Kylätapahtuma: Asiantuntijat ja vanhat koneet kertoivat entisaikojen arjesta

Suomi 100 vuotta – Mälkilä 1000 vuotta

Pälkäneläinen Veikko Kasper ihailemassa komeaa ajopeliä. Kuva: Hannu Söderholm.

Mälkilän suunnan asukkaat ja mökkiläiset ovat oppineet katselemaan kylämaisemia uudella tavalla, kun kylän tuhatvuotista historiaa on avattu viitenä kesänä järjestetyissä kyläkävelyissä. Suomi 100 -juhlavuoden innoittamana koottiin isompi teemapäivä, joka kokosi toista sataa kävijää lauantaina.

Myllymäen kentälle rakentui suunniteltua näyttävämpi tapahtumapäivä, kun Mälkilän vanhat isännät innostuivat kaivamaan esiin vanhoja traktoreita, moottorisahoja, työkoneita, autoja ja moottoripyöriä. Ne saivat monet venetsialaisviikonloppua viettävät mökkiläisetkin poikkeamaan paikalle.

Hannu Uotila, Aili Huhtinen ja Reijo Syrjä avasivat puheenvuoroissaan Mälkilän historiaa rautakaudelta alkaen, entisaikojen työntäyteistä arkea sekä maatalouden koneistumista. Tämän päivän maataloudesta kertoneet Olli Tuomaala ja Vesa Eerola muistuttivat, ettei nykyisäntäkään pääse helpolla: pelloilla tehdyn työpäivän jälkeen odottaa toinen raporttien, laskelmien, kirjoitustöiden ja EU-byrokratian parissa.

 

Kuusi päivää töitä, yksi leikkiä ja lepoa

Avauspuhe. Kuva: Hannu Söderholm.

1920–40-luvuilla lapsuuttaan eläneitä Mälkilän likkoja haastatellut Aili Huhtinen kertoi, että niihin aikoihin elämää hallitsi työn teko.

– Kuusi päivää tehtiin työtä. Lauantai-iltana kuudelta soivat kirkon kellot, ja sen kuuli tyynellä ilmalla hyvin Mälkilään. Silloin huokaistiin helpotuksesta: siitä alkoi vapaa, ja pääsi leikkimään tai naapuriin, Huhtinen muisteli arkea niin kuin lapset sen kokivat.

Lapset olivat tiiviisti mukana riihellä, lypsyllä ja pelloilla, johon emännät toivat talkooväelle päivällä välikahvit. Kun Mälkilässä alkoi sokerijuurikkaan viljely, pelloilla riitti työlästä kitkemistä.

– Ei työstä varsinaista palkkaa maksettu, mutta jotenkin se korvattiin. Kesän töistä saattoi saada esimerkiksi rannekellon tai syksyllä koulujen alettua samettihousut Onkkaalasta.

Talviaikaan elämä keskittyi pirttiin, jossa vietettiin koko päivä aamukuudesta puhdetöihin saakka. Päivän kulussa oli omat tottumuksensa ja vastuualueensa: kuka esimerkiksi heräsi aamulla sytyttämään tulet hellaan ja uuniin, jotta muilla oli noustessaan lämmintä.

 

Kyläyhteisö opetti kuria ja kunnioitusta

Kattava kokoelma moottorisahoja. Kuva: Hannu Söderholm.

Aili Huhtinen pohti haastateltaviensa kanssa myös sitä, millaisia arvoja 1900-luvun alun maalaisyhteisö jätti. Esiin nousivat etenkin kuri, kunnioitus ja hengellisyys.

Kuria vaali sekä koti että kyläyhteisö. Vaikka se oli ankaraa, se antoi myös turvaa. Kunnioitus lasten ja vanhempien välillä oli erilaista kuin tänä päivänä.

– Ainakin isovanhempia teititeltiin. Lisäksi palkollisten ja isäntäväen välinen kunnioitus oli itsestäänselvyys. Talonväki kunnioitti, kun palkolliset tulivat töihin ja väki sitä, että oli töitä.

Huhtinen sanoo, että kyläyhteisö opetti kunnioittamaan myös kädentaitoja ja ymmärtämään erilaisuutta.

– Kinnalassa oli vaivaistalo eli kunnalliskoti, ja siinä sivurakennus mielenterveyspotilaille. Se avasi näkemään, että on olemassa monenlaisia ihmisiä.

Naapurisopu ja -apu toimivat tiiviissä kyläyhteisössä. Lisäksi hengellisyys ja pyhän kunnioitus oli läsnä muun muassa ompeluseuroissa ja monissa muissa tilaisuuksissa.

Aili Huhtinen korostaa, että ankean ja työntäyteisen arjen sekä harmaan luterilaisuuden keskellä pirskahteli myös ilo.

– Vuodenkiertoon liittyvät juhlat toivat väriä elämään. Vuoden kohokohta olivat oman VPK:n kesäjuhlat. Lisäksi suuret häät ja muut perhejuhlat olivat tärkeitä.

 

Turkiskylän pellot suojassa hallalta

Mälkilän kylätapahtumaan saatiin melkoinen vanhojen koneiden näyttely: paikalla oli nelisenkymmentä vanhaa traktoria ja 70 moottorisahaa. Isännät ovat vaalineet vanhoja koneitaan, sillä käytännössä kaikki ajettiin paikalle.

Mälkilä oli aikanaan turkiskylä, jossa oli raakanahkojen muokkaustuotantoa sekä tiiviit kauppayhteydet muun muassa Pohjois-Saksaan, Baltiaan ja Ruotsiin.

– Pälkäneen pappilaa 1700-luvulla rakennettaessa löydettiin hopea-aarre. Sen rahat oli lyöty vuosien 820 ja 1060 välillä muun muassa Konstantinopolissa ja Englannissa. Mälkilän lisäksi monesta muustakin Pälkäneen kolkasta on tehty paljon muinaismuistoja, koska paikka on niin keskeinen vesireittien varrella, Reijo Syrjä kertoi.

Maailmalle myytyjen turkisten perässä kuljettiin Keski-Suomen erämailla. Turkiskauppa lopahti, kun Keski-Suomea alettiin asuttaa 1500-luvun puolivälissä.

– 1600-luvun alusta alkaen kylien ympärille alettiin raivata peltoja. Karjaa lisättiin, jotta niiden lannoittamiseen saatiin lantaa. Vaikka sen aikainen lehmä lypsi ehkä kahdeskymmenesosan nykylehmän määristä, niin maito vähensi kuolleisuutta.

Ennen peltojen muokkaamista viljely oli perustunut kaskiin, joissa riitti ravinteita vain muutamaksi vuodeksi. Sen jälkeen piti raivata uudet kasket, joten ihmiset kulkivat metsistä, vesistä ja pelloista hankitun ravinnon perässä.

– Tuhat vuotta sitten tärkeimpiä ruokakasveja olivat ohra ja nauris. Naurista säilöttiin maakuoppiin, joita avattiin pitkin vuotta. Isokankaalla on edelleen nähtävissä vanhojen naurishautojen jäänteitä.

Pälkäneen etelään viettävät pellot olivat viljelylle suotuisia, sillä niihin eivät hallat iskeneet niin helposti. Siksi esimerkiksi reilun 300 vuoden takaisen nälänhädän aikaan Messukylään saatiin siemenviljaa Pälkäneeltä.

 

Metallinen aura tehosti viljelyä

Veikko Kasper ja Ulla Sääksberg nauttimassa kylätapahtuman ilmapiiristä. Kuva: Hannu Söderholm.

Maatalouden koneellistumisen suurin innovaatio oli 1870-luvulla käyttöön otettu metallinen kääntöaura. Se tehosti maan muokkausta oleellisesti, ja pian Pälkäneelle alettiin tuoda myös puimakoneita.

– Ensimmäiset olivat hevosvetoisia. Sitten alkoi tulla myös maamoottoreita, mutta Mälkilässä puimakonetta pyöritti jo vuonna 1919 sähkö, sillä Kangasalta oli vedetty sähkölinjat Mälkilään ja Onkkaalaan, Reijo Syrjä kertoi.

Traktorit ja leikkuupuimurit ilmestyivät pelloille vasta sotien jälkeen, sillä aiemmin ei ollut niiden tuomiseen tarvittavaa valuuttaa.

– Mälkilän koneyhtymä sai kauppa- ja teollisuusministeriöltä vuonna 1948 luvan Fordson -traktorin tuomiseen. Vuotta myöhemmin traktorin hankki pienviljelijäyhdistys. Ensimmäinen leikkuupuimuri Pälkäneelle ilmestyi 1952, kun Korean suhdanne helpotti valuuttavirtoja. Siihen saakka oli pärjätty miesvoimin, mutta 50-luvulla alkoivat kädet loppua, koska väki alkoi muuttaa tehdaspaikkakunnille töihin.

Mälkilän kylätapahtumaan saatiin esille nelisenkymmentä traktoria, jotka ovat tehneet pitkän päivätyön kylän pelloilla. Koneiden maailmaan kävijöitä johdattelivat Aarno Kämppi ja niitä näytteille tuoneet isännät. Koneet ovat edelleen toimivassa kunnossa, sillä käytännössä kaikki ajettiin paikalle.

 

Porsche ei aina ole urheiluauto. Mälkilään oli saapunut kattava kokoelma merkin edustajia. Kuva: Hannu Söderholm.

Vanhat kulkupelit kiinnostivat kävijöitä.

 

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>