yliopiston höntsyporukassa.
Koukkulaa valmentaa Johan Meriluotoakin valmentanut Tuomas Sallinen.
– Meillä on etävalmennussuhde, joka on pelannut hyvin. Tuomas käy aina välillä katsomassa treenejäni paikan päällä, muuta muuten pidämme yhteyttä puhelimitse. Kilpailuissa Tuomas on useimmiten mukana.
Kun pituushyppääjä ponkaisee lankulta, hän tietää heti, lähtikö hyppy hyvin. Kolmiloikassa urheilija tietää yleensä toisen loikan jälkeen, miten hyppy tulee sujumaan. Kun hyppy kulkee, homma tuntuu hämmästyttävän helpolta.
– Itsensä ylittämisestä tulee sanoinkuvaamattoman hieno fiilis. Sen tuntee heti, jos on ilmassa kauemmin. Se on vähän kuin lähtisi lentoon lankulta, Koukkula miettii.
Miten yleisurheilu nousuun?
Lontoon MM-kisat eivät sujuneet Suomen yleisurheilumaajoukkueelta kovin mairittelevasti. Koukkula huomauttaa yleisurheilun olevan lajina sellainen, jossa luontaiset ominaisuudet määrittelevät menestymistä varsin pitkälle.
– Penkkiurheilijat huokaavat usein, että voi kun suomalaiset harjoittelisivat enemmän ja paremmin, niin menestystäkin tulisi. Ei se niin mene, vaan lahjakkuudella ja luontaisilla ominaisuuksilla on suuri merkitys: treeni tarttuu paremmin lahjakkaisiin, Koukkula muotoilee.
Vaan on Suomen yleisurheilulla miehen mielestä muitakin haasteita. Suurimmat lahjakkuudet eivät välttämättä ohjaudu yleisurheiluun, vaan niihin palloilulajeihin, joista on saatavilla mahdollinen elanto helpommin. Toisaalta länsimaiset yleisurheilijat pääsevät kansainväliselle huipulle usein vasta noin 25-vuotiaina, mihin asti urheilijan pitäisi pystyä harjoittelemaan täysillä.
– Tuohon ikään mennessä siviilipaineet saattavat iskeä jo täysillä vastaan, ja satsaus kokopäiväiseen urheiluun on suuri riski. Ammattivalmentajiakin meillä on vähän, ja kai sen voi ihan suoraan sanoa, että yksilöurheilijoiden taloudellinen tilanne on Suomessa surkea, Koukkula ruotii.
Suomessa tulisikin Koukkulan mielestä olla hyvä järjestelmä, joka tunnistaa lahjakkuudet. Tähän tarvitaan myös lajien välistä yhteistyötä, jotta lahjakkaat urheilijat osattaisiin ohjata juuri heille sopiviin lajeihin. Huippu-urheiluvaiheessa – 15-vuotiaista ylöspäin – tulisi lahjakkaille nuorille tarjota optimaalinen ympäristö kehittymisen kannalta.
– Tämä tarkoittaisi hyviä harjoitteluolosuhteita, kattavaa tukiverkostoa ja ammattitaitoista valmennusta. Oleellista on, että urheilija voisi keskittyä täysipainoisesti harjoitteluun – ja samalla viedä myös opintoja hiljalleen eteenpäin – ilman häiriötekijöitä.
Koukkula jatkaa, että vaikka Suomessa on lukio- ja korkea-astevaiheessa jonkinlaista akatemiatoimintaa, urheilijan pitää kuitenkin huolehtia monista asioista itse, esimerkiksi asumiskuluista. Oleellista olisi, että kaikki tarpeellinen olisi lähellä ja nopeasti saatavilla ”yhdellä kampuksella”.
– Tällaisen systeemin luominen vaatii totta kai resursseja, Koukkula mainitsee.
Kehittyminen on toki loppupeleissä urheilijasta itsestään kiinni.
– Mikäli motivaatio ja tahto eivät ole kunnossa, loistava järjestelmäkään ei kykene koulimaan kyseisestä urheilijasta huippua, Koukkula huomauttaa.
Tutuissa maastoissa. Kyötikkälän kenttä on tullut Topias Koukkulalle vuosien varrella hyvin tutuksi, vaikka nykyisin hän harjoitteleekin pääsääntöisesti Tampereen halleissa ja kentillä.
Viimeisimmät kommentit